IRC-Galleria

Raskaus on nyt ohittanut puolen välin. Äidin masu ei ole mikään valtava ja kaikki ulkopuoliset eivät edes tajua, että olen raskaana tai luulevat, että olen vasta raskauden alkuviikoilla. Jaksan siis vielä tehdä kaikkea - joogata, aerobicata, tehdä pihatöitä ym. fyysistä. Onneksi olen välttynyt pahoinvoinneilta, megaväsymyksiltä, pahalta turvotukselta, selkäkivuilta ym. mitä monet muut äidit valittavat ja kokevat. Tämä on ollut helppoa ja ihanaa raskausaikaa. Minun piti mennä aamulla 4D ultraan. Peruin sen kuitenkin viime tingassa eilen, koska haluan pysyä itse ja pitää muut jännityksessä loppuun asti. Pirteä sairaanhoitaja sanoi, että tein hyvän valinnan. Olisi ollut kiva nähdä mini uiskentelemassa ja vilkuttelemassa. Kurkistaa hänen maailmaan, miettiä miltä hänestä tuntuu, nähdä onko hänellä kaikki hyvin. Mini on ollut kahdessa ensimmäisessä ultrassa terve ja vaikuttaa eloisalta babyltä, joten uskon, että hänellä menee aika mukavasti turvallisessa ja lämpimässä maailmassa. Kohtu teki harjoitussupistuksia toissapäivänä, mutta ne eivät vaikuttaneet mitenkään vaarallisilta. Synnytys lähenee, mutta tuntuu edelleen, että siihen on vielä pitkä aika. Pikkuinen on ikään kuin puolitodellinen minulle. Hän on vielä osa minua. En vielä pysty näkemään uutta ihmistä silmilläni tai koskettamaan häntä käsilläni, mutta ajatuksissani näen jo pienen käärön sylissäni tai hieman isomman vaippapöksyn konttaamassa olohuoneessa. Ääretön rakkauden tunne valtaa minut tätä kirjoittaessani. Sitä on vaikea selittää, mutta toivon, että kaikki voivat kokea joskus itse saman tunteen. Haluaisin lähettää minille 100 suojelusenkeliä, jotka turvaisivat onnellisen elämän tässä kovassa ja kylmässä maailmassa. "Miten saisin kasvatettua Sinut hellästi, mutta kuitenkin tarpeeksi lujaksi, jotta selviytyisit myös vaikeista hetkistä täällä?"