Kopioin alla olevan , mikä oli kirjoitettu Jonyn muistolle varjoliito.net -sivustolla.
Kiitos kirjoittajalle ja samalla haluan muistaa Jonya samalla tekstillä.
Se oli viimeinen lento päivä
Säteet auringon tapaili pintaa maan
Jony toiveikkaana taivaalle katsellen viritti kalustoaan
Koskaan hän kertonut ei, että vuodet menneet häneltä voimia vei
Ei edes pyytänyt ymmärtämään, että hän tahtoi vain yli sinisen taivaan lentää
Jony lähti, ikävä jää
Viimeinen lento niin hieno niin hento
Lempeät tuulet Jonyn saattoi matkaan
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
Lennolla jolta ei palannutkaan
Ei hän koskaan ehtinyt kertomaan
Mitä mielessä liikkuikaan
Silti minä tiedän sen ikuisen kaipauksen
Niitä tunteita minäkin tunnen
Hetken tuulet ehti häntä kuljettaa
Vähän aikaa oli vapaa, piti ilmojen valtikkaa
Ja sitten ihan kuin yllättäin
Kai hän lensi pilviin
Puhtaan valkoisiin
Ainakin toivoisin niin
Jony lähti, ikävä jää
Viimeinen lento niin hieno niin hento
Aurinko säteillään muistot kultaa
Hän on vapaa niin kuin on sudenkorento
Hän lähti tuulten matkaan
On kai sen oltava niin
Jäämme kyyneliin.
Mukaillen Kaija Koo - Viimeinen lento