IRC-Galleria

Sai kuulla töitten kautta tutun kuolemasta vasta tällä viikolla, tapahtunut tammikuussa.

Sen verran mitä häntä tunsin, niin oli mukava ihminen. Toivottavasti roudari-Rasa on saanut uuden hyvän kodin.

Miksi hyvät lähtee aina ennen muita? Ai niin, mikäs pahan tappaisi.

Nyt se sitte tuli. Ero. :(
Nimittäin vanhasta nojatuolista. Se lähti tänään uuteen kotiin. Se oli viimenen, mitä oli jäljellä siitä kun muutin aikanaan kotoa pois vuonna -94. Isältä sain kyseisen vanhan nojatuolin ja kattolampun, mummolasta sängyn ja vanhasta pankkisalista pelastetun palvelutiskin pätkän, joka palveli kirjoituspöytänä, äidiltä verhoja, mattoja, pöytä telkkaria varten, jalkalamppu jne. Äidin mieheltä pieni vaatekaappi. Uutta sentään ostettiin yksi pieni hyllykkö.

Oli se aikaa. Meitä asui aluksi kolme samassa kämpässä. Keittiönpöytä ostettiin kirpparilta ja jokainen toi omanlaisensa tuolin, joten keittiö oli aika hauskan näköinen. Jokainen oli myös kotoisin eri suunnilta ja aina kun väki kävi kotonaan niin jokaisella oli oman näköinen maitopurkkikin kaapissa-kaikkien kotipaikkakunnille eri meijerit tai mitkä lie toimitti maitoa kauppoihin. Ei menny maidot sekaisin. :)

Pikkasen tosin kolmiossa kaikui kun ei tavaraa ollut kämppä täynnä. :) Mutta hauskaa oli! Paras vuosi ikinä oli asua Loimaalla etenkin kun Miia oli kämppiksenä! Terkkuja jos tänne eksyt!!

Pettymyksiä toinen toisensa jälkeen.
Miksi satuttaa itseään tunteilla?
Miksi ei voisi vain sulkea tunteita pois?
Olla välinpitämätön.
Olla kuin mikään ei tuntuisi missään.
Kuin millään ei olisi väliä.

Elämä olisi helpompaa.
Ei surua.
Ei huolta.
Vain tasaista.
Ei tarvitsisi pettyä.
Ei tuhlata tunteita.
Voisi olla vaan.
Ei tarvitsisi kerätä sydämen sirpaleita
kerta toisensa jälkeen.



-Uunituoretta tekstiä, rustattu tänään 14.11.07-

Ja vielä yksi oma, vuodelta 1997. Ja selvennyksen vuoksi, tapahtumaan ei liity pettämistä vaan taustalla on muuta, monimutkaisempaa.



Ihmettelin kirjettä, jonka sain.
Ihmettelin, keneltä se on.
En osannut arvata.

Avasin sen ja aloin lukemaan.
Rivi toisensa jälkeen.
Pahan olon tunne jysähti sydämeen.
Kyyneleet nousivat silmiin.
Käteni alkoivat vapista.
Lopulta käteni vapisivat niin, etten meinannut pystyä lukemaan.

Järkytyin pahasta olostasi.
Mutta samalla olen myös iloinen.
Iloinen siitä, että kerroit.
Ja iloinen siitäkin, että itse kerroin sinulle.

Rakastan sinua, vaikka nuo sanat varmasti tuntuvat nyt pahalta,
niin tarkoitan sitä.
Osaksi juuri sen takia olen kertonut sinulle kaiken. Aina.
Oli se sitten hyvää tai pahaa.
Olen oppinut sen, että salaamalla asioita ei kenelläkään ole hyvä olla.
Kaikkein vähiten itsellä.

Minuun sattuu kun sinuun sattuu.
Haluaisin tehdä jotain helpottaakseni..
Kosto tai muukaan ei ollut tarkoitukseni!
Vaikka sinua ei olisikaan, tahtoisin sen tekemättömäksi. Mutta kun sinä olet olemassa,
vielä enemmän haluaisin,
että se olisi vain unta.

Mutta...vain sinun kanssasi minulla on ollut hyvä olla.
Joka hetki.
Sinä sait minut tuntemaan itseni joksikin, tärkeäksi.
Osaksi jotakin.

Kirjeesi kuulosti siltä, että et halua olla enää missään tekemisissä kanssani.
Tänään on kuitenkin jotain yhteistä sovittuna...
ehkä jotakin selviää kun tavataan...

Omaa tuotantoa tammikuulta 1998.



Meitä kaikkia kohtaa joskus hetki,
jolloin äänet vaimenevat
-lopulta on vain hiljaisuus.
Kaikki pysähtyy.

Suru. Se valtaa sisimmän.
"Aika on aina pitkä niille, jotka surevat", sanotaan.

Vaan millainen onkaan tuo aika?
Kasvamme kautta kyynelten ja tuskan, kautta voimattomuuden ja tyhjyyden
-voittoon, elämään.

Surun lopulta astuessa sivuun,
tulevat tilalle muistot,
jotka ajan myötä kultaavat reunuksensa.

Vielä kauan kuljemme kanssa kaipauksen,
kaivaten läheisyyttä ja rakkautta
-hänen ja muidenkin.

