IRC-Galleria

Se, kuinka tietää yrittäneensä, istuu selkä suorassa ja kiittää itseään, niistämällä torvi-äänellä nanänsä, se on jotain vaan niin hienoa.
No Helsinkihän on ihan sekaisin. Euroviisuja.
Olin ainoa suomalainen hotellissa jossa nukuin kaksi yötä.
Kumpanakin yönä naapurihuoneessa harrastettiin villiä marokkolaista seksiä.

Huolimatta näistä koettelemuksista, seksittömistä seksi-öistä, paracetamoolista ja räkätulvasta

olen onnistunut jossain. itselleni olen ottanut sen askeleen. Laukka-askeleen. Iloisen, sellaisen että ihmiset kadulla kääntyvät katsomaan, hymähtävät toinen suupieli hiukan koholla

Näennäisen helpoilta vaikuttavat improvisaatio- ja ohjaustehtävät kääntyivät allekirjoittaneelle rankoiksi teaternhögskolanin 2 vaiheessa.
Luulen pärjänneeni hyvin. Todellakin annoin kaiken fysiikastani ja tämänhetkisestä elämänkokemuksestani ja taidoistani. Kokemus oli mahtava. Isolla torilla, studioiden mustien ovien edessä, tunsin olevani hyvin pieni ja märkäkorvainen. Ryhmän kuopus.
Mutta kokemus oli valtava. Ja jatkon mahdollisuudet on 50-50.
Tässä muutaman tunnin päästä sekin selviää kuinka hyvin toteutin itseni, näkyikö minusta ohjaajan sisäistä valoa loistava itsevarmuus ja onnistuminen... :)

Ja olen nyt kovin onnellinen. Erittäin, erittäin onnellinen.
Äänikin palailee.

Nykyhetki on menneisyyden ja tulevaisuuden summa.
Menneisyys, lapsuus, nuoruus, kouluvuodet, harrastukset ja kehitys.
Tulevaisuus, toiveet, haaveet, pettymysten välttely, kaikki mitä NYT teemme muodostaaksemme sitä.
Takana on vahva pohja toisia märkäkorvia joiden kanssa soviteltiin rohkeita teinivaatteita diskoon, kärsittiin sydänsuruista, lainailtiin vanhempien röökejä puolin ja toisin, oltiin melekin rikki ja unohdettiin silti kuolevaisuutemme.
Ja edessä on tuntematon.
Tuntematon, mutta ei silti synkkä ja tyhjä aavikko johon tulisi hiellä ja verellä muovata omat tulevat asuintalot, ammatit paperit joissa on sairaskertomukset ja pankkikirjat.

Edessä on aina osa menneisyyttä, tuttua ja turvallista.
Miksi päästäisin teidät karkaamaan ajatuksistani, sydämestäni...?

Mennäänkö Blazeen?
joo, en mä hirveesti baareista tykkää, mut tanssiminen on kivaa.
Tanssiminen on niin kivaa, että sitä voisi vain heitellä ruumistaan hullusti koko elämänsä läpi.
"siinä missä ruumiin rajat tulevat vastaan, astuu esiin mielikuvitus."

Ihmiset, mennään kahville, mennään ulos, jutellaan, ei itketä niin että ei osaittais enää hyppiä vaatteet päällä järveen, ihan äkisti, kakskymppisinä.