IRC-Galleria

Teksti © 2005 Mingyur Rinpoche, kuvat © Kagyu Samye Ling Monastery. Opetus on annettu Kagyu Samye Lingissä Skotlannissa joulukuussa 2002. Tiibetistä englanniksi kääntänyt Karma Chödrak. Toimitettu. Äänite numero Z207A ja valokuva thangkamaalauksesta saatavana Samye Lingin online shopista.

Ensimmäinen opetus: Viisauden polku on taidolla kuljettua.

Kun kuuntelette dharmaopetuksia, on hyvä antaa mielen rentoutua ja kehonkin. Ei ole syytä odottaa erityistä tai jännittävää uutta opetusta, vaan tulee kehittää puhdas ja epäitsekäs asenne. Dharmaa ei pitäisi kuunnella pelkästään siksi, että itse hyötyy, vaan siksi, että kaikki olennot saavuttaisivat valaistumisen. Jos voi ajatella niin, se on oikein hyvä. Ellei voi, niin sitten voi koettaa parhaansa mukaan ajatella kaikkien olentojen hyötyä. Sen erityisempää mietiskelyä ei opetusten aikana tarvitse harjoittaa. Jos istuu meditaatioasennossa samalla kun kuuntelee, niin vähitellen mieli tylsistyy. Jos on saavuttanut oivallusta, opetuksia voi mietiskellä, mutta ellei oivallusta ole, vaipuu horrokseen. Sitten ei pysty kumpaankaan, ei kuuntelemaan eikä meditoimaan!

Käyn läpi Amitabha opetukset kahdella asteittaisella tavalla. Toinen on taitavien menetelmien polku ja toinen on viisauden polku. Mitä viisauteen tulee, tässä opiskellaan kuinka Buddha Amitabha ilmenee ristiriitaisista tunteista vapaana, ja miten itse voi saavuttaa tuon tason ja puhdistaa nuo tunteet itsessään. Taitavien menetelmien polku taas koskee sitä, miten harjoitus tehdään käytännössä, miltä Amitabha ja hänen puhdas ympäristönsä Devachen (Sukhavati, sanskrit) näyttävät. Tämä on visualisaation kehittämisen vaihe. Selitän ensin viisauden polun.

Buddha opetti, että kaikilla olennoilla on buddhaluonto. Se merkitsee, että Buddha Amitabhan olemus ja oma olemuksemme ovat samanlaiset. Miten me emme sitten näytä häneltä, emme tee samanlaisia tekoja eikä meillä ole hänen ominaisuuksiaan? – Se johtuu siitä, että emme tunnista olemustamme. Kun oppii menetelmän miten tyhjyyttä mietiskellään ja miten oman mielen olemus oivalletaan, voi ymmärtää, että oman mielen ja Buddha Amitabhan mielen luonto ovat samanlaiset.

Buddhat esitetään viitenä buddhaperheenä: Vairocana, Akshobya, Ratnasambhava, Amogasiddhi ja Amitabha. Todellisuudessa nämä viisi Buddhaa ovat omassa mielessämme. Mielessämme on viiden viisauden luonto, siksi viisi buddhaa ovat läsnä. Emme kuitenkaan tunnista, että viidellä viisaudella on viiden buddhan luonto ja siksi koemme viisauden sijasta viisi ristiriitaista tunnetta.

Koska emme tunnista dharmadhatun luontoa, mielemme on myrkyttynyt tietämättömyydestään. Koska emme tunnista peilinkirkasta viisautta, viha syntyy. Koska emme tunnista tasa-arvoisuuden viisautta, ylpeys syntyy. Koska emme tunnista erottelevaa viisautta, halu syntyy. Ja koska emme tunnista toiminnan viisautta, kateus syntyy.

Jos tunnistaa, että näillä viidellä mielenmyrkyllä on viiden viisauden luonto, ne voivat muuttua. Kun halun mielenmyrkky on puhdistettu, Amitabhan luonto oivalletaan. Halun täysin puhdistunut aspekti, Amitabha, toteutuu.

