IRC-Galleria

Energia palaa hipihiljalleen, alkaa kaivata taas uusia projekteja. Hyvää kertoo sekin, että ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen tuli ihan olo, että voisi taas tarttua kynään ja paperiin ja piirtää.. Ihanaa! Toivottavasti tämä fiilis pysyy ja lumiterapia puree vain syvemmin.

Flunssa tosin iski ja vaivaa, koko ajan tirskuttaa. Kurkkukipu sentään hellitti, se oli aika kamala aikansa. En muistakaan milloin viimeksi olisin yöllä herännyt vain siihen että kurkkuun koskee. Onneksi hitaasti juotu vesilasillinen helpotti sen verran että saatoin käydä uudelleen unten maille. Aamulla tosin ei ääntä sitten lähtenytkään yhtään, kähisin kuin tukehtuva varis pitkälle iltapäivään. Oh yeah.

Äiti oli myös kotona flunssassa, joten istuttiin päivällä kolme tuntia katsellen putkeen "Kyllä Jeeves hoitaa" sarjaa dvd:ltä ja nauttien brittiläisestä verbaalisesta ilotulituksesta. P.G Wodehouse rules.

Nyt kärsin kummallisista mielihaluista. Nyt kesken yön tekisi mieli tehdä lämpimiä voileipiä, päälle tonnikalaa.. Kehtaisikohan sitä hiippailla keittiöön tekemään? Hiippailussa alan olla jo aika hyvä, tullut sitäkin harrastettua öisin liikkuessa.. Äänetön urbaani intiaani.. *reps*

Pieni lasillinen pina coladaakin voisi olla mukava pieni lämmike flunssan keskellä, iltamyssy. Ehkä myös teetä..

Nautin tästä energiasta. Tietysti se edelleen pulppuaa yön keskellä, ja pitäisi tää mun sisäinen kelloni vielä saada väännettyä oikeaan aikaan jossain välissä..

Taas valvotuttaa.

Tänään ei ollut hyvä päivä ulkoilun suhteen. Tai siis, ihana lumi on täällä, ja nyt jopa sellaista helppoa, kevyttä pakkaslunta, joka jää puiden oksille ja tekee maailmasta taianomaisen ja turvallisen.. Ihan oli kävellä enkä yhtään valita sitä, tätä olen juuri odottanutkin.

Mutta Ramse kaipaisi taas kunnon revittelyä ja olen nyt useampana päivänä koettanut saada sitä puistoilemaan, mutta huonolla menestyksellä. Siellä on aina sattunut olemaan sellaisia koiria, samanikäisiä uroksia, että en ole viitsinyt riskeerata. Myönnän, olen ehkä turhan vainoharhainen, kun en sitä uskalla lykätä urosten sekaan, on se ennenkin todistettu, että jos kumpikin koira on hallinnassa niin tilanne pysyy aisoissa eikä rähinää synny. Mutta ei sekään ole kivaa, jos ne sitten vaan väsitelevät toisiaan eivätkä yhtään juokse. Ja kun ei aina voi tietää, että millainen se toinen uros on, ja ei viitsi riskeerata jos ne kemiat onkin ihan päälaellaan.

No, yleensä on ollut tietyt ajat päivästä, että porukkaa ei ole puistossa paljon, ja monesti on sattunut kivoja yksittäisiä koiria, narttuja tai tarpeeksi nuoria uroksia tai pentuja, joiden kanssa on hyvillä mielin voinut päästää Ramsen juoksemaan. Mutta nyt tuntuu että puistossa on koko ajan porukkaa kun yritetään, ja vieläpä melkein ne samat koirat joka kerta, ja aina uroksia joten vähän korpeaa kun tuo tällä hetkellä ainoa hyvä ja turvallinen ulkoilumahdollisuus on niin harvoin meille mahdollinen. Jäitä odotellaan..

Argh.

Myös koulu ahdistaa, tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi ja pelkään munaavani kaiken. Motivaatio on kertakaikkiaan poissa, en vain saa aloitettua hommia. Sama oli viimekin vuonna, ja vielä se voitoksi kääntyi, mutta olis se nyt kiva saada jotain jo tehtyäkin, niin ei tästä tarttis paineita ottaa.

