IRC-Galleria

Taas on tullut mietittyä kaikkea.

Mietin erään hyvän ystäväni kanssa entisiä suhteitamme ja niistä tulleita virheitä ja käsityksiä, millaisen kunnollisen suhteen tai määritteen 'rakkaus' tulisi olla.

Tämä ystävä oli sekä tehnyt, että kokenut jonkun muun tehneen väärin parisuhteissa, niinkin ikävältä kuin se kuullostikin kuunnella, koska en olisi todellakaan uskonut tyypistä mitään sellaista.

Ystäväni sanoi, että katuu nuorena tehneitä tekojaan eniten koko elämässään ja parisuhteissaan.

Itsessään keskustelimme seksiaddiktiosta, vai miten lie se sanotaan. Pettämisestä, parinsa kohtelusta yms.
keskustelimme kokeneemme molemmat vääryyttä tai tehneemme väärin.

Omissa vanhoissa parisuhteissani tunnen nyt jälkeen päin olevani epäonnistunut.
En oikeastaan koskaan saanut läheisyyttä, ei sellaista mitä olisi pitänyt olla.

En koskaan kuullut sanoja 'rakastan sinua', vaikka itse sanoin niin useasti.
En minä koskaan ollut huolenpidon alla.
Ei kukaan lohdutellut jos jotain oli tai auttanut, jos jotain apua tarvitsi.
ihan perus 'aijaa, hm, kiva' kommentti oli ainoa, jota sain päin naamaa ._.

Pisti todellakin miettimään, miten tulisi kohdella omaa paria. Lohduttaa, tukea, keskustella, ilmaista, että oikeasti välittää.'

Millaista tämä sitten on ennen ollut?
En minä oikeastaan aikasemmissa suhteissa edes tiennyt, millaista sen olisi tullut olla.

Oli kaiken lisäksi vaikea totutella uuteen suhteeseen, koska huolenpito ja läheisyys oli lähes ylitsevuotavaa, eikä sellaista ole koskaan aikaisemmin ollut.

Sain ymmärtää, millainen virhe oli aloittaa moisilla tavoilla.
Se tunne tosiaan valtasi pääni jutellessani ystäväni kanssa:

''Vaikka kuinka yritit, et voinut saada mitään vastaavaa, mitä halusit''

Hm.
Tuntuu inhottavalta tosiaan ajatella, että on tuhlannut omaa aikaansa ja kuluttanut kiltteyttään moiseen.

Samalla keskustelimme myös siitä, millaiset saattavat olla 'oireet' pitkän suhteen jälkeen.
Ystäväni kysyi minulta, onko hän julma/ilkeä/väärä ihminen, jos on ihastunut jo nyt, vaikka on juuri kuukautta sitten eronnut pitkän suhteen kanssaan jakaneesta ihmisestä?

En tietenkään voinut olla sanomatta, että en itse ainakaan lähtisi heti uutta ottamaan, vaikka ihastunut olisinkin.
Varaisin aikaa, että pääsisi edellisestä ohi.
*aika paljon aikaa muuten tartteis.

Sanoin kuitenkin, ettei siinä kai mitään väärää ole.
Pelkäsin ystäväni kuitenkin hieman ajattelevan henkilöä 'korvaavana' edelliselle parilleen, josta erosi.

Hän kertoi, että oli aikaisemmin vilkaissut ihastustaan päin, mutta sivutti tunteen täysin, koska oli sillä hetkellä vielä kihloissa. Nyt hän sitten mietti, pitäisikö tyypistä.

Sanoin oman mielipiteeni todellakin, että saattaa olla, että yksin asuminen on tehnyt hänelle nyt sen, että hän haluaa läheisyyden takaisin, muttei hänellä ole enää ketään...

Mitä asialle voisikaan tehdä.

Varmasti tästä keskustellaan vielä.

Tuli tosiaan mietittyä kaikenlaisia asioita, mitä haluaisi olla. Osat unelmat ovat tulleet kavereiden innoittamana, osat omasta halusta, vanhemmilta tai muilta läheisiltä.

