IRC-Galleria

Lähde valunut kuiviin, lähteen haltia muuttanut pohjoiseen. Hiekanmuruset kuolleita timantteja. Minä lasken tälle kauneudelle likiarvon pyöristän desimaalit nollaan. Ja keijukaiset kaikkialla ympärilläni kirmailen laulaen minulle kipua. Siinä laulussa kaikki mitä he tietävät mitä minä en tiedä, enkä halua. Puserran kouriini sen missä ennen juoksi minun puroni.

On tuon onton puun alla maahisen kuollut pesä jo kalmanjäähtynyt ei sinne tahdo mennä. Rotat jättäneet laivan, ryömivät kohti kuolemaansa. Se on männikön alla lähellä oravan pähkinäpiiloa. Tiivistettyä kuolemaa kiertynyt kilokaupalla syksynlehtien alle. Tämä kuolema oli haltian ystävä, kunnes he riintautuivat kerran myi haltia ikuisen sielunsa jättimäiselle idän kääpiölle.

Piilostaan kömpinyt menninkäinen katsoo minua, kuin paholaista. Se minä heille olen. Enkä minä koskaan tappanut heistä ainuttakaan. Ja minä pyydän anteeksiantoa tanssivilta keijuilta, kieriviltä maahisilta kaikelta, siltä mitä ei ole. Kaikelta siltä, mitä mieleni loi, ettei sen tarvitsisi kuihtua pois.


Tiesin, tuosa tansissa oli kuviotkin väärät.