Elämässä kohtaamiemme kärsimysten ja ongelmien syy on voimakas halu. Vähentämällä halua tai takertumista kärsimystä voi vähentää. Mitä enemmän takertuu, sitä enemmän ongelmia. Vaikka takerrumme asioihin, ne voivat muuttua, sillä samsaran luonto on muuttuvainen, se on pysymätön. Jos on rikas ja kuuluisa, aseman voi menettää. Ystäviä voi olla ympärillä ja heidät voi menettää. Kaikki mitä on, voi muuttua. Mitä tiukemmin tarttuu haluttuihin kohteisiin, sitä enemmän kärsii menettäessään ne.

Kohteille asetetaan suuri merkitys nimeämällä ne hyviksi ja mukaviksi, ja kun ne loppujen lopuksi muuttuvat, masennutaan. Samalla tulee suuri yksinäisyyden tunne ja itsetunto häviää. Kärsimystä koetaan turhaan, sillä ei ole järkevää takertua muuttuviin kohteisiin. Tämän merkityksettömän kärsimyksen pääsyy on oman mielen takertuva luonne.

Todellinen onni on mielen oma ominaisuus, jos ymmärtää mielen sellaisena kuin se on. Sen sijaan, että onnea etsitään ulkoisista asioista oivalletaan, että onni tulee ainoastaan mielestä. Sellainen onni on kestävää.

Niin kauan kuin uskoo, että onni ja ilo tulevat ulkopuolisista esineistä, takertuu kaikkeen, minkä uskoo tuovan iloa. Jos tätä takertumista voi vähentää pysymättömyyttä pohdiskelemalla, niin se lisää todellista onnea ja itseluottamusta. Sekä maallisessa työssä että dharmaan liittyvissä asioissa menestyy paljon paremmin, ellei takerru.

Esimerkkinä tästä on rukousnauha kädessäni. Käsi edustaa kohteisiin takertuvaa mieltä ja rukousnauha kuvaa kaikkea, mihin olemme tässä elämässä kiintyneitä, sitä, mitä pidetään todella olemassa olevana. Sellaista, mitä pidetään hyvänä. Jos pitelen rukousnauhaa kämmen alaspäin ja irrotan otteen, rukousnauha putoaa ja särkyy. Nyt käännän käden niin, että kämmen on ylöspäin. Se kuvaa mielen muutosta. Käden avaaminen merkitsee, että takertuminen on poistunut. Esine ei putoa maahan vaan se pysyy kämmenellä, vaikka en takerru. Se pysyy siinä luonnollisesti.

Ero on siis siinä, että jos kämmen on alaspäin, ts. ajattelee virheellisesti onnen tulevan ulkoisista asioista, niin takertuu ulkoisiin kohteisiin. Kun ne pysymättöminä sitten automaattisesti muuttuvat, takertuminen aiheuttaa suuren surun. Sen takia voi myös tulla vihaiseksi, kateelliseksi ja ylpeäksi. Silloin ei voi rauhallisin mielin. Tavallisesti näitä mielentiloja koetaan, ja jos halu vaikuttaa jatkuvasti, ei ole koskaan tyytyväinen. Koko ajan tuntee tarvitsevansa jotakin ja kun sen saa, tarvitsee jotain muuta, uskoo, että se tuo iloa. Raha, omaisuus, kuuluisuus, ystävät, puoliso. Se on väärä luulo. Jos on köyhä, luulee, että tuhat euroa on paljon rahaa ja sillä saa asiat kuntoon. Jos sitten voittaa sen, huomaa, että se ei ihan riitä. Kymmenentuhatta euroa varmasti riittäisi loppuelämäksi. Jos sen saa, se ei tuokaan niin suurta onnea, koska sitä ja sitä puuttuu. Tarvitaan satatuhatta jne. Voisi kuvitella että sata miljoonaa riittäisi. Mutta itse asiassa jonkun ajan kuluttua huomaa, että tarvitaan enemmän, koska täytyy matkustaa ympäriinsä ja hoitaa lukuisia projekteja.

