IRC-Galleria

Itsensä markkinointi. En jaksa sellasta paskaa enää.

Mitenköhän monet vuodet roikuin deittipalstoilla miettien "tykkääköhän toi kundi musta.." ja muuttaen omaa puhetyyliä sen mukaan minkälaiselta vastapuoli vaikuttaa.

Mitä järkeä on suhteessa joka on saanut alkunsa tollasella feikkiydellä? Jotenkin tää ihmisten "annan ensin tosi hyvän kuvan itsestäni (=virheellisen) ja sitten alan pikkuhiljaa paljastaa niitä huonoja puolia" on musta ihan omituista, karikatyyrimaista. Kornia. Naurettavaa. Fucked up.

Siinähän on kiva sitten olla sormet ristissä odottamassa lähteekö toinen kun näkee sen "oikean minän".

Miksei siis olla alusta asti ihan sitä mitä on?

Enkä mä nyt tarkoita että tää antaa oikeuden, jonkun vitun "vapaapassin" olla suhteen alussa hankala ja joustamaton kun "on sellanen muutenkin". Tottakai pitää olla käytöstapoja ja olla sen oloinenkin että oikeesti on ihastunut ja haluaa aloittaa sen ihmisen kanssa jotain.

Mutta... mä en peittele masennusta. Traumoja. Omituisuuttani- tai tarkemmin omalaatuisuuttani. En lähde erittelemään mitä kaikkea se pitää sisällään.

Mä en voi olla ajattelematta ton vaikutuksia seksielämäänkin. Jos alussa ollaan niin "omg you made me cum!" ja vähän ajan päästä alkaakin antaa ymmärtää että "mjeh, eipä tää kummosta ole.." Kuka jaksaa ikuisuuksia feikata?