Lounas oli ajallaan ennen kello 15, mutta en saanut aikaiseksi päivittää sitä aiemmin. Eilen tekemäni peuranlihapullat olivat taivaallisen pehmeitä. Suppilovahveroita kermassa ja pottuja sekä kasviksia. Näin olin täysin tyydytetty taas tänään, aterioinnin osalta. Punkku piti juoda pois etikoitumasta avatusta pullosta. D'istinto primitivo shiraz. Miellyttävä, mutta liian voimakan peuralle, sanoisin. Vaikka se riistaa onkin, on se pehmoista ja makeaa isompiinsa verrattuna.
Odotan jo kovasti helmikuun ensimmäistä viikkoa ja ystäväni saapumista meille pariksi päivässä. Olen kehitellyt jo menu:ta päässäni ja aion pitää sellaiset syömä- ja juomajuhlat hänen kanssaan, että voimme sitten illan ja yön tullen vain kierittää toisemme sänkyyn ja todeta olevamme elossa enemmän kuin koskaan ennen. Ajattelin panostaa huolella jälkiruokiin, sillä en ole aikoihin tehnyt mm. kunnollista suklaakakkua. Tai suklaamoussea! Joo, sitä teen. Menu muuttui. Ja sitten juustokakkua myös. Tai sitten vain mousse ja sen oheen jäätelöä ja jotakin oikeasti aidosti hyvää tummaa suklaata. Mistähän saisin moista täällä maan korvessa? Hmm. Täytyy ihan keskittyä tuohon asiaa. Lidl saattaisi olla ratkaisu yli 70% suklaan ongelmaan. Muistaakseni joku joskus mainitsi niin. Mutta jään odottamaan ensi kuun seitsemättä päivää ja siihen asti syön aivan tavallisesti.