Olen eina ollut halukas kokeilemaan uusia asioita, mutta eehkä jotain menee näistäkin mitä tuli mietittyä tarkemmin :>

>Piirtäjä (v) Omasta päästä :3
>Kuvittaja (v) Omasta päästä :3
>Sarjakuvapiirtäjä (v) Omasta päästä :3
>Tatuointisuunnittelija (/) Kiitos Julia ♥
>Kirjailija (x) Omasta päästä :3
>Säveltäjä (x) Kiitos frendit ♥
>Näytelmäsuunnittelija (x) Kiitos frendit ♥
>Runoilija (v) Kiitos frendit ♥

FUCK YEAH! Minä olin/olen unelmoija ♥

Vittusaatana...PISTE

''Töh''

---

Minä: ''Pisamia.....''
Haze: ''Mitä? Sanoiksä jotain?''
Minä: ''Hä? En. Ajattelin kyllä jotain, mutten mitään sanonut. Ehkä luet
ajatuksia.''
Haze: ''Ai.. Mitä sä sitten ajattelit?''
Minä: ''Pisamia.''
Haze: ''Okei... Minä kuulin sen kun sanoit tuon.''
Minä: ''Vau, sie oot velho! kokeillaa viel! :D ''
Haze: ''Joo, jospa ei... ''

---

Kompastun kengännauhoihini! :D
Suoran mutapaskaan!! :D
Naurakaamme!!! :D

Mustelma ja mahkaa lähti BTW :'O

---

Haze: *Höpöti höpöti*
Minä: ''Mjuu...''
Haze: ''...Nukuttaaksua?''
Minä: ''Mmmm.... eei.''
Haze: *virn virn*
Minä: ''Elä siinä virnuile, ei mua nukuta.''
Haze: ''No en en.''

*Hiljaista

Minä: ''Haze...''
Haze: ''No mitä?''
Minä: ''Mua nukuttaa...''
Haze: *Virn virn* ''Tiesinhän minä.

---

Haze: *virn virn*
Minä: *virn virn* ''Tekeekö mieli?''
Haze: ''Joo, ainahan mua~''
Minä: ''OxO''

Okei, ei huvitakkaan mennä skoleen, vaikka ensviikkoa ootinki.
Nyt olen sössinyt pahemman kerran ja sotkenut ihmisiä juttuun...
Nyt en halua.
Väsyttää, andistaa ://
nyt sitten ihmiset, jotka olette sattuneet näkemään ne vähemmän iloiset piirrokset niin tiedätte, etten ole hyvällä tuulella.

Anteeksi nyt vuan.
Väsymys tappaa meikän just nyt iha sekä henkisesti että fyysisesti. Hyvää viikonloppua teillekki..

Liäski mietiskelin tässä, kun juttelin randomissa yhden pojan kanssa. Oli poika ihan hyvännäköinen, mutten muutoin ollut kiinnostunut koko tyypistä muutoin kuin jutteluseurana. Äiti sattui paikalle ja haukkui pojan totaalisesti pystyyn, vaikkei hän kuullutkaan sitä.

Äiti on sanonut monesti, että olisi onnellinen, jos minulla olisi poikaystävä, koska ei pidä siitä, että seurustelen tytön kanssa. Nyt vahvistui se, että en muuten aio poikaystävää hankkia, vaikka eroaisinkin, koska äitini ja isäni ovat haukkuneet KAIKKI 'poikaystäväni' tai ihan vaan poikapuolisetkin ystäväni ihan totaalisesti ja kummastelevat sitten, miksi minulla on tyttöystävä, jota molemmat vanhemmistani joskus sorvaavat.
Olkoonsa. Itse tätä nyt sitten saavat mielessään rassailla.
Minulla ei ole mikään kiire.

Ihan yht'äkkiä satuin saamaan jonkinsortin väsymiskohtauksen tai jotain? Olen varmaan tulossa kipeäksi *tai niin jotkut sanoo, vaikkei se kummastuttaisi yhtään. Säät ovat kastelleet minut viimepäivinä niin pahasti, että ihan naurattaa.

