Sain juuri luettua loppuun ensimmäisen ihan vapaaehtoisesti vapaa-ajalla omaksi huvikseni lukemani kirjan melkeinpä pariin vuoteen... Kyseessä oli Mauno Saaren teos "Näkymätön käsi", joka kertoi Suomea 1990-luvun alussa riipineestä lamasta ja pankkikriisistä, etenkin KOP:n ja sen pääjohtajan Pertti Voutilaisen, sekä silloisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen näkökulmasta. Hemmetin mielenkiintoinen opus, avasi silmiä siitä, miten pahassa jamassa valtio tuohon aikaan oli, ja mitä temppuja kulissien takana jouduttiin tekemään että suosta selvittiin. Aika hurjiakin juttuja oli. Ja oppipahan ainakin vähän siitä, miten tässä maassa isot herrat päätöksiään hierovat. Ei nimittäin suinkaan neuvottelupöydissä virka-aikaan, ei.