Tuo asia on kyllä itsestäänselvää, mutta asioiden määritteleminen omistamisen ja minuuden mukaan tuo ongelmia ja ahdistusta. Seurustelusuhteessa tämä tulee hyvin esille: emme ole mustasukkaisia siitä, jos kaverimme flirttailee jollekin, mutta jos "oma" seurustelukumppani tekee niin, saatamme tuntea mustasukkaisuutta.
Jos alamme miettimään, mitä omistaminen oikeastaan on, tulen ainakin itse siihen päätökseen, että sitä ei oikeasti ole olemassa. Kuvittelemme, että pöydällä oleva kirja on minun, mutta se on vain mielessämme. Jos toinen ihminen tulee huoneeseen ja näkee pöydällä kirjan, ei hän voi sanoa että se on meidän kirjamme jos ei sitä tiedä. Jos myymme kirjan, se ei omasta mielestämme kuulu enään itsellemme. Kirja ei mitenkään konkreettisesti siis ole meidän, se on vain oma illuusiomme. Urheilussakin kannatamme sitä joukkuetta, joka kuuluu minun maahani tai minun kaupunkiini ynm. Jos muuttaisimme toiseen kaupunkiin, saattaisimme siirtyä kannattamaan toista joukkuetta.
Annamme siis harhan määritellä suuren osan elämästämme ja sen, miten suhtaudumme asioihin. Jos omistamisen tunnetta ei olisi, tuntisimme kaikki ihmiset, luonnon, esineet ynm yhtä arvokkaiksi riippumatta siitä, koemmeko sen kuuluvan jollakin tasolle itsellemme. Hassuinta minusta on se, että joku voisi omistaa luontoa sen takia kun paperissa lukee niin :o