Antakaamme niitä toisillemme nyt.
Ja niin kauan kunnes äänet taasen hiljenevät
-ja kaiken valtaa hiljaisuus.

Ohessa yksi oma runo-kyhäelmä taas julkisuuteen. :)


Sinut hetkeksi sain.
Sinut vierelleni sain.
Olit siinä lähelläin,
ihan hiljaa vierelläin.

Tunsin kosketuksesi ihollain.
Kun minua pidit sylissäs,
nauttia joka hetkestä yritin.
Tiesin, ettet voi lähellein jäädä.

Silti kai salaa toivoin.
Tiennyt itsekään en,
mitä päivä uus tullessaan tois.
Muut tiesivät ja näkivät sen,
ja kuulla sain varoituksen.
Satuttaa voisin itseäin.

Vakuutin tietäväni mitä tein.
Mutta petin myös itseäin.
Taas putoamaan jouduin,
korkealta ja kovaa.

Mutta silti mä vain
lämmintä tunnen sydämessäin.
Nyt toivon vain, että
ystäväksein jäisit.

Hyviä niin harvassa on.
Elämä on lyhyt matka
ja ystävä aina tarpeen.

Meni asiat niin tai näin,
en unohtaa sua osaa.
Jotkut kolahtaa niin lujaa
että ikuisesti muisto jää.

Saatiin hetki olla lähekkäin,
sitä muistella voin
kylmänä iltana
-sinulta salaa.

-Tää muistaakseni oli se mikä on mun kirjotuksista jopa julkaistu, kolmea runoa tarjosin ja yksi julkaistiin. :)
Ja terveisiä sille, joka tämän runon sai aikaan jos sattuu tälle sivustolle!

Pyydät minua hieromaan selkääsi.
Ja teenkin sen.
Enemmän kuin mielelläni.

Löydän kipeät kohdat.
Mutta hyöty on kai enemmänkin kosketuksessa.
Enhän ole ammattilainen.

Kosketan ihoasi
-ja lävitseni kulkevat hyvän olon väreet.
Ne nostavat ihoni kananlihalle.

Hieron selkääsi.
Samalla tunnustelen ihosi pehmeyttä.
Samalla ihastelen virheetöntä selkääsi.

Hengityksesi tasaantuu.
Saan mielesi ja kehosi rentoutumaan.
Nukahdat.

En hiero enää.
Ettet heräisi.
Silitän sinua.
Annan lämmön virrata käsistäni sinuun.
Rauhoittaa unesi.

Katson televisiota, elokuvaa. Yksin.
Annan sinun nukkua.
Huomaan selkänojalla paitasi.
Otan sen käteeni ja nuuhkaisen.
Siinä on sinun tuoksusi.
Sinun ihosi tuoksu.
Samat väreet kulkevat lävitseni.

Katson sinua.
Olet selkä minuun päin.
Mietin, miten ihanaa on,
kun olet siinä. Lähelläni. Luonani.
Mietin, miksi tyytyä vain paitaasi,
kun olet itsekin niin lähellä.

Sammutan TV:n ja valot.
Tulen varovasti vierellesi.
Aivan lähelle.
Kiinni sinuun.
Tuntien ihosi omaani vasten.
Tunnut upealle! Lähellesi on ihana nukahtaa.

"Älä koskaan muutu!", kuiskaan. Rakastan sinua!

14.2.1998

Tunne, nimi, tavoiteltava tulevaisuus, neljä kirjainta, jotka voivat sisältää niin paljon. Niin paljon erilaista.
Se voi olla ihan tunne, mitä voi tuntea oman rakkaan kanssa. Yhteinen tunne hyvästä olosta.

Se voi olla nimi. Miehen nimi, miehen, joka saa paljon pahaa aikaan. Sanomalla sanoja, tekemällä tekoja, olemalla olemassa.

Se voi olla tavoiteltava tulevaisuus. Mutta millainen tulevaisuus? Mitä täytyy olla, mitä pitää omistaa omatakseen onnen? Onko oltava rahaa? Onko se oma koti? Onko se rakkaus? Läheinen ihminen? Onko se elämisen arvoinen elämä? Mitä on tulevaisuuden onni?

Se voi olla neljä kirjainta. Neljä kirjainta, jotka ovat vain viivoja sovituissa asennoissa. Toisin aseteltuina samat viivat eivät olekaan onnea.

Jospa järjestäisinkin tulevaisuuteni viivat toisin, enkä tavoittelisikaan onnea?!

19.6.1997

-Ja toinenkin omatekoinen, ei saa nauraa. :)

En ennen sua tiennyt, mitä on oikea rakkaus.

En ennen sua tiennyt, millaista on olla rakastettu, haluttu, kun joku todella välittää yhtä paljon minusta kuin minä hänestä.

Sinun kanssasi tiesin sen, millaista on rakkaus.
Koin sen ihanan tunteen, mitä en voi milloinkaan unohtaa.

Kohtelit minua niin hyvin. Minä olisin voinut tehdä niin monta asiaa paremmin. Liian monta.

Jälkeesi tiedän,
mitä on, kun sydän särkyy
tuhansiin sirpaleisiin.

3.1.1998

-oma runon pätkä, kirjotettu kauan sitten ja.....tulihan tuo koettua toisenkin kerran.