Onnen todellinen lähde on omassa mielessä. Ellei se ole siellä, ei iloa löydä ulkoisistakaan asioista. Jonkin saavuttaminen tuo ajatuksen menettämisestä ja halu koettaa saada lisää kasvaa. Sillä tavoin kaikki, mitä koettaa tehdä jää saavuttamatta ja kohtaa sen mitä koettaa välttää. Vaikka hallitsisi koko maailmaa, tarvitsee vielä jotakin muuta. Halua ei voi koskaan tyydyttää.

Kauan sitten Intiassa Buddha asui luostarissa ja kävi almukierroksilla. Hänen mukanaan kulki aina paljon seuraajia, myös kerjäten. Kerran he tulivat suurelle maatilalle, missä kaukana pellolla näkyi jotakin kimaltelevaa. Buddhan lähin avustaja Ananda kysyi Buddhalta, mikä on syy siihen, että jotakin kirkasta säteilee pellolla. Buddha sanoi sen johtuvan siitä, että pellolla asuu myrkkykäärme, jonka purema tappaa hetkessä. Sitten Buddha poistui. Eräs vanha mies oli sattumalta kuullut tämän keskustelun ja hän päätti tutkia asiaa. Paikalle päästyään hän havaitsi, ettei siellä suinkaan ollut käärmettä vaan timantin kaltainen arvokas jalokivi. Hän ilostui ja kätki kiven vaatteisiinsa, mitta tuli sitten toisiin ajatuksiin. ”Buddha on kaikkitietoinen, ja hän sanoi, että se on käärme. Jos se puree, kuolen heti. Ehkä siinä piilee jokin totuus. Minun on oltava varovainen.” Hän alkoi pelätä, että kivi toisi hänelle epäonnea. Sitten hän keksi hyvän ajatuksen ja päätti antaa kiven Buddhalle. Buddha hymyili leveästi kiven saatuaan.

Ananda ihmetteli tapahtunutta. ”Ensin väitit että pellolla on myrkyllinen käärme mutta se olikin jalokivi. Mistä on kysymys?” Buddha selitti, että arvokas kivi todella on kuin myrkkykäärme, koska ihmisten ahneus aikaansaa paljon kärsimystä ja ongelmia. ”Kenelle aiot antaa sen?” ”Maailman köyhimmälle ihmiselle”, Buddha vastasi. ”No se on hyvä”, Ananda iloitsi.

He kulkivat edelleen ja saapuivat suureen kaupunkiin. Keskellä kaupunkia oli kuninkaan linna. Buddhan saapumisesta kuullessaan kuningas riensi häntä vastaan ja uhrasi paljon lahjoja. Seurue kutsuttiin aterialle ja aterian jälkeen Buddha lahjoitti kiven kuninkaalle. Ananda hämmentyi tästä kovasti. ”Ensin kutsut jalokiveä käärmeeksi, sitten lupaat antaa sen köyhille, mutta miten kävi? Kaikkein rikkain sai sen!” Buddha vastasi: ”Annoin kiven kuninkaalle, sillä hänen haluillaan ei ole loppua eikä hän koskaan ole tyytyväinen. Hän tahtoo aina lisää: olla alueen paras kuningas ja valloittaa muilta heidän omaisuutensa, jotta hänestä tulisi entistä suurempi kuningas. Siksi hän kärsii suuresti, eikä toisinaan saa unta, koska kaikkia hänen toiveitaan on mahdoton tyydyttää. Hän taistelee ja tappaa muita, siksi pidän häntä kaikkein kurjimpana ja siksi hän saakoon jalokiven.” Sillä tavoin Buddha opetti.

