IRC-Galleria

On mielenkiintoista omistaa keho. Siis, oma keho. Miten elämä on jatkuvaa fyysisten epämukavuuksien minimointia. Vääntelyä tuolissa ettei niskaan sattuisi, jalka puutuisi tai selkä jäykistyisi. Pitää tunnustella mitä keho vaatii. Onko suu kuiva? Onko varpaat kylmät? Onko ryhti lysyssä? Onko jano vai sittenkin nälkä?

Mä en tiedä muista ihmisistä mutta mä näen kehon lähinnä vankilana johon mun sielu on istutettu. On vittumaista miten hyvän päivän voi pilata päänsärky tai huimaus jolle ei löydy syytäkään. Tai ne kymmenen muuta vaivaa joista kärsii aina enemmän tai vähemmän. Kuinkahan usein mieli olis täynnä ideoita ja olo virkeä mutta kroppa sanoo toisin.

Jotenkin niin kummallinen se kehon ja mielen erillisyys- ja samaten, miten ne on tiettyinä päivinä yhteydessä aivan kuin olisivat yhtä ja samaa.

Parhaita päiviä on sellaset kun kehon unohtaa kokonaan. Kun keho ja mieli on positiivisessa symbioosissa keskenään- hymyilyttää, draivia riittää ja keho vaan kulkee mukana taistelematta vastaan erinäisine oireineen.

Joskus jopa tuntuu että keho ei halua sielun voivan hyvin. Se on kuin kuriton pikkukakara joka haluaa saada kaiken huomiosi- mitä enemmän keskityt hyvään fiilikseen ja mielenkiintoiseen tekemiseen, sitä rajumpi on se pakotus polvessa tai kireys niskassa.

Omaa oloa on myös hyvin vaikea helpottaa kun ei tiedä mistä päästä aloittaisi. Keskitynkö mieleen ja odotan että keho seuraa mukana? Vaiko keskittyisinkö sittenkin ensin kehoon lähtemällä vaikka lenkille? On mahdoton etukäteen tietää kumpi on se oikea valinta- se tapa jolla solmu lähtee aukeemaan.

Joinain päivinä tunti kuntosalilla saa mielenkin rauhalliseksi- ja taas toisina parasta on vain rauhoittaa mieli lepäämällä, asioita mietiskelemällä (ja juuri noina päivinä kuntosali tekee vaan levottomaksi ja kireeksi).

En tiedä miten omaan kehoon voisi luoda positiivisemman suhteen. Miten voisi silloin kun ei ole ihan terve? Tietyt jutut vaan tuntuu aina epämiellyttäviltä- oli asennoituminen millainen tahansa. Siinä onkin ihminen niin syvästi avuton itsensä kanssa. Itseään ei voi paeta- lääkkeet ei aina auta, ei rentoutukset tai liikunnat.

Tälläiselle monivaivaiselle ajatus kehosta nautinnon "lähteenä" seksuaalisuuden muodossakin kuulostaa jotenkin hyvin kornilta. Se, kuinka se sama keho pahoinpitelisi, kiduttaisi ja saisi anelemaan armoa mutta tarjoaisi myös niitä orgastisia tuntemuksia kun sille päälle sattuu. En tiedä, kuulostaa jotenkin aivan kuin joltain hyvin vahingolliselta suhteelta.

Keho on ailahteleva kusipää joka ei tiedä mitä mieltä se oikeesti on susta- haluaako se ärsyttää, kiduttaa, tappaa vaiko viedä sut paratiisiin ja rakastaa sua niin täysillä kuin vain on mahdollista?

No, joka tapauksessa sä olet naimisissa sen kanssa etkä ilman voi elää. Jatkuva kehon vihaaminen ei johda mihinkään- toisaalta, sen rakastaminenkin on mahdotonta jos se ei oikeesti anna siihen aihetta.