Mietin, että tässä tosiaan aamutuimaan heräsin aikaisemmin kuin normaalisti.
Ajattelin, että nukun pari minsaa ja lähtisin sitten hoitamaan aamupuuhia, jotta pääsisin lähtemään skoleen.
No deal, heräsin sitten kymmentä vaille seittemän aikaan.
Väsytti kamalasti, joten päätin, että jään tänään kotiin
*Aikaisemman tämmöisen väsymyksen aikaan rakas ja frendit oli ehdotelleet, että olsiin jäänyt kotiin, mutta kieltäydyin.
Ja vähän myöhäistä se olikin, kun olin silloin jo kouluun ehtinyt, enkä kotiin pääsisi. Mutta tänään päätin, että jään kotiin.

-Ihme kyllä vanhemmat ei vastustelleet.
Äiti kuullosti kuin olisi mielissään ajatuksesta o_o err... Ehdotti, että voisin olla seuraavankin päivän, mutta katsoo nyt... En oikein ole enää kotona jumittavaa tyyppiä.

Mukavaa tämmöne :))

'Niin monta tuntia kun itket, nukut senkin edestä'
Niin varmaan.
En tiedä kauan olen itkenyt, mutta uni, alan vihata sitä.
Kärsii enemmän unissa kuin todellisuuksissa.
Anteeksi siitä, minä en nyt vaa vielä yksinkertaisesti jaksa.

Ei se ole kenenkään syy, vaikka nyt todellakin on ollut kamalasti hommaa, keskusteltavaa ja koettavaa.
Se on okei.

Älkää nyt siis pliis ryhtykö ajattelemaan, että siitä tai näistä olisi enemmän kuin liikaa vaivaa.
Anteeksi nyt tästä.

En halua osoittaa ketään sormellani .__.
Uskommä, että kohta ollaan taas ilosii. Iha me kaikki.

Niin, vähän jos kyllästyttää.

Tiedän itse olevani enemmän tai vähemmän kaksimielisesti ajatteleva, mutta koska teen youtubeen animaatioita, en ole voinut välttyä Fb kaveripyynnöiltä, joista tyypit ovat ikätasoltaan enemmän tai vähemmän aloittelevia, minua nuorempia animaattoreita ja piirtäjiä.

Se ei haitannut vielä, minkä ikäistä porukkaa tuli, vaan se, että MUKAVINTA on lukea heidän tilapäivityksiään, joista jokaisessa on pakkokiroilua tai pajollista, jokaisesta asiasta löytyvää kaksimielisyyttä.

Voin myöntää, että itsellänikin joskus tulee tämmöisiä, mutta jokaisessa tilapäivityksessä olevaa kirjoilua tai pakkokaksimielisyyttä en pitäisi.. noo.. kovinkaan kypsänä tai viisaanakaan.

Nyt ehkä alkaa tuntua tyhmältä, kun katsoo, että polkupyörästäkin voidaan keksiä jotain kaksimielistä.. tai paidasta, joka on saattannut vähän myttäätyneenä muotoutua 'oudosti'.

Err... en kyllä halua tökkiä ketään kylkeen, mutta onko tuollaienn enää viisasta?
*jopa minä kaksimielisesti ajattelevana alan miettiä tämmöisiä ._.

Ei siten, että olisi ollut jälleen jännä päivä, mutta pakko sanoa, että olin itsekkin yllättynyt.

No päivä alkoi toisiaan jännästi.

Olin aluksi aivan loistokkaalla tuulella, kunnes kännykkä hukkui linkkaan :3
Oli mahtavaa manata sitä.

Kännykkä on paras kaverini ajan näyttämiseen, koska en koskaan muista seurata kelloa minkään muun kun kännykän kautta.

Koulussa oli kuitenkin kaikkea, mikä tuntui vieneen ajatukseni kadonneesta kännykästä pois.

Olin unohtanut totaalisesti, että 'Asiakkaat', jotka tarkistavat näyttötyöt, olivatkin saapuneet muistamattani paikalle.