Pääasia on ymmärtää, että kaiken ilon ja onnen lähde on omassa mielessä. Jos takertuu ulkoisiin asioihin vain vähän tai ei ollenkaan, voi saavuttaa kaikki tavoitteensa, sekä maalliset että henkiset. Joku saattaa mietiskellä väärällä asenteella ja ajatella: ”Mietiskelyni täytyy tänään sujua hyvin. Minun täytyy oivaltaa jotakin. Ellen oivalla, se on paha asia.” Sitten mietiskely ei onnistu ja ponnistelee enemmän. Silmät pullistuvat ja korvat alkavat punottaa. Kädet ovat jäykät ja huimaa. Ei synny mitään meditaatiota.

On parempi vain ajatella, että tekee parhaansa, sujuipa istunto hyvin tai huonosti. Jos se sujuu huonosti, niin vikaan meni. Jos se sujuu hyvin, se on hyvä. Minä vain meditoin, tapahtuipa mitä tahansa. Jos tekee niin, mietiskely onnistuu.

Maallisten töiden kanssa on samalla tavalla. Ellei ole lupa epäonnistua, kunnon tulosta ei voi syntyä. Jos koulussa kokeissa vaatii itseltään loistokkaita vastauksia niin senkin mitä osaa, unohtaa. Paljon aikaa kuluu hukkaan. Ei pysty ajamaan edes autoa kolhimatta muita.

Tässä on yksi autoihin liittyvä esimerkki. Länsimaalaiset pitävät autoista kovasti ja joissakin kaupungeissa ei voi mennä minnekään ilman autoa. Puolet ajasta kuluu autoa ajaessa ja puolet ajoajasta istutaan liikenneruuhkassa. Se on kiinteä suhde itsemme ja auton välillä. Ajatellaanpa, että olisi henkilö, jolla on auto, mutta hän ei ole siihen tyytyväinen ja tahtoisi vaihtaa sen parempaan. Eräänä päivänä ajaessaan hän näkee upean auton. Juuri kun hän ihailee sitä, tulee toinen auto ja törmää siihen. Se on surullista, mutta ei hän siitä sen kummemmin hermostu. Pari viikkoa myöhemmin hän edelleen pohtii, miten huono hänen autonsa on ja että hän tarvitsee uuden. Lopulta hän menee autokauppaan. Siellä on tuo sama auto, nyt korjattuna, vaikka hän ei tunnista sitä. Se on juuri sellainen, minkä hän tahtoo, ja kaupat syntyvät kellon lyödessä puolta päivää.

Rahat on siis annettu ja paperit allekirjoitettu. Raskain mielin henkilömme ajelee tietä, joka ei ole aivan parhaassa kunnossa. Pikkukivi lennähtää konepellille ja kuuluu melkoinen kopsahdus. On aivan kuin joku olisi heittänyt kiven hänen sydämeensä ja hän puristaa ohjauspyörää ihokarvojen noustessa pystyyn. Vaikka se oli vain sorajyvänen, hän tuntee suuttumusta sitä kohtaan ja masentuu. Iloitsemisen sijaan hän kärsii. Vaikka hän ei sitä tiedä, kaksi viikkoa aikaisemmin hän katseli tätä autoa kohdannutta suurempaa onnettomuutta aika kevyin sydämin. Se oli jopa mielenkiintoista. Tänään, muutama minuutti puolen päivän jälkeen auto tuottaa hänelle suurta tuskaa ja sitä täytyy puolustaa. Mistä se johtuu? – Se johtuu suuresta tarrautumisesta. Auton mukana ei tullut todellista onnea ja iloa. Onni ei tule autosta, se ei kerta kaikkiaan tule esineistä. Onni tulee omasta mielestä. Muussa tapauksessa aikaisempi onnettomuus olisi järkyttänyt enemmän. Tai soran osuminen konepeltiin olisi tuntunut mielenkiintoiselta. Kummassakin tapauksessa olisi ollut syytä iloon, jos ilo olisi autoon liimattu. Mutta kun se ei ole, perusteet iloon ovat mielessä.

Koska niin on, täytyy ymmärtää ja oivaltaa se. Jos ymmärtää, että onni ei riipu ulkoisista asioista vaan tulee omasta mielestä, sitä sanotaan viisaudeksi. Silloin vapautuu monesta kärsimyksen lähteestä.

