IRC-Galleria

Viikonloppu meni kuin siivillä, joutu stressaamaan vanhan hepoisen vuoksi. Pelotti jo että se viimeinen päivä on tullut, onneksi viikonlopusta selvittiin ja nyt sinnitellään viikkoa. Täytyy vaan yrittää elää päivä kerrallaan. Tänään tuli itku mussukkaa harjatessa, sitä on oppinut 5 vuoden aikana kiintymään, mitä ihmettä mä sitten teen kun hevosen aika jättää? Tulee kovin tyhjiä viikkoja.

Kunpa vain saisi hevosen olon hyväksi. Annoin toiselle illalla särkylääkettä, tunnin päästä jo huomasi että kivut hellittäneet, raasu oli niin kovin väsynytkin. Taas nautinnollisesti mussu laski päänsä syliini, tuhisi siinä tovin ja piristyi kummasti kun sai hellyyttä ja huomiota. Ja se kuka väittää että hevoset tunteettomia puhuu puuta heinää.

Oli kyllä sunnuntaina aika voimaton olo, 500kg huojui siinä rajamailla että jalat kantoivat. Yksi jalka kipeä ja loput kolme hädin tuskin jaksoi kannatella. Aliravitsemus, uskoisin, kun ei heinääkään pysty pureskelemaan. Nyt tosin jo energisempi kun ruokaa saa niin paljon kuin vain syö. Jos ei muuta niin kuoleepahan ainakin tyytyväisenä, toinen niin rakastaa ruokaa.. Huomenna taas, toivottavasti parempi päivä.

Se huominen tulee sittenkin, koko päivä mennyt väkisin kahlaten eteenpäin.. Huomenna menen heppakultaa katsomaan. Surettaa niin sen puolesta, en tiedä miten auttaisin toista raasua. Tekisin mitä vaan, mutta elämä ei anna edes mahdollisuutta auttaa. Lupaan kyllä olla toisen vierellä niin usein kuin pystyn, eipä siitäkään aina tunnu apua olevan. Muutamia päiviä sitten silittelin toisen päätä kunnes toinen nukahti pää sylissäni, tuhisi siinä aikansa ja heräsi. Väsynyt pikkuinen. Ihmeellistä miten hevosesta saa tuollaisen ystävän, niin kovin rakkaan ja luottavaisen.
Elämä vaan on.. eikai sille mitään mahda. En saa edes itse tolkkua omiin ajatuksiini, joten en kyllä usko että kukaan ymmärtää tekstejänikään.