IRC-Galleria

Nämä on ne kolme adjektiivia joilla pystyn täysin kuvaamaan tunnetilaani kun menin katsomaan vaalikeskusteluja areenasta. Suurin syy tähän on munattomuus. En voi käsittää mitä puolueiden puheenjohtajat pelkää? Miksi on asioita joihin ei uskalleta ottaa kantaa millään tavalla? Ymmärrän sen että asiat ei ole mustavalkoisia, ja on paljon kysymyksiä joihin ei voi vastata yksiselitteisesti kyllä tai ei, mutta en voi käsittää sitä, että niitä ehtolausekkeita ei saada mahtumaan alle kolmeen lauseeseen.

Arvostan enemmän sitä että naamalleni syljetään rehellisesti, kun että käännetään selkä ja lähdetään kävelemään sanomatta mitään mihinkään suuntaan. Ja tämä vastuun pakoilu tuntuu olevan enemmän sääntö nykyään.

Kun poliitikko päästetään siihen pisteeseen että hänellä on valtaa, tulee myös vähintään sama määrä vastuuta. Siinä pisteessä ei ole varaa jähmettyä täysin kykenemättömäksi tekemään mitään. Minusta minulla on äänestäjänä oikeus saada poliitikon linja selville, ilman salailuja. Joissakin asioissa se tuntuu olevan vaan hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.

Pystyn kaiken tämän jälkeen kuitenkin onneksi toteamaan, että laitoin oman ääneni juuri oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, tälläkin kertaa.