Sitten ei tarvitse jännittyä ja saa kaikki asiat paremmin hoidettua. Silloinkin kun asiat eivät mene toivotulla tavalla voi hyväksyä sen, koska samsaran luonto on muuttuminen ja pysymättömyys. Ei sure lopputulosta, tekee vain parhaansa. Joskus toiveet toteutuvat, toisinaan ei saa sitä mitä haluaa. Jos on tehnyt parhaansa, voi tyytyä siihen mitä tapahtuu. Kun lääkettä ei ponnistuksista huolimatta löydy, ei kannata masentua, sillä parannuskeinoa ei siinä tapauksessa kerta kaikkiaan ole olemassa. Jos masentuminen ja huoli auttaisivat, niin silloin olisi parasta huolestua. Jos huolestumalla euro muuttuisi kympiksi, masennukseen olisi hyvä syy! Mutta kun se ei toimi, se on ajan hukkaa. Pörssikursseja ei voi ohjailla mielentiloilla. Jos voisi, olisi todella syytä kantaa huolta. Siitä olisi suuri apu. Mutta olette nähneet, ettei siitä ole hyötyä. Huoleton mieli on vapaa ja näkee vaihtoehtoja. Sekin perustuu viisauteen.

Taitavien menetelmien polku

Jos tahtoo harjoittaa Amitabhaa ja päästä Devachenin puhtaaseen onnen maahan, tarvitsee harjoitusohjeet. Dharma harjoituksissa on aina ensin turvautuminen ja bodhimielen kehittäminen. Amitabha harjoituksessa turvaudutaan visualisoimalla Amitabha edessä taivaalla ja ajattelemalla, että turvautuu Buddha Amitabhaan kaikkien olentojen hyväksi. Pyytää, että hän puhdistaa ja vapauttaa itsen samsaran kärsimyksistä. Bodhimieli on epäitsekäs pyrkimys tehdä harjoitus kaikkien lukemattomien olentojen hyväksi, ei vain omaksi hyödyksi. Se on pyrkimys johdattaa heidät valaistumiseen, Buddha Amitabhan tasolle. Se on syy tehdä harjoitus.

Yleensä ottaen valaistumiseen tarvitaan kolme asiaa: on tehtävä paljon pyrkimysrukouksia ja puhdistettava valtamerellinen maailmoja ja kolmanneksi on kypsytettävä valtameren mitalta olentoja. Ne ovat mahayana opetuksissa mainitut kolme syytä. Vajrayanassa nämä kolme tiivistetään yhdeksi puhdistamalla maailmoja. Paikka jossa mietiskelee, muuttuu Amitabhan puhtaaksi maaksi ja kaikki puhdistuu. Näkee ympärillään tahrattoman Devachenin ja ajattelee, että kaikki siihen liittyvät ominaisuudet ovat nyt tässä. Devachenissa on monia nektarijärviä, joissa kasvaa suuria upeita kukkia, siellä on jalokivipuita, ne ovat puhtaita puita. Linnut laulavat suloisesti puiden oksilla ja ympärillä tuntuu leppeä tuulenhenki. Lähempi kuvaus löytyy pitkästä Devachen rukouksesta. Tämä kuvitellaan ympärillä.

Sitten visualisoidaan suuri järvi, jonka keskellä kasvaa suuri valkoinen lootus. Sen keskellä harjoittaja visualisoi itsensä nelikätisen Chenrezigin muodossa. Puolet kehosta on lootuksen terälehtien suojassa, vain yläosa vartalosta näkyy. Edessä olevassa tilassa kasvaa valtava puu, jonka oksat kurottavat korkeuksiin. Sen edessä on suuri valtaistuin ja Buddha Amitabha istuu sen päällä. Hänen kehonsa on punainen ja kädet lepäävät meditaatioasennossa. Käsissä on kerjuukulho täynnä herkullista syötävää.

