IRC-Galleria

Ei lapseni, isoäiti sanoi. Emme voi kiipeillä puihin tänään. Tänään me voimme kirjoittaa.
Mutta minä en halua kirjoittaa tyhmiä sanoja, lapsi parahti, hänhän halusi vain kiipeillä puihin. Ja hän vihasi kirjoittaa pelkkiä tyhjiä sanoja, eihän koulussa muuta opeteltu!
Meidän ei tarvitse kirjoittaa vain pelkkiä sanoja, voimme kirjoittaa tarinoita kukkivista omenapuista, maahan pudonneista linnuista, hopeisista kuista, toisista maailmoista. Ihan mistä haluat. Pitäisitkö siitä? Isoäiti kysyi.
Lapsi ei tiennyt mitä sanoa, ja nyökkäsi innokkaana, mutta hämmentyneenä. Hän ei ollut tiennyt, että voisi luoda kokonaisia maailmoja kirjoittamalla, ei kukaan, kukaan ollut kertonut hänelle.
Ja ne isoäitinsä lausumat sanat lapsi muisti koko elämänsä. Ja mitä hän loikaan kirjoittamalla! Hän loi punaisia taivaita, syviä meriä, kokonaisia maailmoja. Hän kirjoitti maahan pudonneista enkeleistä, pystyyn kuolleista puista, ikuisesta rakkaudesta, mutta myös niistä pienistä asioista, joiden takia olemme onnellisia, niistä joiden takia haluamme jatkaa elämäämme. Elämänilosta.

Sillä sydämessään jokainen meistä haluaa elää. Jokainen.


-johnny