IRC-Galleria

Miksmä oikeasti olen huolissani tästä Suomen tulevaisuudesta...
Järkyttää jälleen ajatella, minkä takia ne 'suuret immeiset' keskustelee siitä, että homous olisi rikos?

Okei, se julistettii siihen ja siihen aikaan, että homous ei ole sairaus.
Homous on syntyperäinen asia, joten jos tänne tulee laki/julistus- tsydeemi 'homous on rikos', se olisi melkee sama asia kuin rankaistaisiin ihmistä siitä, että hän on syntynyt tytöksi tai pojaksi...

Minen oikeasti tajua.

Hetken aikaa luulin, että Suomessa kaikki olisi okei moisen kannalta, mutta näemmä alan itsekin vähän säikkyä tätä menetelmää...

Miksi näin?
En minä jaksaisi enää kuunnella moisia, mutta nyt on tullut näitä taas useasti?

Inhottaa ihan.
HM! Se siitä -___-

Onkoha se taas tätä pelkomatkintaa.
'muut maat käsittelee sen näin ja näin ja noin.. Meillekki!!!!!! D;''

Sisarukset on ihania...
Mä rakastan mun siskoani oikeasti.
Soittaa jos hätä.
Niinne tekee.
itket kynttilöiden äärellä, mutta pääset keskustelemaan sen lyhyen hetken omalle siskollesi.
Se helpottaa kun olet yksin, eikä äidistä ole apua.
Koen itse tämmöisiä tilanteita kun tunnen oloni masentuneeksi.

Siitä syystä rakastan siskoani, vaikka olen paljon nuorempi ja lähes tuhonnut pentuna välimme.

Mutta ei. Mä rakastan sitä ja se rakastaa takas.

Heli, sinä olet arvokkain kaikista ♥
Jällee olit mulle avuks. Rakastan sua.

Olen hieman huolissani. Jälleen kerran. Minulle tärkeille ihmisille on näemmä sattunut ja tapahtunut jälleen kaikenlaista. nyt jos peräti kolmas ihminen on tuntunut saaneen jonkinsortin ongelman niskaansa ._.

Yritän tässä kokoajan lohdutella frendei, muttei aina näemmä tunnu onnistuvan kun nämä eiv't näemmä suostu ottamaan apua vastaan -_-
Miten sellaisia edes auttaa?
HARMITTAA..

No mutta on minulla ollut hyvääkin onnea meneillään. Sain juuri hetki sitten kuulla, että eräs tyyppi, jonka tiedän, mutten tunne, on juuri päättänyt astella kanssani samaan skoleen ensivuonna. Pelottaa vähäsen, mutta ei voi mitään :D

Toivottavasti meilläkin olisi hyvät välit, koska internetissä tutustumiini ihmisiin en ole juurikaan uskaltanut tarttua kiinni paremmin... ._. *Sigh...

No mutta joo mikäs tässä sitten.

Sitten olen miettinyt tätä huippaamista *mitä on muuten ollut nyt koko päivän. Sillointällöin joskus ihan vaan satunnaisesti, mutta nyt se on taas lisääntynyt. Vatsasa on ollut _jänski_ olo, mutta eipä oo taju lähteny.
Enkä usko et lähtee..

Mut inhottaa ._.

Ekän halua edes tietää tämän merkinnän kirjoitusvirhe määrästä :D

En voi todellakaan uskoa, millainen ääni minusta tnään, juuri hetki sitten lähti.

Saavuttuani kotiin kello 4, nukuttuani seitsemään, aloin valmistelemaan tilaustyötä animaatiomuotoon, jonka hain tänään tehtäväkseni.

En voinut muuta kuin iloita, että saan poissaoloja pois, juttuja korvattua jne.

Onnellisena animoin ja kuuntelin Heroa, mutta kaverin, joka ei tunne minua oikein hyvin, sattui keskustelemaan kanssani asiasta, joka laukausi vihani totaalisesti.

Muistaisin, että olisin ollut joskus näin raivona viimeeksi lapsena, kun hermostuin. *tiedätte millainen vihainen ja kiukkuinen lapsi on.

Äitini soitti kännykkääni alakerrasta ja kysyi, ottaisiko veljeni jäätelöä.
Tietenkin kysyin sitä veljeltäni, mutta tuon pelatessa pelejään, ei hän vastannut mitään, vaikka kuuli.

Siinä meni hermot.

Kiljuin niin täyttä, kuin ikinä minusta lähti.

Äitini oli kännykän toisessa päässä ja kysyi, mikä on ongelma, mutta minä vaan raivosin...