Amitabhan oikealla puolella seisoo valkoinen Chenrezig. Hänen toinen kätensä on rukousasennossa ja toinen pitelee lootusta. Buddha Amitabhan vasemmalla puolella seisoo Vajrapani rauhallisessa muodossa. Hän pitelee lootusta, jossa on vajran merkki. Vajra on lootuksen päällä. Chenrezigin ja Vajrapanin vaatteet ja koristeet ovat samanlaiset. Tämä kuvitellaan edessä. Jos sen pystyy visualisoimaan selkeästi, se on hyvä, mutta ellei voi, sitten tuntee, että he ovat läsnä edessä avaruudessa.

Kehittelyvaiheen aikana voi alussa käydä niin, että punaisen jumaluuden sijaan näkee sinisen tai vihreän. Se muuttuu. Ensin on kaunis kuva, mutta kun keskittyy kasvoihin jalat häviävät. Se ei oikeastaan ole virhe vaan hyvä merkki. Se on aloittelijan merkki. Alussa ilmiöt ovat kuin vesiputous. Se tulee alas voimalla ryöpyten. Se roiskuu kiville, kunnes lopulta rauhoittuu tasangolle tullessaan. Mieli on sen kaltainen, kun alussa on paljon ajatuksia ja kokemuksia.

Näin käy myös tyyneysmietiskelyssä. Laman ohjeet tuntuvat suurenmoisilta, mutta jonkin ajan päästä ajatukset lisääntyvät, viha kasvaa ja vaikka minkälaisia ajatuksia juolahtaa mieleen. Ei niin ennen ollut, mikä on vikana? – Ei mikään, se on hyvä merkki. Jos lika on kuivahtanut lasin pinnalle ja sitä alkaa pestä vedellä, lika leviää ja se näyttää entistä likaisemmalta, vaikka onkin puhdistumassa. Lika on alkanut liikkua. Kun siis huomaa että heikkoudet ja epäpuhtaudet nousevat mieleen ei tarvitse masentua, sillä se on puhdistumisen merkki. Vaikka Amitabha näyttäisi paholaiselta, sillä ei ole juuri nyt väliä, niin kauan kuin visualisaatio pysyy siinä edessä. Ja itse on Chenrezigin muodossa lootuksen keskellä. Ellei voi nähdä sitä, niin koettaa vakuuttua siitä kuitenkin: olen Chenrezig täydellisesti ilmentyneenä. Se riittää. Vähitellen visualisaatio paranee.

Vastaus kysymykseen

Viisaus ja moraali tukevat toisiaan. Hyvällä käytöksellä viisautta lisätään. Jos moraalista perustaa tai valoja ei ole ja tukeutuu pelkkään viisauteen, edistystä tapahtuu kuitenkin jonkin verran. Mutta halun rauhoittaminen ei ole niin nopeaa kuin yhdistämällä moraali viisauteen. Jos harjoittajan oivallus on korkeatasoinen, kaikki mitä hän tekee, on oikein. Mutta pelkällä moraalilla halua ei voi kitkeä, se pysyy. Valat liittyvät kehoon, puheeseen ja mieleen. Esimerkiksi tappamisen ja varastamisen välttäminen liittyvät kehoon. Ei toimi siten, koska on vala. Vaikka ajattelisi tekoa mielessään, vala ei rikkoudu, koska ei ole toiminut väärin. Vastaus kysymykseen siitä, voiko pitää valan jos mielessä on edelleen haluun liittyviä ajatuksia, on kyllä. Juuri vala estää toimimasta halun mukaan. Jos tahtoo poistaa kaiken halun tarvitsee halua. Sen avulla halu poistetaan. Viisauden avulla ymmärtää halun syyt ja lisäksi sovelletaan tietoa tyhjyydestä. Viisauden ja hyvän käytöksen yhdistelmä on keino poistaa halu kokonaan.

