IRC-Galleria

Se on ihan oma vika kun menee muistelemaan menneitä.
Sitä tikulla silmään, joka muurahaispesää sohasee.
E: "Oon huomannut, että mulla on tosi pieni peukalo"
R: "Sittenhän sen päälle on entistäkin helpompi istua"

Mä en usko siihen.
Oikeestaan on vaikea uskoa kenenkään tekevän sitä vapaaehtoisesti.
Helvetinmoisia aasinsiltoja.
Tämä on vapaaehtoista. Se, että tyydyt siihen kyrsivään ja epätodelliseen elämääsi jossa niin kovin harvoin tapahtuu mitään.
Ja kun tapahtuu, se kuitenkin kaduttaa jo heti seuraavana päivänä.

Se tosiaankin on totta, ikäkriisi nimittäin.
Se, että muistelee menneitä kaiho katse silmissään, itku kurkussa ja uskoo niiden päivien vielä unohtuvan. Tai tulevan pian takaisin.
Sitä ihan anelee. Niin, että ei enää hävetä myöntää purskahtavansa itkuun joka kerta.

J: "No kun tää on nyt sit se meidän porukka"
A: "Hmm. Aika omituinen porukka verrattuna viime vuoteen"
J: "Huokaus, niinhän se on. Toivotaan ettei kukaan ala matsaamaan"

Niistä elämyksistä täytyy MAKSAA. Ne ei lähentele edes edullista.
Keskellä ikäkriisiä suotavin maksutapa on sielunsa myyminen.
Että mitäkö se tarkoittaa?
Sitä että kiljut Mannerheimintiellä keskellä yötä vähissä vaatteissa eikä kukaan kuule sinua.

In Flames tulee Suomeen 27.10. OU JEAH BEIBI! Ja mulla on liput OU JEAH BEIBI!
Oon niin liekeissä, ihQdaa, jippiiih! <3<3<3
Ihana Teresa autto saamaan liput. Oot ihQdaa Teresa Beibi!
Lähenkin tästä pehmustettuun huoneeseen kelailemaan tätä ihQdaa hommaa.

Mähän vastasin sun kysymyksiin rehellisesti.
Minkä mä voin sille, että mä oon niin vitun rehellinen.
Se on kuulemma epäreilua.
Mutta sitähän elämä on ollut jo aika pitkään.
Lähestulkoon yhtä kauan kun olen tuntenut sinut.
Enkä mä kaipaa sitä keltaista raapattua taloa. En kaipaa vaikka kuinka väittäisit.
Mä melkeinpä vihaan sitä. Ainakin melkein ja melkein on sanana suhteellisen jännittävä.
Enkä sitä autoakaan, josta näkyi hienosti ulos.
Tuntui melkein kun oltais oltu avaruussukkulassa.
Mutta niinhän me ollaan oltukin. Kiidetty tähtien lailla korkealle ja lopulta tiputtu vähintään yhtä nopeasti alas.
Mutta kun sä et koskaan ymmärtänyt miltä tuntuu tippua taivaista tähtien lailla maahan.
Et ymmärtänyt miltä tuntuu pirstoutua tuhansiksi pieniksi säröiksi ja kadota maahan.
Et, vaikka sä tipuit yhtä korkealta kuin minäkin.
Siinä on meidän ero. Mä olen tyttörukka ja sä vaan boheemi henkilö satumaailmasta.

V*tun kärpäiset! Voiko olla mitään oksettavampaa kuin modeemin päällä parittelevat kärpäiset? Ei.

Voin kertoa teille muutamia tosiasioita.
Eräs tosiasia on sellainen, että vihaan ihmisiä tällä hetkellä, muutamia lukuunottamatta.
Se viha on ihan ansaittua. Niille ihmisille.
Ne tuijottelee vaan omaan napaan.
Ja niiden navat ovat täynnä napanöyhtää ja likaista töhnää!
Ne myös tuijottelee usein itseään peilistä. Ihan vaan siitä syystä, että niiden päät on täynnä pissaa.

