IRC-Galleria

Olin juuri tullut ulkoa (katso edellinen merkintä niin ymmärrät), kun vastaan juoksi nainen hädissään. Hän tunsi että hänen siskollaan oli asiat huonosti. Porukka oli lähdössä tarkistamaan tilannetta, ja minut haluttiin mukaan.

Minun käskettiin keskittyä tähän naiseen poistuessamme ovesta. Tällöin minä (siis sieluni joka nyt enää olin) tavallaan lukittuisi häneen, ja liikkuisin hänen mukanaan mihin ikinä hän pomppaakin. Astuin ovesta ja tunsin oudon repivän puristuksen tunteen yhdistettynä tukehtumisen tunteeseen. Vähän kun G-voimat olisivat puristaneet minut kasaan.

Olin keskellä tulitaistelua ja lamaannuin. Luodit sinkoilivat ympärilläni ja lävitseni. Silti kaikki ampujat katsoivat ohitseni kun minua ei olisi edes ollut siellä. Kuulin jostain kaikuvan huudon: "Väärä paikka! Keskity!" Suljin silmäni ja keskityin ajattelemaan taas naista jonka perässä olin tullut. Minut repäistiin liikkeelle, ja sinkouduin lähes valon-nopeudella seinien läpi eteenpäin, ja tuntui kun osa minusta olisi jäänyt taakse. Tulin johonkin teollisuushallin tai tyhjän varaston näköiseen harmaaseen betonihuoneeseen jossa oli vaan pari tuolia ja loisteputket katossa. Myös muut olivat tällä kertaa paikalla. Edessä joku italialaisen näköinen mies ajoi partaansa peilin edessä, kun hänen takanaan noin kymmenen metrin päässä oli sidottuna nuori nainen jolle joku mies huusi samalla kun repi hiuksista. Lähdimme liikkeelle. Kaikki yrittivät parhaansa vaikuttaakseen näihin ihmisiin, mutta kykenemättä aiheuttamaan reaktiota. Menin partaa ajavan miehen viereen ja keskityin minkä kykenin ja huusin.

Silloin näin jotain ilmestyvän peiliin. Vihreänä hehkuvat silmät jossain oudossa päässä joka näytti lähinnä puoliksi mädäntyneeltä. Säikähdin ihan helvetisti ja astuin taaksepäin. Mieleni laski että sen olisi pitänyt olla peilikuvani. Katsoin käsiäni, ne olivat normaalit. Kasvonikin tuntui normaalilta, kaverini näytti normaalilta. Palasin peilin luo partaa ajavan miehen viereen, enkä nähnyt peilikuvaani. Mies oli niin kun mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei ollut nähnyt mitään. En edelleenkään ymmärrä mitä tapahtui.

Kukaan ei saanut mitään tapahtumaan, ja kaikki - varsinkin nainen jonka mukana tulimme - oli hädissään. Tuoliin sidottu nainen oli hänen siskonsa. Jouduimme palaamaan takaisin, en tiedä miksi.
Kun palasimme, ihmiset juoksivat kertomaan muille näkemästään. He puhuivat toisilleen aivan kun tietäsivät mitä tehdä seuraavaksi. Itse menin sivummalle. Minulla oli huono olo. Niin fyysisesti kun henkisestikin. Kaikki tämä tapahtunut alkoi vähitellen vaikuttaa psyykeeni, mikäli minulla sellaista edes oli. Kai se sitten vaikutti sieluuni. Ympäristö ja paikan sielu, se tunnelma joka paikassa oli, alkoi vähitellen vaikuttamaan minuun.