IRC-Galleria

"Kun sä heräät tilasta, missä ei ole enää
aikaa, persoonaa, muotoja, ajatuksia.

Mitä on olla täällä,
missä vain savu takertuu säveliin,
sanoihin?
Kun sä oot menettänyt sen,
mikä muka erottaa meidät eläimistä,
sä näät enää sen kauniin kuvan,
jota oot koko ajan piilotellu takaraivossa.
Se kuva ei oo nähtävissä siellä,
missä ne muut on, elämässä.

Olla. Olla on tunne.
Sä oot uskotellu itelles,
että äly, viisaus, tää kaikki väkisin
rakennettu rationaalisuus,
ois jotenkin kosketuksissa olemiseen.

Se kaikki on nyt mikrohiukkasina leijailemassa
ikkunasta ulos tohon syksyn syntymään,
kun aurinko tulisesti tuo jäisiä jäähyväisiään.

Sä oot maalaillu ne kaikki
mielet ympärilles,
muotoillut niistä mieleisiäsi,
luonut lempivärejä.

Kaikki kaukana,
siellä tiloissa,
missä vielä uskotaan
isoon ihmeeseen,
jota ei koskaan edes
toivota toteutuvan.

Mitä jää jäljelle,
kun järki jättää?
Se on tää tunne,
kun sä synnyt nyt,
alati, alasti.
Sä et voi enää
järjestellä järjen jäämiä
jäsentämään näitä säröjä.

Sulla on enää vaivainen varmuus siitä,
että luova individualisti on olemassa vain,
kun tunteet elää.

Sä osaat määritellä olemisen,
sillä kasvitkin tuntevat."

"Mä haluun hautautua tänne,
missä ei tarvitse uskoa kuolemaan.
Mä annan kaikille anteeksi
osoittaakseni tän äärettömyyden,
hyväksyäkseni merkityksettömyyden
loputtomat mitat.

Sun hymy väittää,
että mä oon ainutlaatuinen,
mutta mä kaipaan enää vain unia.

Mä tapan ihmisiä kauniilla tavoilla.
Sut mä pistän vitriiniin,
kunhan kuivut.
Nyt oon vuorannut seinät ja ikkunat
tummalla silkkipaperilla,
josta kuultaa säteitä usvaisiin nurkkiin.

Kukat pöydällä pimeässä,
muistivat lähteä kasvamaan,
mutta ne kuolee yhtä nopeasti
ku sun lupaukset.

Mä en aio enää elää sulle,
mä haluun lentää muuallakin ku unissa."