Olin tuossa keikalla ja tietysti pienissä. Päivähän tälle tapahtumalle oli viime lauantai. No pureskeltuani keikan muistoa tilaisuudesta mukaan lähteneellä uudella äänitetuotteella, huomaan minusta tulleen oikean fanin eräälle bändille. Kyllä hyvät ihmiset pidän paljon Anal Thunderista.
Siisti Miesten Tukka reenasi eilen hyvin pitkästä aikaa, mutta ilman passotaiteilijaa. Olo oli niinkö vierotuksesta palaavalla maailman tähelä ko näki nuo reeniksen seinät ja semmoset. Totesin yhen piisin jälkeen, että sehän meni tuhannesti paremmin ko levylä johon kitarataiteilija totesi että syytä onki kun vejit sen jo peräti toisen kerran.
No kuitenki kaikki tekemämme on nyt Mikseri.netissä.
Elikkä www.myspace.com/siistimiestentukka Siellä olis taas uutta lokaa selkeämmillä saunteilla ja vähän keveämmin kappalein. Kuuntele ja tuomitse..........kuolemaan.
No niin tänään oltiin Siistinä Miesten Tukkana levyntekohommissa. No 19.00 päästiin alottaan ja tavara oli valmis kello 22.00. Sanoisin ettei kovin paha, koska asiaa vaikeutti se, että 5 piisiä piti vielä tehdä kokonaan tekstistä piisiksi. Saa nähä miten sauntit, mutta eipä se tämmösessä musiikissa niin tärkeä asia ole. Oikeastaan ei mikään ole kovin tärkeää ja siksi tuommonen punkki ja muu loka ohessa on kovin rentouttavaa. Pitemmittä puheitta Siisti Miesten Tukka - Reenislive kotipoltto cd on valmis. Sen saa sitte itte nauhottaa c-kasetille jos haluaa ja anteeks ko ei jaksanu veistää vinyyliä käsityönä.
No niin sitä katto taas itteä peilistä ja huomasi kummun kasvaneen jälleen. No huomenna tulee lunta ja se tarkottaa murtomaahiihtoa ja kausiluontosta painon pudotusta ja kunnon kasvatusta. Kohta ei enää olla näissä soturille sopimattomissa mitoissa.
Tuli perjantaina laitettua reeneissä nauhale muutama piisi joten käykäähän kuunteleen näitä uutuuksia www.myspace.com/siistimiestentukka Tai sitte älkää käykö.