Matka Walibiin kesti tunnin, oltiin yha puoli unessa ja kuunneltiin radiosta Hollantilaista poppia.
Walibissa sitten suunnattiin ensin maailman puoraan ja tsekattiin ylhaalta pain paikat.
Sitten suunnattiin vuoristorataan nimelta El condor, se oli tosi hjaano, meni ylos ja alas ja ylosalaisin ja sivuttain ja lujaa. Otto meinas etta se haluaa mukaan siihen, mutta se oli 3cm liian lyhyt. Otto olis halunnut menna joka ikiseen laitteeseen, hurjuudesta valittamatta mutta juuri tuon kolmen sentin takia monet laitteet jai oppotilta kokematta. (Eiko tuo lapsi pelkaa mitaan?)
Sitten oltas haluttu menna koskenlaskuun, mutta se oli valitettavasti kiinni teknisten vikojen takia.
Vuorossa omasta mielestani walibin paras vuoristorata, Goliath. Jono oli ihan tajuttoman pitka, piti seisoskella kakskyta minuttia ennenku olis meidan vuoro. Mutta. Juuri kun me oltais paasty, ne tyypit totes etta kun on niin paljon porukkaa taalla niin otetaanpa tuo toinenkin vaunu kayttoon. Eli alkoi hidas hidas toisen vaunun asentaminen jossa meni about 15min. Sitten se piti tietenkin viela testata etta toimiikos homma nyt niinkun pitaa? No toimi se ja sitten ne paasti lopulta meidat kyytiin. Ja kannatti kylla odottaa, Goliath on hieno kokemus.
Tassa valissa on nyt sitten jtn hyppelyita pikkulaitteesta toiseen ja syomista ja sellasta.
Sitten suunnattiin puiseen vuoristorataan. Otto oli innoissaan kun tuli viimeinkin isompi vuoristorata johon se hyv'ksytaan mukaan. Kallea meinas vahan hirvittaa eika se ollut varma halusko se tulla ollenkaan mukaan mutta kylla se sitten loppujen lopuksi suostui.
Vuoristoradoissa nakee kunnolla Kallen ja Oton luonteiden erot. Otolla oli koko matkan hullun kiilto silmissa ja jattimainen virne naamalla, kun taas kallen ilme on hyvin totinen ja vakava ja kadet puristavat koko ajan tiukasti vaunun kahvoja.
Seuraavaksi mentiin tukkijokeen. Taas paasi Kalle ja Otto mukaan, ja jonot, kuten kaikissa laitteissa, olivat jotain silmia hivelevaa. Kun jo melkein meidan vuoro, kun jonkun porukan tukki/laiva paatti jumittua kesken matkan johonkin ylamakeen. Kylla ne walibi tyypit sen pian sai siita irti, mutta totesivat etta se pitaa poistaa aytosta jos se kerta tollalailla jumiutuu, joten alkoi pitka pitka operaatio tukin poisto. Ensin piti odottaa etta se tuli se tietty tkki siihen kohdalle, mutta se kerkeskin menna ohi ennenku ne sai sen, joten ei muuta kuin odotellaan toinen kierros. Great.
Sitten kun ne sai sen tukin lopulta pois, tuli viela toinen ongelma, yks niista takana jonossa odotelleista tukeista oli jotenkin oudosti mennyt toisen paalle joten niitten piti viela se saada takas raiteille ennenko homma paas jatkumaan.
Sitten annettiin kunnon aploodit ja hurraa huudot kun porukkaa paastettiin taas tukeille.
Nyt tassa valissa on taas jotain pikku laitteissa hyppelya.
Sitten huomattiin etta se koskenlasku, joka oli aiemmin suljettu, oli nyt auki joten kaytiin laskemassa se ja kastuttiin kivasti.
Vuorossa olis ollut nyt sitten vuoristorata joka muistutti kovasti powerparkin cobraa, mutta. Mutta. Mutta. Se oli suljettu teknisten vikojen vuoksi (ei voi olla totta!!!)
No lopuksi sitten Ville, Mari ja Otto menivat space shottiin, ja mina ja Kalle mentiin Kallen toivomuksesta uudestaan siihen puiseen vuoristorataan, joka Kallea oli silloin aluksi niin kovin hirvittanyt.
Ja niin kello tuli kuusi ja meidan oli aika lahtea kun Walibi suljettiin, hirmu nopeasti meni paiva ja mukavaa oli kaikista laitteiden teknisista vioista huolimatta.
Ennen talolle palaamista kaytiin hakemassa makkarilta hampurilaiset ja syotiin ne oikein hyvalla ruokahalulla.
Nyt mina lahden tasta lukemaan Kallelle ja Otolle iltasatua (Harry Potter ja liekehtiva pikari, poijjat on isoja Potter faneja) Eli hyvaa yota, huomenna on vuorossa rauhallinen paiva Amsteramin keskustassa. Ja uusi House jakso! Jaksan tuskin odottaa, spoilereiden perusteella se tulee olemaan upea. 8)))))