Mitäs positiivista sitten. Kuun alun kunniaksi "törsäsin" pitkästä aikaa ja ostin suklaata, muutaman lehden ja alennuksesta pari dvd-leffaa. Onpahan edes viihdykettä illan iloksi. Kompensoiskohan se muuten tuota mun suklaan syöntiä tältä päivältä, että söin päivälliseksi salaattia? Pitäs aloittaa taas toi terveellinen elämänrytmi, vähäkalorista ruokaa, enemmän liikuntaa ja normaalit nukkumaanmenoajat.. (Mähän olen päättänyt viel hommaavani sellaisen Gwen Stefani-kropan..) Unirytmin kannalta en ole ottanut kovin hyvää lähtölaukausta kun nyt tässä edelleen kukun.. Vaan jospa huomenna.. ;)

Sataa lunta. Isoja, pehmyitä lumihiutaleita leijuu taivaalta kevyesti kohti maata. Ne muistuttavat untuvaisia höyheniä. Tuntuu, kuin joukko lapsia olisi juuri leikkinyt tyynysotaa talojen katoilla ja hajoittanut siinä leikissä satoja untuvatyynyjä..

Vedän verhot auki ja katselen näkyä sanattomana. Avaan ikkunan, tunnen kasvoillani viileän ilman ja huomaan; ulkona tuoksuu talvi.

Nukuin pitkään, aivan liian pitkään, ja herätessäni oli synkkää ja pimeää. Nyt lumisade on sakeaa ja peittää näkyvyyttä kuin valkoinen sumu. Lumessa on jotain lumoavaa, pysäyttävää. Jotain hypnoottista..

Huomaan kirjoittavani jatkuvasti säätiedotuksia. Urautunut mieli odottaa talvea niin kiihkeästi..

*-*-*-*-*-*-*-*

Käytiin lenkillä ja taas en voi olla kuin ihmettelemättä lumen vaikutusta mielialaan. Lumi oli räntää, maa alla oli loskainen ja märkä. Koiran tassut keräsivät lumipaakkuja, sen turkki kastui vähän. Minun kenkäni olivat märät, sukat myös, ja lahkeet märät melkein polviin asti. Siis käytännössä mikään ei muuttunut noista edellisviikkojen lumettomista, sateisista ja loskaisista säistä, jotka saivat minut aina niin huonolle tuulelle.

Mutta mieliala. Valkea maa on mulle kuin lumelääkettä, vaikka mikään ei muuttuisi niin se saa uskomaan että kaikki on jo paremmin. Kummallista.

*-*-*-*-*-*-*-*

Mä tein pizzaa! Tai voiko sitä nyt pizzaksi sanoa, lähikaupasta puoleen hintaan hommattu mikroversio, jonka täyteskaalaa lisäilin kotona omista tarpeista, ihan mitä nyt kaapista löytyi. Ja extra cheese ofcourse. (niin terveellistä..)
Vaan mä EN polttanut sitä karrelle! Jee. Mulla on paha taipumus a) tehdä kaikki mikroruuat uunissa kun tulee rapsakampaa ja parempaa, ja b) polttaa kaikki uuniruuat mustareunaisiksi hiiliksi, kun unohdan ne sinne uuniin liian pitkäksi aikaa. Mutta nyt, nyt siitä tuli täydellistä :)

Jokohan mä oisin jopa oppinut?

Talvi kamppailee olemassaolostaan, koettaa ängetä paikalleen väen vängällä, mutta syksy vastustaa kynsin ja hampain tahtomatta luovuttaa. Eilinen ihana taikatalvi on kohta kuin muisto vain, sade piiskaa ja muuttaa ihanaa lunta kiduttavan hitaasti mutta varmasti vetiseksi loskaksi. Mua pitäis ahdistaa, ja osittain ahdistaakin koska toivoisin niin jo talven voittavan tämän raastavan kaksintaistelun, mutta tässä hetkessä, tuijottaessani ikkunaan, ei kuitenkaan masenna. Epätodellisen mukava olo.