Paskathan siinä meinasi valahtaa housuun, kun muistin.

Tyynesti kuitenkin mietin, että voin ottaa rauhassa, eivät varmasti odottaisi opiskelijalta paljoakaan..

Varoitin heitä etukäteenkin, että animaatio oli kesken ja kestäisi alle minuutin.

Katsottuaan Animaation kumpikin naisista katsoivat uudelleen ja uudelleen rullaavaa animaatiota tyynesti.
*Itse mietiskelin peloissani, mitä kaksikko ajattelisi työstäni*

Yllättäen kuitenkin toinen alkoi hymyillä ja kehui kamalasti lyhyttä työtäni ja sanoi, ettei sen työn tarvitsisi olla tätä pidempi. Se oli ''täydellinen ja ytimekäs'' animaatio, myös 'normaalille' ihmiselle katsottavaksi. Lisäksi kaksikko kysyi, olisiko se mahdollista saada julkaisuunkin ja yleisempään käyttöön.

Olin yllättynyt.

Minun ei tarvitsisi tehdä animaatiolle enää mitään muuta kuin selventää yksi teksti, jonka sitten tein myöhemmin.

Vielä yllättyneempi olin siitä, että nämä kaksi pyysivät siitä, että olisin käytössä tilaustöissä koulun mainostamisen kohdalla.
Menin totaalisesti lukkoon.

Sitä olin odottanut KOKO peruskoulun, että pääsisin tekemään tätä, joten tietenkin suostuin.

Pitäisimme erikseen vielä palaverinkin siitä, mitä olisi palkintona.

Tuntui selvästi, kuinka kädet tärisivät onnesta.
Hyvä kun en nauramaan ryhtynyt kesken kaiken!

Saatuani varmuuden kaikesta ja näiden kahden lähdettyä, kipitin sitten käytävään, pitkälle käytävän päähän ja aloin lauleskella onneni korostamiseksi laulua.

Se tunne!

Siitä olin kamalan onnellinen, että pääsin tavoitteeseen.

Tästä ylemmäs vielä mennään!

Päästyäni kotiin olin edelleen iloinen.
Äitikin onnitteli työni saavutuksen puolesta.
Se onni ja tunne! Ei vaan siksi, koska olin juuri saanut virallisen koulutyö sovituksen, vaan koska linja-autokuski oli löytänyt kännykkäni! >w<

Jälleen kerran on osoitettu, että visualisointikykyni on olemassa, mutta se on erittäin erikoinen.

Tajusin juuri asettuneeni tietokoneelle ja kuulin televisiossa puhuttavan muistista ja päähän paláutuvista, kireistä tai äkkipikaisista, jopa vakavista tai onnettomista onnettomuuspohjaisista muistoista.

Kuten varmaan saattaa ajatella, en voinut olla ajattelematta onnetomuuksia tai pienimuotoisia vahinkoja, joita on elämäni aika sattunut.

Päästä on vaikeaa saada ajatuksia pois ja alkaa tuntua pahalta.
Paikat sätkii, ynisyttää..
Aiheuttaa keskittymis -ja paniikkihäiriöitä.
Ohjelmassa, jossa käsiteltiin onnetomuus muistoja, onnettomuuksien sanottiin käsäittelevät jotain 'hahmottamista kykyä' aivoissa.

Ihan noilla sanoilla se ei mennyt, mutta mietiskelin, olisiko sillä jotain tekemistä hahmottamiskyvyn kanssa, jos se on hieman naarmuuntunut?
Tiedän, että tätä varten on psykologeja yms, joiden tehtävä on purkaa nämä, mutta ajattelinpahan miettiä asiaa läpi, kun kerran heräsinkin oikeaan aikaan.

Nopeat onnettomuudet vaativat jäljessä käsittelyä parantuakseen, mutten vieläkään osaa käsitellä kaikkea. Mietin, mitä tämmöinen tekee.

Oma hahmottamiskykyni on nimittäin.. niin ja näin.