On jotenkin helvetin raskasta olla nainen. Syntyä tyttönä. Ei mene kauan kun huomaa että tyttöjen välillä kaikki perustuu kilpailuun, kyräilyyn, kateuteen ja selkään puukotetaan niin paljon kuin vain ehtii.
Muodostetaan liittoutumia, eristetään porukasta se jolle ollaan kateellisia- se joka koetaan jollain tapaa uhkana.
Bestiksestä ollaan mustasukkaisia samoin kuin myöhemmin tulevaisuudessa poikaystävästä. Sairasta.
On sairasta miten varattua kundia ei saa vilkaistakaan ilman että nainen hermostuu ja kaikin tavoin tuo esille miten "se on sitten varattu, näpit irti ämmä!"
Kai se perustuu naisten huonoon itsetuntoon ja toisaalta siihen miten miehiin ei loppujen lopuksi luoteta.
Nainen näkee miehensä villieläimenä jonka on omalla erinomaisuudellaan saanut kesytettyä.
Olen itse pannut merkille miten naisen kanssa ei tarvitse kauaa puhua ennen kuin kuuluu ne maagiset sanat:
"...mun poikaystävä"
Jos on miehen saanut niin siitähän on jokaiselle kohtaamalle naaraspuoliselle mainostettava. En voi ymmärtää.
En tiedä muuttuuko maailma tästä mihinkään suuntaan. Tuleeko nainen aina olemaan naiselle susi.
Ehkä emme arvosta itseämme enkä toisiamme- sen sijaan että tukisimme toisiamme, kehuisimme toisiamme... yhdistäisimme voimamme.
Never gonna happen.
"Look how happy we are... Now die, bitch!"