Brianin ääni jotenkin kiteyttää tämän fiiliksen kerta kaikkiaan täydellisesti.
Mä olin jo menossa nukkumaan, mutta päätin kirjoittaa päiväkirjaani ja sitten siinä kirjoittaessani mä tajusin jotain enkä voinut enää harkitakaan nukkumista. Menin jotenkin ihan pois tolaltani. En ole surullinen enkä järkyttynyt, jotenkin vaan ihan käsittämättömän tietoinen ja vähän ymmälläni. Tai siis no joo, oonhan mä sen tiennyt jo siitä asti, kun oli ne wanhojen jatkot Ruurikkalassa, mutta silti. Senni on ehkä yksi niitä harvoja, jotka saattaa vain tästä tekstistä tajuta, mikä mun mieltäni tällä kertaa painaa. Ainakin kun sanon, että se liittyy erääseen kesään ennen ysiluokkaa.
Ai niin, hyvää syntymäpäivää, Kakko. - Kiitos.
Kuinka voi olla niin käsittämättömän vaikea ymmärtää itseään ja omia valintojaan? Ja niin helppoa katua niitä?