IRC-Galleria

Kaede

Kaede

Emmiejaksannyherätämuthuamena

Kylmien päivien juomatMaanantai 19.12.2005 23:37

Yleensä kylminä päivinä tulee juotua kaikkee lämmitä, eikös? Yleensä täällä päässä ihan vaan yleisen hitauden ja laiskuuden takia saa aina ottaa nenästä kiinni ja hokea mantrana "kylmä kahvi kaunistaa". Koskaan se ei toimi, eli se pistävä maku jonka kahvi mustana ja kylmänä omaa, vie jalat ja tajun alta, eikä edes sitten lopulta kaunistakaan. Sääliksi käy.

Maula-maula päätti sekaantua tänään lapsiin. Siellä se juoksenteli pitkin koulun käytäviä joidenkin leikki-ikästen perässä ja haali niitä mukamas kasaan. Ties mitä se lopulta teki siellä kun se niin vekkulia äänensävyä käytti aina luokasta lähtiessään. Sen verran meitä senioreita armahti että ohjelmoinnin työn palautus siirrettiin tammikuulle.

Siitä puheenollen, sain aikaseks 2 riviä koodia joista olen ylpeä. Ne jopa tekee sen minkä pitää, eikä niihin osanneet antaa neuvoja niin trainers kit-kirjat kuin Maula-maulakaan. I'm yet again feeling quite kovis >:D

Ja se epämääränen heiluminen kuuluu paranemisprosessiin.
Dear Diary

On päiviä jotka pistää masun ja aivot koetukselle. Kylmää kahvia menee aikalailla, ja turhia työtunteja soljuu ohi. En muistanukaan, kuinka hermoja raastavaa Win98:n säätäminen saattaa olla. En ainakaan koita enää sitä tohon antiikkia-antiikkia-compaq presarioon. XP on toki hyvin automatisoitu ja on siinä ne kääntöpuolensakin, mutta se että verkkokortin asennus voi käydä vanhassa pakkauskoneessa niinkin vaikeeks mitä eilen...ei se auttanut vaikka kuinka olis kädestä pitäen näyttänyt sen oikeen polun siihen oikeeseen ajuritiedostoon, itku vaan jatku.
Se taitanee olla siinä iässä. 5-vuotiaat joskus on jo uhmaikäsiä.
http://koti.mbnet.fi/elama/kivaa/sarjakuvat/kivaa85.PNG
Banaanistan? Banaanistan \o/

Voihan se toki olla että joskus kilahtaa opinnot ja tekemisenhalu päähän ja sitten tuleekin osattua kaikkea. Harvemmin niin kuitenkaan käy. Niinä harvinaisina aikoina kuitenkin aina löydän itestäni sen piilevän työnarkomaanikauriin jota niin kovin oon joskus etsinyt kun eniten sitä oon tarvinnu. Mutten silloisina aikoina ole koskaan löytänyt. Huokaus.

Kiireiset nää seuraavat 1½viikkoa. Niin kiire että hyvä jos ehtii kusella välillä käymään ja jonkun kahvin joskus rinnuksilleen heittään. Jos niinkään pitkälle pääsee.

Nyt voisin koittaa taas päteä kohta kotiin saakka ja siellä tekemään taas kouluhommia. Perhana, pitäs ehtiä kattoon vielä Shingetsutan tsukihime, Aishiteru ze baby ja Wolf's rain, tulee todellakin paineita tällasesta.

np: Smash mouth - always gets her way (juu, saispa vaan :P)
Dear Diary

Keljuttaa jo että kiireissäni menin hukkaamaan raapustuskirjani Ukiin. Eiköhän se joskus sieltäkin palaudu. Uudenkin tarvis, sillä mikäs teinityttönen olisin ellen avointa päiväkirjaa kirjoittelis, mitä? Avoin syystä että kuitenkin joku sen joskus lukis :P

Havaittin että punanen ei tosiaan pue mua. Silti, millonka mua on sellanen viimeks kiinnostanu että mikä näyttää mun päälläni hyvältä ja mikä ei? Oon liian laiska pynttäytymiseen. Mieluummin vaan kulutan senkin energian johonkin muuhun tarpeettomampaan kuten vaikka animeen. Tai johonkin vielä erikoisempiin asioihin.

Tilanneraportti; koipireiden alaosan toimintavalmius keskimäärin 60%.

Over and out.

I'm so wittyTorstai 08.12.2005 17:20

Dear Diary

Taas blogitan kun en parempaakaan keksi. Oon jumissa koulun koneilla kun en pääse tällä koipireidellä kunnolla vielkää liikenteeseen...tai siis pääsisinhän mutta silti isukki heittää mut kotio. Masu kirkuu pahemmin kun pieni supikoira. Nälkä siis, ilmeisesti.

