Jos olet vääränlainen ihminen, tunnet itsesi lähes kuolleeksi.
Jos toivot auttavasi toista, toivot voivasi vaan olla hiljaa, ettet laukaise suustasi jotain väärää.
Jos uskot voivasi auttaa kaikki tässä maailmassa, olet väärässä. Tällä tiellä on kuitenkin aina joku, joka sinua tarvitsee. Joskus et vaan kykene tekemään hänellekkään y.h.t.ä.ä.n m.i.t.ä.ä.n... ja se repii sinut totaalisesti palasiksi vaan yhdestä paikasta.
Aivan, sydämestäsi, eikä se anna sinun nukkua kahtena -tai peräti seuraavana seitsemänä yönä, saati sitten seuraavana kuukautena kun kuulet vahdittavasi itkun täysin hiljaisessa huoneessa tai vuonna, kun kuulet omasi sortuneen.
Mitä teet? Annatko olla...?
Anteeksi siitä.
En voi sanoa mitään, koska en osaa :C
Se tunne kun ei osaa hallita tunnepuolta...
Ihan outoa.
En osaa olla sellainen ihminen, jollainen haluaisin olla kauhean paljon.
Ensinnäkin tuntuu ihan kauhealta yrittääkkään keskustella kun tuntuu, että sdanon jotain väärää tai käännän sanat omituiseen järjestykseen, jolloin en pääse sanomaan suoraan sitä, mitä ajattelen.
Olen omissa sanoissani kieriskellyt niin paljon, että nyt haluan menettää ääneni. Olla hiljaa, kuunnella musiikkia ja koettaa hymyillä ilman, että pelkäisin.
Miten olisi?
Olisiko niistä mistään mitään järkeä? ._.
Se on aika apeaa, mutta eteenpäin jatketaan!
Tuli mikä tuli...