Tällä hetkellä mä olisin täysin valmis luopumaan periaatteistani.
Voisin kusettaa ihmisiä mielinmäärin.
Haastaa niiden kanssa riitaa ja sitten vedota lopulta siihen, että: "mun faija hakkaa sut".
Lopulta minunkin napa olisi täynnä haisevaa nöyhtää ja päässä velloisi pissa.
Olisko sillon parempi olla?
Kysynpähän vaan teiltä napanöyhtäiset pissapäiset hyväksikäyttäjät, onko hyvä olla?

Ihan solmussa. Totally fucked up, in a bad way!

Antaisitko anteeksi jos kertoisin, että tunteeni peitti jää?
Vieras katsoo minua peilistä nyt.
Se vieras ei nuku.
Se heräsi viereltäni varmempana kuin koskaan.
Se korjasi säröt, jotka niin kauan pistelivät.
Ja säröt se liimasi yhteen. Jäällä.
Antaisitko anteeksi jos tunnustaisin etten enää palaa?

On kiva pelailla!
Mulla tosin harvemmin on pokkaa pelailla toisten tunteilla.
En ole ymmärtänyt sitä, että ystävälle voi tehdä niin.
En ole ymmärtänyt sitäkään, että täysin tuntemattomalle voi tehdä niin.

Im a playa im a playa!

Kuinka moni lähtee peliin mukaan?
Aika vitun liian moni.
Sitten pidetään jälkikeimit.
Niissä turpaan saaneet itkee toisiaan vasten.

Come on, let's play, let's play!

Mä en jaksa enää olla häviäjien joukkueessa.
Ei mua ole pahemmin voittaminenkaan kiinnostanut.
On kuitenkin asioita joita voi hyväksyä ja asioita, joita ei hyväksy vaikka kuinka yrittäisi.
Mulla ei ole mitään syytä ottaa enää turpaan!

Aika on siitä hassu juttu, että silloin kun puristat pienet nyrkkisi yhteen ja suljet silmäsi.
Se ei liiku mihinkään.
Siinä on myös jotain outoa. Silloin kun makaat lattialla pimeässä ja toivoisit ettet kuule hengitystäsi.
Se ei liiku mihinkään.

Sitten on hetket.
Hetket elämässä, jolloin ymmärtää että aika on kiitänyt ohi.
Siitä ei ole jäänyt mitään muistamisen arvoista.
Ne ovat siitä kummallisia että me emme voi elää niitä kuin itsellemme.
Niistä ei ole jäänyt mitään muistamisen arvoista.

Hetkissä on aikoja jolloin ne sekoittuvat. Niistä tulee musta suuri vuori.
Ne eivät tiputa sinua. Ne jättävät sinut odotamaan.

Hetkissä ja ajassa on aina sama ongelma. Ne jättävät sinut odottamaan.

Ymmärrän jo paremmin ihmisiä, jotka viihtyvät töissä myöhään.
He katsovat aamulla rumilla väsyneillä silmillään kelloa. Se on aina saman verran.
He katsovat seuraavan kerran kelloa tunnottomilla silmillään. Se on aina saman verran.
Aikaa on kulunut mutta emme muista hetkiä ajasta.

Päätin katsoa kelloa tänään väsyneillä silmilläni. En muista siitä hetkiä.
Muistan vaan katsoneeni sitä.
Jos hetket ajasta eivät kulu tämän nopeammin, tiedän että silmäni väsyvät katsomaan kelloa.

Kun ymmärtää, mitä etsii, tietää että on koko ajan etsinyt mahdotonta.
Onni on meissä itsessämme. Ymmärtääksemme sen, tipumme kaivon pohjalle.
Niissä pohjissa muistamme itsemme. Olevamme elossa. Ja samalla niin kuolleita.
Ja tänään minä muistan itseni.

"talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan

en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut"

Tänään minä löysin itseni. Kaivon pohjalta.