Minä en ole näin raivokas ihminen..
Pelästyin tilannetta itsekin.
Etenkin, kun helvetin kova, kimakka kiljaisu laukaisi päänsäryn.

Pahoittelin äidilleni huutamista hänen palattua yläkertaan. Tietenkin hän antoi asian anteeksi, mutta nyt en tiedä mitä ajatella.
En ole siis todellakaan raivonnut tuohon tapaan moneen vuoteen...

Riidellyt olen ja huutanut, mutten kiljunut noin kovaan, mitä tänään keuhkoista pääsi.

Huh... en tiedä...

Oli todela ikävä ajatella, etä äitini ärhenteli minulle taas.
Keskustelin erään ystäväni kanssa *joka sattuu olemaan myös minun äitini läheinen ystävä* koulunkäynnistäni.
Selitin, että koulussa menee hyvin, mutta myöhästelen tiistaisin, torstaisin ja perjantaisi koulukyydityksen takia.

Sain loistona neuvona sen, ettei minun tulisi kärsiä myöhästelystä ja suorittaa mahdollisia korvauksia, joten he selittivät, että kannattaisi ottaa yhtettä paikkaan, jossa kyyditystä voisi järjestää.
Keskustelin asiasta äidin kanssa.

Vitunmoinen ärhentely.

Hän manasi minut totaalisesti ja sanoi, ettei uskalla laittaa minua minnekkään käymään, koska latelisin kaikkea, mikä ei tyypeille kuulu.
Oma asiani tämä koulunkäynti.

Enhän minä äidillenikään kerro mitään koulustani, joten ei tämä asia hänelle kuulu, joten saan kai keskustella parannuksista ihan rauhassa?

Tämä on pieni asia, mutta asioiden, kuten kyydityksen, muuton, tunteiden ja rahan yms. räyhäämisen takia en tiedä enää yhtään, mitä tekisin. Tekisi mieli huutaa apua, mutta siitäkin varmasti räyhättäisiin...

Uh, taas vaihteen vuoksi heikottaa kamalasti.

Kuume oli noussut ja jäin kotiin ainakin täksi ekaksi skolepäiväksi, jolloin pitäisi aloittaa uusi kurssi Blenderillä...
Kyllä kiukutti, kun äiti tuli herättämään minut seitsemältä ja kysyi, haluanko lähteä kauppaan avuksi.
En tietenkään sen takia vihainen ollut, että minut herätettiin

*vaan sen takia, että tunsin oloni _pirteäksi_, joten olisin voinut mennä skoleen...

Lähdimmä kuitenkin äidin mukaan, muta kaupassa sitten alkoi heikottaa ja oli kammottavan kuuma.

Äiti lappasi kaikkea ylimääräistä taas vaihteen vuoksi kärreihin, joten siinäpä meni pidemmän aikaa, että pääsisi takaisin lepäämään...

Elossa ollaan, mutta ihan puhki :D

Unet ei kyllä ollu kivoja. Laitan jutun kuumeen piikkiin, mutta ei tämmöinen ole mukavaakaan :<

Uh-huh... Laskisi tämä kuume tästä nopeammin :)
Jaksaa taas kohta.

Vaikka todellakin on ollut hiljaista, vähän ärsyttää.
Ja huone on nii valkee valonmäärästä, että huh huh. <____<

Silmäsärky O_____O BURANAA!

Huutele rakkaudesta, vittu HUUTELE!

Kyllä ne vanhat menee siinä ja uudet tulee tässä,
mutta vittu huutele ja sen jälkee vasta unohda.

Anna tulla, huutele niin teet jonkun muun onnelliseksi,
mutta ruokit niitä, joilla oli oikeastikin merkitys elämässäs.
No, vieläkö huudat?
Siitä vaan, *ei itketä.

En aio luoda sinulle uusia tai vanhoja juuria.
Ihmiset unohtuvat ajan myötä, vaikka ovatkin rakkaita.
Ennenkin on tämä nähty joten, sano terveisiä sille kokemukselle ja rakkaalle ihmiselle, kun olen toisaalla, eikä sinulla ole ketään enää ympärilläsi.

Turvaudu surkeampaan vasta kun parhaat eivät ole lähellä.
Näinkö se menee? Olenko oikeassa?

Olen tämänkin nähnyt.

Jos rakastat, rakasta(t) oikeesti.
Mitä ne sille voi?

Kuinkahan moni minun
lisäksi miettii tätä näin..

Taas on tullut mietittyä kaikkea.

