Joinakin päivinä voit tuntea olosi yksinäiseksi ja turvattomaksi.
Elät pelossa ilman apua ja turvaa.
Etsin pakotietä loputtomasta labyrintistä, pääsemättä kuitenkaan maaliin asti.
Joskus sinusta tuntuu että käsivarsillasi on liikaa painoa, jota et jaksa pidellä.
Katson läpi kyynelten lapsia,jotka leikkivät hiekkalaatikolla.
Tahtoisit olla samanlainen kuin he,
pieni ja viaton.
Jonakin päivänä on väistämätöntä ettei mieleesi tulisi kysymyksiä,
miksi elämässä on liian paljon alamäkiä,joissa ei pysty jarruttaa,
liian monta kuoppaa,joita ei voi hypätä yli,
liian paljon tunteita, joita ei voi ohittaa?
Miksi tuntuu ettei vastaasi tule koskaan stop-merkkiä?