IRC-Galleria

En voi todellakaan uskoa, millainen ääni minusta tnään, juuri hetki sitten lähti.

Saavuttuani kotiin kello 4, nukuttuani seitsemään, aloin valmistelemaan tilaustyötä animaatiomuotoon, jonka hain tänään tehtäväkseni.

En voinut muuta kuin iloita, että saan poissaoloja pois, juttuja korvattua jne.

Onnellisena animoin ja kuuntelin Heroa, mutta kaverin, joka ei tunne minua oikein hyvin, sattui keskustelemaan kanssani asiasta, joka laukausi vihani totaalisesti.

Muistaisin, että olisin ollut joskus näin raivona viimeeksi lapsena, kun hermostuin. *tiedätte millainen vihainen ja kiukkuinen lapsi on.

Äitini soitti kännykkääni alakerrasta ja kysyi, ottaisiko veljeni jäätelöä.
Tietenkin kysyin sitä veljeltäni, mutta tuon pelatessa pelejään, ei hän vastannut mitään, vaikka kuuli.

Siinä meni hermot.

Kiljuin niin täyttä, kuin ikinä minusta lähti.

Äitini oli kännykän toisessa päässä ja kysyi, mikä on ongelma, mutta minä vaan raivosin...

Minä en ole näin raivokas ihminen..
Pelästyin tilannetta itsekin.
Etenkin, kun helvetin kova, kimakka kiljaisu laukaisi päänsäryn.

Pahoittelin äidilleni huutamista hänen palattua yläkertaan. Tietenkin hän antoi asian anteeksi, mutta nyt en tiedä mitä ajatella.
En ole siis todellakaan raivonnut tuohon tapaan moneen vuoteen...

Riidellyt olen ja huutanut, mutten kiljunut noin kovaan, mitä tänään keuhkoista pääsi.

Huh... en tiedä...