IRC-Galleria

Mietin usein, mikä olet.
Miksi olet siinä, vieressäni, eikä kukaan muu näe?
Ja kun itsekin katson, huomaan, että olet poissa…
Yllätyn kerta toisensa jälkeen.
Mietin, olenko sekoamassa?
Ei, ehkäpä näen harhoja? Hallusinaatioita…?
Mutta kun suruaika koittaa,
ihmiset itkevät yhdessä toisten vuoksi,
verenvuodatuksen vuoksiÂ…
Tunnen surun painavan rintaani,
tunnen raskauden ja ilottomuuden.
Pelon.
Sitä on ympärilläni… Sitä on kaikkialla.
Sitä käytetään hyväksi… Minäkin tartun siihen.
Uskon vääriin asioihin…
Tunnen menettäneeni toivon ihmeelliseen maailmaan.

Kaikki oli pirstaleina,
miljoonana tuikkivan vaarallisena sirpaleena jalkojeni allaÂ…
Kunnes näin hymyilevät kasvosi jälleen.

Katsoit minua, ja näin taas valoa.
Näin sinut ja valoa… Ymmärsin.
Olin miettinyt, mitä se tarkoittaa?
Niin vaivattu sydän… Olitkin oma enkelini.
SuojelusenkeliniÂ…
Ilman sinua en olisi selvinnyt.
Kaikki valkeni kuin uusi aamunkoitto ilman huoliaÂ…
Olit täällä, minun vuokseni, jotten olisi yksin, en koskaan.
Ja sen tähden olen voinut pitää huolen siitä etteivät muutkaan ole…
Toisella kädelläni silitän hätää näkevän tärisevää poskea…
Mutta toinen käteni tärisee salaa itsekin.
Mutta ei se mitään… Sillä sinä olet vierelläni,
pidät kiinni, ja saat tuulen puhaltamaan uutta toivoa…
Puhallat päin kasvojani hennon, tuoksuvan tuulahduksen,
joka raikastaa kasvoni
ja saa minut jaksamaan eteenpäin.
Ja kun katson ympärilleni… Tiedän, muut eivät näe.
Mutta minä näen.

Ja se on tärkeintä.
Minä näen sinut seisomassa huoneen nurkassa,
hymyilemässä, tunnen lämpimän tunteen rinnassani,
pyyhit kyyneleeni katseellasiÂ…
Ja se tapahtuu.
Joka ikinen kerta. <3






Toivo + mielikuvitus = hyvä olo.<3