Huomenna lähden taas ugandan metsiin ja selviän sinne jos luoja suo. Viimenen mahku tavata legendaarinen Alpsu ennenkö tulee taas pitkä tauko. Siinä ohessa saattaa olla aika jees tavata se omistajakin juu... :3 Pelottaa vaan että toivottavasti en oo omistajan ajanvieton ja viihteiden tiellä sitten huomenna ja muuten...

Puuh, en jaksa olla pahempi teini toistaseks. Liian kova nälkä ;f

Näitä päiviä...niin mitä?Keskiviikko 07.12.2005 17:22

Dear Diary

Varpaat harrastaa nykyään nakeiksi muuttumista vähän liian tiiviillä vauhdilla. Ja se ei tunnu hyvältä. Tahdon ottaa tän kammottavan siteen pois kun se sattuu ja kiristää vaikka kuinka löyhään laittais. Tänään huomasin miten vaikeeta tällasessakin talossa on liikuntarajotteisena liikkuminen. Otettakoon huomioon että tän hetkinen liikuntarajotteisuus ei ole kuitenkaan kovin suuri. Säälin syvästi ihmisiä jotka joskus sattuu tänne pyörätuolin kanssa eksymään.

Sotapäällikkö Vihainen Mäyrä ei hengitä enää niskaan. Nyt sihhe läähättää uusi. Kuulemma entisten oppilaittensa mukaan suoranainen hitler jos sattuu tulemaan erimielisyyksiä. Pah, minähän en moisia naisia pelkää, off we go to the demons belly! \o/

KonkkaanTiistai 06.12.2005 20:48

Muutun voimahiireksi ja silti huokailen taas tääl tylsyyttä. Miks oon addiktoitunu näinkin typerään asiaan kun blogiin? Hmm <.<

I must end myself someday

Msgr is my bishie! \o/Torstai 01.12.2005 21:33

Today we had
- prinssinakkeja
- lohimömmöjä
- paljon erilaisia juustoja, niin kotona kuin muuallakin
- miinuksia
- katkeileva yhteys tietotekniikan saralle
- pannaria, joka pelasti päivääni himpun
- Pentu, joka pelastaa päiväni aina jotenkin jos on huono päivä
- rasvoja
- sauna
- hiuksia
- kissoja
- elämäni mies

28 daysKeskiviikko 30.11.2005 14:46

Dear Diary

Olo on tavallista pirteempi. Selvinny tähän saakka päivää vaivasella kahdella kupillisella kahvia. Eilen menikin sitä enempi. Tummat silmänaluset on vaalenneet 8h yöunilla ees asteen verran. Kahvihammasta toki kolottaa yhä. Tai sitten se vaan viittaa siihen että pesin hampaat hiukan sutasten aamulla.

28 päivää siihen että pääsee lähteen laivalle. Salmiakkia...en mä niitä alkoholipitosia niinkään aattele vaan salmiakkia. Taxfreestä saa yleensä parhaat mellit mitä maa päällään kantaa. Niin näin Suomen rajojen lähettyvillä. Harvemmin missään tulee käytyä niin sitä odotellessa.

Näin ensin on taashyvä pistää odotuspisteet lähemmäs ettei tuu mitään katkeria pettymyksiä minkään suhteen. Viikonloppuun näin aluks. Sekin saattaa mennä tylsäks, se on sentään 3-päivänen taas kun on taksvärkkikin. Still, it's better to wait for such than to wait for nothing :3 Most likely I'd like to wait for my Bunny-bunny, but that's a whole another story.

np: Tavaramarkkinat - Kevät (Mmm...salmiakkia...)

BlogblogblogMaanantai 28.11.2005 10:45

Dear Diary

Olen höynä. Unohdin viikonloppuna totaalisesti kaiken arjen, mikä olikin sit aikas 1337. Heräsin vaan eilen siihen, että olin unohtanu ohjelmoinnin työtkin. Kraakulle saapu tänään vb.net, siihen siis käyn joku päivä kiinni.

Yö meni valtaosaks valvoen. Nukahdin kunnolla vasta kohta kun olin jutustellu taas öiset. Siitäkin mua taas koitettiin fileerata aamupalasämpylöiden väliin keittiössä. Se lihaveitsi on terävä, etenkin aamusin. Pärinää, verta, kahvia ja koodausta. Ei edes raakoja alkuja päiville.

I'd rather be somewhere else.

np: Kouluduetto Kraakku&Pallo - Missä on Maula