Toinen opetus: Viisauden polku - tyhjyys

Amitabha harjoituksessa on kaksi tietä: viisauden tie ja taitavien menetelmien tie. Tässä niihin tutustutaan vähitellen. Viisauden tien ensimmäinen osa selitettiin aiemmin, nyt käydään läpi se, miten viisaus liittyy tyhjyyteen. Mitä tyhjyys merkitsee? Tiibetiksi se on tong pa nyi. Tong pa merkitsee tyhjää, että mitään ei todella ole olemassa ja nyi on –yys, tyhjyys, joka viittaa siihen, että ilmenemiselle on tilaa. Tyhjässä tilassa voi tapahtua mitä tahansa. Tong pa yhdistettynä nyi-päätteeseen merkitsee, että tyhjyys ilmenee luonnostaan.

Pääsyy samsaran kiertokulussa vaeltamiseen on tiettyihin käsityksiin takertuminen. Jos käsitykset muutetaan, todellinen luonto, Amitabhan luonto tulee näkyviin. Oikea Amitabha on läsnä omassa mielessä. Miten sen voi oivaltaa? On kaksi menetelmää: tyhjyyden näkemys ja mielen olemuksen näkemys. Jos oivaltaa tyhjyyden ja mielen olemuksen, näkee oman mielensä luonnollisen Amitabhan. Jotta voisi oivaltaa mielen luonnon, täytyy ymmärtää tyhjyyttä syvällisesti. Miksi? – Koska se vähentää takertumista vääriin käsityksiin.

Takertumista on kolmenlaista:

A) Yhtenä pitäminen B) Pysyvänä pitäminen C) Pitäminen muista riippumattomana.

Nämä kolme estävät samsarasta vapautumisen. Ne täytyy ymmärtää.

A) Yhtenä pitäminen

Miten monta yksilöä tässä salissa on? Yksi vai monta? Sinä itse, montako sinua on? Yksi? Ei yhtään? Ani Lhamo, kuka sinä sitten olet? Jokainen ajattelee olevansa yksi henkilö. ’Minä’ on yksikkö. Se on yhtenä pitämistä, takertumista yhteen. Myös esineisiin takerrutaan tällä tavalla.

B) Pysyvänä pitäminen

Onko tämä pöytä sama pöytä kuin edellisellä opetuskerralla? Jos se on sama, niin miksi? Jos se on eri, niin miksi? – Se on eri pöytä eri valaistuksessa. – Kyllä, todellisuudessa se on eri pöytä, mutta pidämme sitä samana ja normaali-ihminen ajattelisi että jaa, sehän on sama pöytä kuin aamulla. Itsestämme ajattelemme, että olimme täällä aamulla ja kasvoimme samana henkilönä lapsesta aikuiseksi. On tunne minästä ja että se lapsi on minä. Se on pysyvänä pitämistä, pysyvyyteen takertumista.

C) Pitäminen muista riippumattomana

Kolmas takertumisen muoto perustuu kahdelle edelliselle. Jos minä on yksi, missä se on? Kun ajattelee minää, se muodostuu kehosta ja mielestä. Onko minä mieli vai onko se keho? Yleisö: Se ei ole olemassa. Rinpoche: Miksei? Yleisö: Koska kaikki on toisistaan riippuvaa. Rinpoche: Minän idea tulee siitä, että on itsenäinen. Onko jossain jotakin toisesta riippuvaa? Yleisö: Ei. Rinpoche: Ellei minää ole olemassa, toisistaan riippuvuus ei toimi, siihen tarvitaan kaksi.

Tyhjyyttä sovelletaan yhtenä pitämiseen kysymällä: jos ’minä’ on yksi, missä se on? Missä ’minä’ on? Tavallisesti minä koetaan vahvasti olemassa olevana ja sitä pidetään yhtenä. On tunne, että minä on olemassa. Kun ajattelee minää, kuvittelee, että se muodostuu kehosta ja tajunnasta. Jos se on niissä, tutkitaan, kummassa niistä. Jos olen olemassa sekä kehossa että mielessä olen jo jakautunut kahteen. En olekaan yksi jakamaton kokonaisuus. Ehkä olen kehossa. Mutta kehossa on monta osaa: pää, raajat, rintakehä, selkä… Koska ei tunnu siltä, että yksilöllinen minä olisi olemassa ilman näitä osia, asiaa on tutkittava. Olen vain yksi. Liittyykö se päähän? Jos ajattelee olevansa pää, sama pätee myös käteen. On kaksi kättä ja jalat. Minästä on tullut jo viisi erillistä asiaa. Se ei ole kovin hyvä.

