Huomaanpa taas yhden asian itsestäni- yksinäisyydestä ja ahdistuksesta kumpuaa luovuuteni. Kaikki mitä kirjoitan on neuroottisen epätoivoista yritystä viestittää muille pahasta olostani. Tai löytää sanat epämääräiselle "ahdistusmöykylle" joka on niin umpisolmussa ettei sitä saa millään auki.
Ei ainakaan millään "kaikki kääntyy parhain päin"-positiivisuushokemalla.
Helposti mieleni myös menee sille mössöasteelle niin etten saa enää yhtään järkevää lausetta suustani- tai näpeistäni, kirjoittamalla. Luovuuteni on hyvin joko-tai; joko olen täysin kykenemätön ammentamaan itsestäni mitään uutta tai sitten voin kirjoittaa vaikka seitsemän tekstiä päivän aikana. Eikä väsytä yhtään.
Toisaalta mua tavallaan inhottaa sellainen mukavuus. Muutun muodottomaksi, lämpimäksi vahaksi josta ei voi muovata mitään. Karkailen sormien välistä ja hädintuskin muistan nimeni.
Miksi vain kipu kertoo minulle että olen elossa? Miksi tuskan avulla olen "omimmillani"?
En tiedä kuka tai mikä olen jos ei ahdista. Sulaudun osaksi ihmismassaa. Olen samanlainen hymyilevä hörhö kuin kaikki muutkin- tippa pirtsakkaa oranssia väriä oranssin nesteen seassa. Se on yhtä kuin kuolema.
Ja kun ahdistaa tekisin mitä vain ollakseni kuin muut. Mietin, miksi olen tälläinen kärsivä taiteilija- olematta edes taitava missään.
There's no way out.
Uusimmat blogimerkinnät
- Ok boomer 30.11.
- Liikaa valokuvia 27.11.
- Ihmiset ei käytä enää läppäriä. 09.10.
- 2015-2019 sanoina 06.10.
- Teineille tiedoksi 31.08.
- TaKuuEläKe 10.08.
- Pridee 28.06.
- 9.6. 1999 09.06.
- Internetissä247.org/mitähemmettiä 09.05.
- Musaa 08.05.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2019 (10)
- ▶ 2018 (3)
- ▶ 2017 (3)
- ▶ 2016 (2)
- ▶ 2015 (2)
- ▶ 2014 (69)
-
▼
2013 (159)
- ▶ joulukuu 2013 (3)
- ▶ marraskuu 2013 (22)
- ▶ lokakuu 2013 (29)
- ▶ syyskuu 2013 (6)
- ▶ elokuu 2013 (5)
- ▶ heinäkuu 2013 (8)
- ▶ kesäkuu 2013 (3)
- ▶ toukokuu 2013 (3)
- ▶ huhtikuu 2013 (10)
- ▶ maaliskuu 2013 (27)
- ▶ helmikuu 2013 (43)