IRC-Galleria

En myöskään halua katsoa taaksepäin, koska se sattuu. Ja siksi koska pystyn tunnetasolla niin samaistumaan, kuin on mahdollista. Mutta heikkona, minun ainoa vahvuus on Herra, ja se mitä on edessä ja ylhäällä. Ei takanapäin. Mikäli kaaduin, mikäli putosin, putosin Jeesuksen käsivarsille, ja Hän nosti minut taas jälleen pystyyn. Kiitos Jeesukselle! Minulla on niin niin syvä suru, ja se on hallitsematon. Sille en voi mitään, se jäytää ja hallitsee sieluani, ja vaikuttaa fyysisesti, eli joka tasolla. Uskon että Jeesus heitti henkensä ristillä, sen tähden kun Hän pakahtui koko sielustaan suruun, ja suru on enemmän kuin fyysinen kipu.

Mutta tälläisen kautta voin todella kuvitella hieman miten paljon paljon enemmän Jeesus itkee ja rakastaa ja suree omia lapsiaan. Tämä on niin käytävä, että voin kokea paljon paljon enemmän syvää rakkautta Jeesukseen, ja Hänen sydämensä kautta edellen rakastaa ja välittää. En pakene mitään, vaan elän kaiken todella, koska haluan elää ja kasvaa. Pakeneminen itseään ei auta mitään. Mutta kun näin syvä vaihe, silloin on armahtaja, todella todella läheinen. Tälläisessa vaiheessa kun on niin niin haavoittunut, pitää varjella itseään. Jeesus on myös haavoittunut.

Ilmestyskirja kuvaa teurastettua Jeesusta Jumalan uhrikaritsaa. Kyllä Hän tuntee kipua ja itkee. Ei Hän paennut Jumalan tykö, vaan syvästi kokee ja kaipaa. Ja kuinka Häneen sattuu. Ei Hän unohda. Mutta Hän rakastaa kipujen muistuttamana. Kipu herättää rakkauden. Kissakin kehrää synnyttäessä. Ilman kivun tunnetta ei herää rakkautta, ilman sitä ei kissaemo nuole vastasynnyttämiään, Olen ollut kissan synnytyksen kätilönä useamman kerran. Kipu herättää, kipu kiinnyttää, se sitoo kiinni. Jos kissa synnyttää kivutta, se nousisi pian, ja hylkäisi poikasensa, tai ne jäisivät nuolematta. Kipu saa aikaan reaktion. Se on erikoinen asia. Kivut on välttämättömyys, mutta usein ihminen pakenee.