Jos ajattelee, että ei ole sama kuin kehonsa osat, vaan että ne ovat minun kehoni osia, minää on edelleen etsittävä. Ellei sitä löydy, ei voi puhua minun kädestäni. Alussa on oletus minästä ja on idea kädestä jonka voi omistaa. Näin käsi ei ole itse, mutta kuuluu itselle. Peukalo on käteni, kyynärpää on käteni ja olkapää on käteni. Siinä on jo kolme kättä! Se ei ole kovin hyvä. Niinhän ei ajatella, vaan että tämä on peukaloni. Mutta onko peukalo kynnessä vai nivelessä vai peukalon juuressa? Jos se on niissä kaikissa, sinulla on kolme peukaloa. Peukalo ei ole yksi vaan jakaantuu osiin. Vaikka tutkisi hiukkasia, joista atomit muodostuvat, jos niillä on koko, niillä on etelä- ja pohjoispuoli, eivätkä ne ole jakamattomia yksikköjä.

Jos hiukkasilla ei ole kokoa, ei voi syntyä mitään muotoa. Ellei ole mitään muotoa, ei synny syitä.

Tässä pöydässä on molekyylejä. Ne ovat liittyneet toisiinsa. Ellei olisi kokoa, ne eivät voisi liittyä yhteen. Jos ne liittyvät yhteen, ne eivät voi olla yksi. Jos niillä on osia, ne eivät ole olemassa yksikköinä.

Buddha sanoi, että koska esineillä täytyy olla koko, pienimmätkään hiukkaset eivät ole todella olemassa. Tiedemiehet ovat nykyisin tulleet siihen tulokseen, että hiukkasilla on sähkövarauksia, mutta kun ne liitetään yhteen, varaukset kumoutuvat ja hiukkaset lakkaavat olemasta. Monet tutkijat ovat sitä mieltä että ilmiöt tulevat mielestä tai aivoista. Ilmiöt eivät ole todella olemassa mutta niitä voidaan verrata projektorin kankaalle heijastamiin kuviin.

Kaikkihan näkevät tämän kupin. Siinä on vettä. Se on hyvää (maistaa). Miten voin juoda vettä kupista, jos ei ole molekyylejä, jotka liittyvät yhteen? – Se on heijastumisen ilmentymä, harha. Näyttää todelta mutta ei oikeasti ole on se, mitä koetaan. Harha merkitsee sellaisen näkemistä, mikä ei ole todella olemassa. Se vain näyttää olevan olemassa. Buddhan mukaan tietoisuus ilmiöistä on harhaa, mikään ei ole todella olemassa. Mutta koska asioiden luonto ei ole todella olemassa, mitä tahansa voi ilmetä. Tyhjyydestä voi tulla mitä vain. Ellei tyhjyys olisi sellainen, tulisi pitää kiinni kaikista kolmesta tavasta takertua: takertumisesta yhteen, pysyvään ja muista riippumattomuuteen. Jos ilmiöt eivät olisi tyhjiä, niillä olisi näiden kolmen takertumisen luonto. Jos niin olisi, mitään ei syntyisi, mitään ei tapahtuisi eikä mikään muuttuisi.

atta paperia lävistetään sekunnissa, niin aika, joka kuluu yhden paperin lävistykseen, on hetkinen. Sillä on yhteys edelliseen, jo lävistettyyn paperiin ja tulevaan lävistettävään paperiin. Niinpä se jakautuu kahteen, eikä ole jakamaton yksikkö, josta ajan voisi rakentaa. Jotta voisi tehdä kokonaisuuharjaannumme tietoisuudessa tyhjyydestä. On harjoiteltava askel sä. Joka tapauksessa alussa on tärkeä tehdä turvautumisrukous.