IRC-Galleria

Tänään heräsin siihen, että Ramse ponkaisi sängystä alas mielettömällä pompulla mun yli ja jäi sit hämmentyneen oloisena seisomaan sängyn viereen. Oli sitä ennen kurkkinut ikkunasta ulos sängyssä istuen. Olin että WTF. Horroksiset silmäni eivät havainneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Käänsin kylkeä ja käsi osui johonkin oksantapaiseen. Oliko sillä ollut risu kiinni turkissa? Seuraavaksi sormet löysivät multaa.. Aivot raksuttivat hitaasti kuin aamulla ainakin, ja sitten tajusin jakavani sänkyni ikkunalaudalta tipahtaneen huonekasvin kanssa. Mullat pitkin sänkyä, oh jeah. Eli Ramse oli kurkkinut ikkunasta, köynnös oli tarttunut turkkiin, poju säikähtänyt mokomaa lähentelevää kasvia, hypähtänyt pikapikaa pois. Vaan kasvi olikin sitkeämpi ihailija, ja yritti lähteä mukana. Valitettavasti vain sen ilmalento päättyi mun lakanoille. Jee.

Korkeammat tahot kertoivat siis näin hienovaraisesti minulle, että oli aika kampeutua sängystä ylös ja aloittaa uusi päivä imurin varressa roikkuen. Hienoa. Toissapäivänä heräsin siihen, että päässäni soi taukoamatta Illin biisi "Punaista" and THAT was kinda disturbing ;)

Valvon eikä nukuta. Liikaa kofeiinia PepsiMaxin muodossa.. :D Mutta olo on lähes riemuisa, joten nautin siitä. Miten voikin tuollainen pieni asia kuin lumi tehdä ihmisen niin iloiseksi, ja miten voi yksi yö muuttaa sään noin kokonaan ja sitä myötä koko tunnelman? Ei malta nyt nukkua.

Lisäksi öissä on jotain kiehtovaa, jotain... Intoxicating. Musta on ihana olla hereillä silloin kun muut nukkuu ja talo on hiljainen.. Myös ulkona on lumoavaa koko kaupungin ollessa vaiti. Yö on parasta aikaa, omaa aikaa ilman velvollisuuksia, ja silloin suorastaan pursuaa inspiraatioita. Yleensä yö myös vapauttaa, parhaat keskustelut olen ihmisten kanssa käynyt aina yöllä, yö lähentää ja tiivistää. harmi kun on olemassa sellainen rajoittava käsite kuin normaali unirytmi..

Marraskuu sai minut taas entistä enemmän huomaamaan kuinka vihaan pimeyttä. Ollaan naurettu että taiteilija-wannabe:na musta tulee sitten "isona" kuin the Fastshow:n Johnny Nice Painter.. Käytännössä olen sitä hippusen jo nyt ;) Aina marraskuussa pimeydessä huudan sisimmässäni "Blaaaaack" kunnes lumi tuo valoa elämään.. ;)

Nyt nautin, tästä fiiliksestä, tästä tunteesta, lumesta ja sen tuomasta valosta. Nautin nyt, kun se tässä mun ulottuvilla. Vaikka lumi sulaisi pois jo huomenna, olen sitten ainakin hetken saanut kylpeä sen terapiavaikutteisessa sylissä. Lumi-terapiaa, onkohan sitä kukaan muuten vielä keksinytkään valo-hoidon rinnalle? :)

Nyt sitä tulee, snow snow snow!! Yöllä vielä kiilteli märkä asfaltti, nyt siitä ei ole tietoakaan. Koko maailman peittää luminen pehmyt kerros, eikä pyry osoita loppumisen merkkejä! Mulla on olo niinkuin pikkulapsella, tekis mieli vääntää niskaan pinkki haalari ja tupsupipo ja isot lapaset ja rynnätä ulos.. Pyöriä, hyppiä ja hillua hangessa, tehdä lumienkeleitä ja lumi-ukkoja, piiloutua lumilinnaan.. :)

Vaan eihän tällainen fiksu ja kypsä enää kehtaa, ja kun ei ole niitä haalareitakaan.. Nyt jos menis pyöriin hangessa, niin olis lunta paidan alla ja farkutkin ihan märät, ja tupsupipoakaan en ehtis tähän hätään enää hankkia..

Mutta onneksi on koira. Sen kanssa voi mennä lenkille jonnekin syrjäisemmälle metsäpätkälle, ja kun yleisön silmä välttää niin pyörähtää vaikka hypyn hangessakin.. Siis ihan vahingossa.. Siis horjahtaa aivan ja siksi kiljua, ei tietenkään silkasta ilosta.. ;) (On tää "aikuisena" olo sitten niin rajoittunutta ;D)

Aamulla sai herätä myös vastaleivottujen sämpylöiden tuoksuun. En valita :)

Olo tuntuu lähes seesteiseltä. Se herättää melkein levottomuutta. Mukava vaihtaa välillä maisemaa, vaikka vielä 7 vuotta sitten kuvasin tätä kaupunkia nimellä Korpi-Fuck-city = pazka kaupunki. Nyt se on enemmänkin vaihtelu arkeen, lomaa kaikesta. Niin se mieli muuttuu. En silti tahtoisi tänne kokonaan takaisin, sydän ei asu täällä.

U2 - City of blinding lights kuului äsken, siitä biisistä tulee aina niin hyvä olo. Pientä terapiaa tämän pimeyden keskelle, kaikki piriste onkin tervetullut kunnes lumi suostuisi saapumaan. Vanha Mobykin kuulostaa tosi hyvältä.

Marraskuu ei ole mun kuukausi, talvi taas on ihanaa, rauhoittumisen aikaa. Lumivaipan hellästi laskeutuessa lepäävän luonnon ylle, tulee tunne kuin eläisi Tove Janssonin Taikatalvea. Rasmuskin sopisi hyvin siihen skenaarioon; se on otsatukkineen kuin ilmetty muumien esi-isä :D (Kuka minä olisin, sitä en tiedä..)

Talvella on myös mukava kurkkia ikkunaverhon raoista yöllä kaduilla uurastavia lumiauroja, kuunnella niiden kolinaa, kun on itse sisällä turvassa, lämpimässä vällyjen alla. :)

Huomenna lupasi pakastuvaa. Elän toivossa.

Näin juuri Madonnan uusimman musavideon. Kokonaan. Olen sanaton.

Sitä en vielä tiedä kumpi enemmän järkytti mielenrauhaani, se turskan kanssa tanssaava ravintoloitsija, vaiko itse diivan kasarivaikutteiset sukkahousutrikoot.

No, rouva on lähemmäs viittäkymmentä ja jaksaa heilua. Kai sille pitää tietyllä tavalla melkein siis jo hattua nostaa. (Kunhan jättää ne turskat pois seuraavasta musiikkivideostaan. ;D)

Väsyttää, pientä päänsärkyä pukkaa. Pitäs varmaan ymmärtää mennä ajoissa nukkumaan, jospa sitä vaikka tänään osais. Buranakin toki auttais. Nälkä kerkesi yllättää, ehkäpä siksi pasta kera currynmakuisen pussikastikkeen tuntuu viehättävältä lautasella edessäni. Jospa joisi vielä yrtti"teetä" ennen sänkyytymistä, sellaista kofeiinitonta, ettei tämmönen herkkiskään kukkuis koko yötä. Vaniljainen rooibos kuulostaisi houkuttelevalta.

Pöydällä odottaa pino uusvanhoja afgaani-lehtiä ja ulkona on lunta. Kaksi aika piristävää asianhaaraa.

Jatkuu.. joskus :)