Pisarat iskeytyvät lasiin ropisten, ja valuvat kimmeltäen alas pintaa. Jouluvalot ikkunassa värittävät ne pieniksi kimalteleviksi, punaisiksi helmiksi.. Jostain syystä tekee mieli taas juoda teetä.

Lunta on vielä, se valaisee maata ja taivasta, eikä ole pimeää. Ehkä se on tärkeintä.

Tänään heräsin siihen, että Ramse ponkaisi sängystä alas mielettömällä pompulla mun yli ja jäi sit hämmentyneen oloisena seisomaan sängyn viereen. Oli sitä ennen kurkkinut ikkunasta ulos sängyssä istuen. Olin että WTF. Horroksiset silmäni eivät havainneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Käänsin kylkeä ja käsi osui johonkin oksantapaiseen. Oliko sillä ollut risu kiinni turkissa? Seuraavaksi sormet löysivät multaa.. Aivot raksuttivat hitaasti kuin aamulla ainakin, ja sitten tajusin jakavani sänkyni ikkunalaudalta tipahtaneen huonekasvin kanssa. Mullat pitkin sänkyä, oh jeah. Eli Ramse oli kurkkinut ikkunasta, köynnös oli tarttunut turkkiin, poju säikähtänyt mokomaa lähentelevää kasvia, hypähtänyt pikapikaa pois. Vaan kasvi olikin sitkeämpi ihailija, ja yritti lähteä mukana. Valitettavasti vain sen ilmalento päättyi mun lakanoille. Jee.

Korkeammat tahot kertoivat siis näin hienovaraisesti minulle, että oli aika kampeutua sängystä ylös ja aloittaa uusi päivä imurin varressa roikkuen. Hienoa. Toissapäivänä heräsin siihen, että päässäni soi taukoamatta Illin biisi "Punaista" and THAT was kinda disturbing ;)

Valvon eikä nukuta. Liikaa kofeiinia PepsiMaxin muodossa.. :D Mutta olo on lähes riemuisa, joten nautin siitä. Miten voikin tuollainen pieni asia kuin lumi tehdä ihmisen niin iloiseksi, ja miten voi yksi yö muuttaa sään noin kokonaan ja sitä myötä koko tunnelman? Ei malta nyt nukkua.

Lisäksi öissä on jotain kiehtovaa, jotain... Intoxicating. Musta on ihana olla hereillä silloin kun muut nukkuu ja talo on hiljainen.. Myös ulkona on lumoavaa koko kaupungin ollessa vaiti. Yö on parasta aikaa, omaa aikaa ilman velvollisuuksia, ja silloin suorastaan pursuaa inspiraatioita. Yleensä yö myös vapauttaa, parhaat keskustelut olen ihmisten kanssa käynyt aina yöllä, yö lähentää ja tiivistää. harmi kun on olemassa sellainen rajoittava käsite kuin normaali unirytmi..

Marraskuu sai minut taas entistä enemmän huomaamaan kuinka vihaan pimeyttä. Ollaan naurettu että taiteilija-wannabe:na musta tulee sitten "isona" kuin the Fastshow:n Johnny Nice Painter.. Käytännössä olen sitä hippusen jo nyt ;) Aina marraskuussa pimeydessä huudan sisimmässäni "Blaaaaack" kunnes lumi tuo valoa elämään.. ;)

Nyt nautin, tästä fiiliksestä, tästä tunteesta, lumesta ja sen tuomasta valosta. Nautin nyt, kun se tässä mun ulottuvilla. Vaikka lumi sulaisi pois jo huomenna, olen sitten ainakin hetken saanut kylpeä sen terapiavaikutteisessa sylissä. Lumi-terapiaa, onkohan sitä kukaan muuten vielä keksinytkään valo-hoidon rinnalle? :)

