IRC-Galleria

Usein tulee miettineeksi miltäköhän planeetalta oon kotoisin. Eihän mitenkään voi olla ettei ihminen koskaan samaistu toiseen ihmiseen. Tunne sellasta yhteyttä.

Musta tuntuu monesti et vaikka puhun suomen kieltä se kuullaan jonain siansaksana. Samoja sanoja käytän mutta viesti menee harvoin perille sellasena kuin olin sen tarkoittanut. VAIKKA mä perustelen tarkemmin kuin moni, moni muu ja yritän käyttää puheessani johdonmukaista logiikkaa.

Päinvastoin tuntuukin et mitä enemmän yrität vältellä väärinkäsityksiä ja olla mahdollisimman selväsanainen sitä huonommin sua ymmärretään. Harvoin esim. sanon yksinkertaistetusti mielipiteeni ja jään hiljaa odottelemaan vastapuolelta jotain.

Sen sijaan mä valmistaudun jo etukäteen kaikkiin kysymyksiin joita se toinen kuitenkin kelaa mielessään. Mä asetun liiaksikin sen toisen asemaan, miettien että "jos mä kuulisin jonkun sanovan näin, hämmentyisinkö.."

Sitten joskus harvoin tulee otettua rennosti ja sanottua asia hieman kryptisesti, jättäen tilaa tulkinnalle. Mitäköhän siitä sitten seuraa. Riitaa ja väittelyä. Tuntitolkulla "minä tulkitsin näin..."- "no mutta minä tarkoitin näin.."

Tästä voi päätellä että tälläsenä alienina ihmisten kanssa kommunikointi on saatanan uuvuttavaa. Ihmiset on rasittavia etsiessään aina piilomerkityksiä toisten puheesta ja koittaessaan seurata niitä tunnetiloja.

Luulenpa, että tätä tapahtuu osittain siksi niin paljon että olen nainen. Mies ajattelee että "jaa-a, onkohan sillä nyt PMS.." tai että "Jaa, se sanoi että ei vaivaa mikään. No varmasti sitten jotain on."

Ihan niinkuin me naiset oltais aina naama norsunvitulla miettien jotain katalaa miesten päänmenoksi.

Mä. Olen. Ihan. Helvetin. Väsynyt.