Mietin erään hyvän ystäväni kanssa entisiä suhteitamme ja niistä tulleita virheitä ja käsityksiä, millaisen kunnollisen suhteen tai määritteen 'rakkaus' tulisi olla.

Tämä ystävä oli sekä tehnyt, että kokenut jonkun muun tehneen väärin parisuhteissa, niinkin ikävältä kuin se kuullostikin kuunnella, koska en olisi todellakaan uskonut tyypistä mitään sellaista.

Ystäväni sanoi, että katuu nuorena tehneitä tekojaan eniten koko elämässään ja parisuhteissaan.

Itsessään keskustelimme seksiaddiktiosta, vai miten lie se sanotaan. Pettämisestä, parinsa kohtelusta yms.
keskustelimme kokeneemme molemmat vääryyttä tai tehneemme väärin.

Omissa vanhoissa parisuhteissani tunnen nyt jälkeen päin olevani epäonnistunut.
En oikeastaan koskaan saanut läheisyyttä, ei sellaista mitä olisi pitänyt olla.

En koskaan kuullut sanoja 'rakastan sinua', vaikka itse sanoin niin useasti.
En minä koskaan ollut huolenpidon alla.
Ei kukaan lohdutellut jos jotain oli tai auttanut, jos jotain apua tarvitsi.
ihan perus 'aijaa, hm, kiva' kommentti oli ainoa, jota sain päin naamaa ._.

Pisti todellakin miettimään, miten tulisi kohdella omaa paria. Lohduttaa, tukea, keskustella, ilmaista, että oikeasti välittää.'

Millaista tämä sitten on ennen ollut?
En minä oikeastaan aikasemmissa suhteissa edes tiennyt, millaista sen olisi tullut olla.

Oli kaiken lisäksi vaikea totutella uuteen suhteeseen, koska huolenpito ja läheisyys oli lähes ylitsevuotavaa, eikä sellaista ole koskaan aikaisemmin ollut.

Sain ymmärtää, millainen virhe oli aloittaa moisilla tavoilla.
Se tunne tosiaan valtasi pääni jutellessani ystäväni kanssa:

''Vaikka kuinka yritit, et voinut saada mitään vastaavaa, mitä halusit''

Hm.
Tuntuu inhottavalta tosiaan ajatella, että on tuhlannut omaa aikaansa ja kuluttanut kiltteyttään moiseen.

Samalla keskustelimme myös siitä, millaiset saattavat olla 'oireet' pitkän suhteen jälkeen.
Ystäväni kysyi minulta, onko hän julma/ilkeä/väärä ihminen, jos on ihastunut jo nyt, vaikka on juuri kuukautta sitten eronnut pitkän suhteen kanssaan jakaneesta ihmisestä?

En tietenkään voinut olla sanomatta, että en itse ainakaan lähtisi heti uutta ottamaan, vaikka ihastunut olisinkin.
Varaisin aikaa, että pääsisi edellisestä ohi.
*aika paljon aikaa muuten tartteis.

Sanoin kuitenkin, ettei siinä kai mitään väärää ole.
Pelkäsin ystäväni kuitenkin hieman ajattelevan henkilöä 'korvaavana' edelliselle parilleen, josta erosi.

Hän kertoi, että oli aikaisemmin vilkaissut ihastustaan päin, mutta sivutti tunteen täysin, koska oli sillä hetkellä vielä kihloissa. Nyt hän sitten mietti, pitäisikö tyypistä.

Sanoin oman mielipiteeni todellakin, että saattaa olla, että yksin asuminen on tehnyt hänelle nyt sen, että hän haluaa läheisyyden takaisin, muttei hänellä ole enää ketään...

Mitä asialle voisikaan tehdä.

Varmasti tästä keskustellaan vielä.

Tuli tosiaan mietittyä kaikenlaisia asioita, mitä haluaisi olla. Osat unelmat ovat tulleet kavereiden innoittamana, osat omasta halusta, vanhemmilta tai muilta läheisiltä.

Olen eina ollut halukas kokeilemaan uusia asioita, mutta eehkä jotain menee näistäkin mitä tuli mietittyä tarkemmin :>

>Piirtäjä (v) Omasta päästä :3
>Kuvittaja (v) Omasta päästä :3
>Sarjakuvapiirtäjä (v) Omasta päästä :3
>Tatuointisuunnittelija (/) Kiitos Julia ♥
>Kirjailija (x) Omasta päästä :3
>Säveltäjä (x) Kiitos frendit ♥
>Näytelmäsuunnittelija (x) Kiitos frendit ♥
>Runoilija (v) Kiitos frendit ♥

FUCK YEAH! Minä olin/olen unelmoija ♥