Mähän vastasin sun kysymyksiin rehellisesti.
Minkä mä voin sille, että mä oon niin vitun rehellinen.
Se on kuulemma epäreilua.
Mutta sitähän elämä on ollut jo aika pitkään.
Lähestulkoon yhtä kauan kun olen tuntenut sinut.
Enkä mä kaipaa sitä keltaista raapattua taloa. En kaipaa vaikka kuinka väittäisit.
Mä melkeinpä vihaan sitä. Ainakin melkein ja melkein on sanana suhteellisen jännittävä.
Enkä sitä autoakaan, josta näkyi hienosti ulos.
Tuntui melkein kun oltais oltu avaruussukkulassa.
Mutta niinhän me ollaan oltukin. Kiidetty tähtien lailla korkealle ja lopulta tiputtu vähintään yhtä nopeasti alas.
Mutta kun sä et koskaan ymmärtänyt miltä tuntuu tippua taivaista tähtien lailla maahan.
Et ymmärtänyt miltä tuntuu pirstoutua tuhansiksi pieniksi säröiksi ja kadota maahan.
Et, vaikka sä tipuit yhtä korkealta kuin minäkin.
Siinä on meidän ero. Mä olen tyttörukka ja sä vaan boheemi henkilö satumaailmasta.