Punkkasin Baselissa Felixin tykönä.
Sieltä kun lähdin aamulla kouluun, vain hieman myöhässä, joku juoppo-vivahteinen herrasmies alko mutisemaan jotain kuinka se oli ollu sen kotitalo ammoisina aikoina. Yllättävää kyllä, se ehti kahden minuutin palopuheeseensa mahduttaa toisen maailmansodan, nykynuorison ja ulkomaalaiset.
Pakko oli siihen ulkomaalaiskommenttiin (jonka se esitti katkonaisella Saksan saksallaan) todeta omakin syntyperä. Siitä se äijä sitten jatko toteamalla olleensa kerran Suomessa ja lauleskelamalla jonkun pätkän jotain suomalaista ikivihreää joka sisälsi ainakin sanat "me" "rauhaa" (lausuttuna useimmiten rahha, raauha tai ruaha), "toivotamme" (älkää ees kysykö lausumismuodosta) ja "teille".
Sympaattinen äijä.
Nyt tosiaan olen koulussa ja odotan tunnin alkua. Ei vain täälläpäin ole lukuvuoden lopusta vielä tietoakaan.