IRC-Galleria

Ma maanpakoilainen oon
kun alakerrassa on villiintynyt pölynimuri.


Polkupyörä on jännä eläin. Hyvin säyseä ja sopuisa, helppohoitoinen ja lojaali kaveri. Kuitenkin siitä huolimatta että ne sidotaan visusti kiinni telineisiin mitä monimutkaisimmin akrakadabra-lukoin, ne peijoonat karkaavat! Ja koira sentään tulee takaisin, polkupyörän voi korkeintaan löytää OJASTA tai POLIISILAITOKSELTA, jos sieltäkään. Oikeasti, mitä helvettiä, polkupyörät?

Oikeastaan tuota voisi kutsua kaupunki-ilmiöksi. Kaupungeissa lukon omistaminen on ehdoton must, sillä muuten nämä rakkaat veijarimme tosiaan lähtevät karkuun. Minusta tämä kielii lähinnä polkupyörien pahoinvoinnista. Vapaudessa luontaisesti elävät polkupyörät ahdistuvat ja stressaantuvat kaupunkiympäristössä. Kiinnisidottuna oleminen ei ole polkupyörälle mitenkään luontaista, joten äkkiäkös se siitä itsensä vapaaksi riuhtoo.

Täällä meillä maalla sen sijaan polkupyörät saavat nojailla aitan seinään täysin vapaana kahleista. Ikinä en ole lukkoa omistanut! Ai hitto kun olen moraalinen.


Taidan mennä alakertaan kesyttämään sitä pölynimuria. Näytän sille.

- villi ja vajaa

Sieluni on niin musta että oksennuksenikin on mustaa.
Tai sitten söin vain vähän hiilitabletteja.

Kevät
mursun lämmin henkäys

x: mutta jos haluaa tulla hyväksi piirtäjäksi, tarvitaan paljon harjoittelua
y: niin ja kyniä sitten myös
x: niin.

taivahan mannaa

Seuraavan kerran kun joku tulee aamujunassa mässyttämään purkkaa korvani juureen, mulkaisen tätä rumasti ja vedän laukusta kuulosuojaimet korvilleni.

Här tumlar jag i min egen lilla kammare i nattens mörka stunder och
tra la laa, tra la laa
pumpum

Mademoiselle Si mon tonton tond ton tonton,
c'est moi.

Sipulista saa muutenkin itkun irti kuin pilkkomalla sitä. Heitin äsken sipulin varpailleni. Sattui saatanasti. Ei itkettänyt.