IRC-Galleria

Koulussa huomasin erään pojan haisevan erityisen oudolle. Tähän aikaan vuodesta kouluissa toki alkaa haista joka puolella lasten tali yhä voimakkaammin ja voimakkaammin, mutta tämä kiinnitti huomioni.

Haju oli makeahko, sinänsä luonnollinen mutta kuitenkin kummallinen ja epämiellyttävä. Se loi ajatuksen yksilöstä, joka kierii iso virnistys naamallaan ja silmät suljettuina isoäidiltä saaduissa, herneiden ja suolistettujen lintujen täyttämissä homeisissa tyynyissä ja iskee niillä vähän väliä lempeästi itseään ja heittelee niitä päälleen. Hänen hiuksensa hinkkautuvat Singerin polkutoimisella ompelukoneella kursittua hirvennahkapatjaa ja karhunlankapeittoa vasten, rasvoittuvat ja alkavat lopulta jähmettyä sekaisina paikoilleen hänen jatkaessa irstailuaan ullakkohuoneessa.

Huomasin tämän itiömäisen hajun kun poika silmäili minua omalla omahyväisellä hymyllään koulukirjojensa yli ja muistin hetken muutaman viikon takaa, jolloin hän vaikutti kovin loukkaantuneelta, kun huomautin hänen hiustensa olleen rasvaiset.

Hämäännyin enkä oikein osannut keskittyä enää muuhun kuin siihen hajuun, mutta se ei loppunut vaikka kuinka toivoin.

Nyt on mieli maassa niin kuin masennukseen kuolleen kilpikonnan perse.

Dyyni-leffassa sanottiin, että alku on herkkää aikaa. Se oli mun mielestä hyvin sanottu. Siinä elokuvassa on sinisilmäisiä ihmisiä, jotka kesyttävät värinästä kiihottuvia hiekka-aavikolla myllertäviä jättiläismatoja. Kesyttämisen jälkeen niillä lähinnä ratsastetaan. Sitten siinä on kanssa läski pahisparoni, joka leijuu kieppuen ilmassa ja räkättää naurua. Nämä asiat siitä teoksesta muistan parhaiten. Samankaltaisiin tunnelmiin haluaisin päästä tällä päiväkirjalla.