IRC-Galleria

Home sweet home.Maanantai 19.10.2009 18:45

Hyvin kummallista olla yksin kotona. Ehtinyt parin viikon aikana niin tottua Tommin läsnäoloon että tää on ihan friikkiä. Huvitti lievästi, kun vilkaisin jääkaappiin kotiin tultuani. Eihän se Tommi raasu ollut muistanut ottaa mitään ruokia mukaan, vaikka sen piti ottaa riisiä ja lihaa ja suklaakakkua ja Gefilusmehu. Jotenkin ei yllättänyt että se taas unohti. :D

Koulussa oli tympeää. Johtui liian vähäisistä yöunista. Painoin valkoisen avaimenreiän siihen mun mustaharmaaraidalliseen t-paitaan ja piirsin housujen kaavat. Saa nähdä mitä niistäkin tulee. Ja että ehdinkö edes tehdä viikossa housut. Hopefully.


Niin, neitokaiset, vapaaehtoisia mun asiakkaaksi takkijaksolle? Minna kai olis halukas, mutta en oo siitäkään ihan varma. Ja minähän tartun parhaaseen tarjoukseen. ;)


Tänään suunnitelmissa ruuanlaittoa once again ja löhöämistä. Ehkä käyn illemmalla sitten lenkillä ja suihkuun ainakin on pakko päästä. Tukka taas yks rasvaletti. Niin joo ja ne mun vähäiset yöunet johtui siitä että Tommi on aivan mahdoton kun se valvoo liikaa. xD Repeilin sille ehkä lievästi sanottuna ja se räkätti itsekin aika kiitettävästi. Kerrankin koitin siinä olla silmät kiinni ja vähän nukkua, niin sitte ku avasin silmät niin näky vaan Tommin silmät siinä naaman edessä ja niissä oli oikeen hullunkiilto ja sillä oli idioottivirne naamalla ja sitte se kipitti sormillaan mun olkapäätä eteenpäin ja selitti jotain jostain hyppyhämähäkeistä. Että silleen. :D

Nyt voisin katsella hieman ruokajuttuja. Aattelin tehdä jotain kasvislaatikkoamuhennostamitälie. Riisin kanssa sitä. Joooo. Heipä hei, karvapallot!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.