Rakkaus on yksi ihmisluontoa eniten liikuttavista voimista. Rakastaminen ja rakastettuna oleminen on olemisen tila, jota kaikki varmasti tavoittelevat. Kaikki sitä toivovat, kaikki sitä etsivät mutta miksi se suodaan vain niin harvoille? Aivan kuin rakkaus olisi vain jonkin pienen eliitin yksinoikeus, jonka perään muut voivat vain kaihoten katsella. Olennaista ei kuitenkaan ole se, minkä ominaisuuden ihmisen täytyy omistaa, jotta pääsisi osalliseksi tuosta autuaasta olemisen tilasta. Rakkaus ei ole vain kauniiden ja menestyneiden etuoikeus. Eliittiin pääsevät ne, jotka osaavat rakastaa.
John Berr toteaa mietelauseessaan, ettei paratiisilintu laskeudu kädelle, joka puristaa. Yhtä lailla rakkauttakaan ei voi saavuttaa pakottamalla, ei nyrkkiin puristamalla eikä väkivallalla. Aito rakkaus perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden kunnioittamiseen. Paratiisilintua voi koettaa houkutella luokseen, mutta useimmiten näin voi saavuttaa vain rakkauden halpoja jäljitelmiä, varpusia. Aitoon rakkauteen ja toisesta välittämiseen sisältyy aina myös menetyksen mahdollisuus. Paratiisilintu saattaa yhä levittää siipensä ja lennähtää pois, vaikka käsi olisikin pidellyt sitä hellästi. Rakastaan voi koettaa pitää luonaan pidempään, puristaa kätensä paratiisilinnun ympärille, mutta se ei koskaan kukoista vangittuna.
John Berrin mietelauseen voi käsittää myös toisin: paratiisilintu ei laskeudu kädelle, joka on jo valmiiksi nyrkissä. Avoimuus on osa aitoa rakkautta. Sanomatta jätettyjen lauseiden ja nyrkkiin suljettujen salaisuuksien viidakko ei ole hyvä kasvuympäristö rakkaudellekaan. Rakkaus ei myöskään viivy kauaa ihmisen luona, joka on käpertynyt liiaksi itseensä, sulkenut oman nyrkkinsä itsensä ympärille. Syitä tähän voi olla monia; murheet, masennus, epävarmuus itsestä, itsekkyys. Tunnetussa sanonnassa todetaan, että ihmisen on ensin osattava rakastaa itseään ennen kuin voi osata rakastaa jotakuta toista. Tämä pitää paikkansa; ihmisen on hyväksyttävä itsensä niin hyvine kuin huonoine puolineen ennen kuin voi hyväksyä ne puolet myös muissa ihmisissä. Vain avoimella ja tasapainoisella kämmenellä paratiisilintukin voi seistä tasapainossa.
Mutta mikäli rakkaudella todella on meihin niin suuri valta, eikö sillä tällöin olisi myös voimaa avata nyrkit? Eikö ihminen voi opetella olemaan avoin, opetella ottamaan myös muiden ihmisten mielipiteet huomioon ja opetella kunnioittamaan niitä? Ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus opetella näitä taitoja, kuulostaa lohdulliselta. Taitoja, jotka auttavat ihmistä pitämään oikein kämmenellään tuota arvokasta paratiisilintua. Paratiisilintua, joka laskeutuu vain kädelle, joka ei purista.