Kun minä pienenä piipersin pihapolkua pitkin vikkelän varpaani kiveen iskin. Äiti kun siihen vaan puhalteli se ihan hetkessä parani. Itkukin loppui kokonaan oli pirpana terve taas juoksemaan. Silloin pienenä hämähäkkiä pelkäsin äidin syliin turvaan pinkaisin. Hän jaksoi aina lohduttaa mua pientä elämän alkajaa.
Sitten isona maailman turuilla sain joskus koviakin kolhuja. Oli hyvä palata suruineen äidin ja kodin turvaan lämpöiseen. Äiti ei moittinut koskaan vaan aina ymmärsi lastaan.
Uusimmat blogimerkinnät
- Ystävyys 03.05.
- Minun täytyy nähdä vielä paljon kauem... 14.01.
- Isääni ikävöiden aina.. 20.05.
- [Ei aihetta] 14.09.
- [Ei aihetta] 12.09.
- [Ei aihetta] 04.05.
- [Ei aihetta] 03.05.
- Oletko koskaan nähnyt kahta ihan samanlais... 03.05.
- [Ei aihetta] 03.05.
- [Ei aihetta] 29.04.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2020 (1)
- ▶ 2019 (1)
- ▶ 2018 (1)
- ▶ 2011 (119)
- ▶ 2010 (247)
- ▶ 2009 (221)
-
▼
2008 (55)
- ▶ joulukuu 2008 (5)
- ▶ marraskuu 2008 (8)
- ▶ lokakuu 2008 (15)
- ▶ syyskuu 2008 (12)
- ▶ elokuu 2008 (9)
- ▶ heinäkuu 2008 (2)
- ▶ kesäkuu 2008 (2)
- ▶ toukokuu 2008 (2)