Nyt sitä tulee, snow snow snow!! Yöllä vielä kiilteli märkä asfaltti, nyt siitä ei ole tietoakaan. Koko maailman peittää luminen pehmyt kerros, eikä pyry osoita loppumisen merkkejä! Mulla on olo niinkuin pikkulapsella, tekis mieli vääntää niskaan pinkki haalari ja tupsupipo ja isot lapaset ja rynnätä ulos.. Pyöriä, hyppiä ja hillua hangessa, tehdä lumienkeleitä ja lumi-ukkoja, piiloutua lumilinnaan.. :)

Vaan eihän tällainen fiksu ja kypsä enää kehtaa, ja kun ei ole niitä haalareitakaan.. Nyt jos menis pyöriin hangessa, niin olis lunta paidan alla ja farkutkin ihan märät, ja tupsupipoakaan en ehtis tähän hätään enää hankkia..

Mutta onneksi on koira. Sen kanssa voi mennä lenkille jonnekin syrjäisemmälle metsäpätkälle, ja kun yleisön silmä välttää niin pyörähtää vaikka hypyn hangessakin.. Siis ihan vahingossa.. Siis horjahtaa aivan ja siksi kiljua, ei tietenkään silkasta ilosta.. ;) (On tää "aikuisena" olo sitten niin rajoittunutta ;D)

Aamulla sai herätä myös vastaleivottujen sämpylöiden tuoksuun. En valita :)

Olo tuntuu lähes seesteiseltä. Se herättää melkein levottomuutta. Mukava vaihtaa välillä maisemaa, vaikka vielä 7 vuotta sitten kuvasin tätä kaupunkia nimellä Korpi-Fuck-city = pazka kaupunki. Nyt se on enemmänkin vaihtelu arkeen, lomaa kaikesta. Niin se mieli muuttuu. En silti tahtoisi tänne kokonaan takaisin, sydän ei asu täällä.

U2 - City of blinding lights kuului äsken, siitä biisistä tulee aina niin hyvä olo. Pientä terapiaa tämän pimeyden keskelle, kaikki piriste onkin tervetullut kunnes lumi suostuisi saapumaan. Vanha Mobykin kuulostaa tosi hyvältä.

Marraskuu ei ole mun kuukausi, talvi taas on ihanaa, rauhoittumisen aikaa. Lumivaipan hellästi laskeutuessa lepäävän luonnon ylle, tulee tunne kuin eläisi Tove Janssonin Taikatalvea. Rasmuskin sopisi hyvin siihen skenaarioon; se on otsatukkineen kuin ilmetty muumien esi-isä :D (Kuka minä olisin, sitä en tiedä..)

Talvella on myös mukava kurkkia ikkunaverhon raoista yöllä kaduilla uurastavia lumiauroja, kuunnella niiden kolinaa, kun on itse sisällä turvassa, lämpimässä vällyjen alla. :)

Huomenna lupasi pakastuvaa. Elän toivossa.

Näin juuri Madonnan uusimman musavideon. Kokonaan. Olen sanaton.

Sitä en vielä tiedä kumpi enemmän järkytti mielenrauhaani, se turskan kanssa tanssaava ravintoloitsija, vaiko itse diivan kasarivaikutteiset sukkahousutrikoot.

No, rouva on lähemmäs viittäkymmentä ja jaksaa heilua. Kai sille pitää tietyllä tavalla melkein siis jo hattua nostaa. (Kunhan jättää ne turskat pois seuraavasta musiikkivideostaan. ;D)

Väsyttää, pientä päänsärkyä pukkaa. Pitäs varmaan ymmärtää mennä ajoissa nukkumaan, jospa sitä vaikka tänään osais. Buranakin toki auttais. Nälkä kerkesi yllättää, ehkäpä siksi pasta kera currynmakuisen pussikastikkeen tuntuu viehättävältä lautasella edessäni. Jospa joisi vielä yrtti"teetä" ennen sänkyytymistä, sellaista kofeiinitonta, ettei tämmönen herkkiskään kukkuis koko yötä. Vaniljainen rooibos kuulostaisi houkuttelevalta.

Pöydällä odottaa pino uusvanhoja afgaani-lehtiä ja ulkona on lunta. Kaksi aika piristävää asianhaaraa.

Jatkuu.. joskus :)