IRC-Galleria

Jos siis kysytään: "Mitä uskot Jeesuksesta Kristuksesta lausuessasi toisen uskonkohdan?", voit vastata aivan lyhyesti: "Uskon, että Jeesus Kristus, todellinen Jumalan Poika, on tullut minun Herrakseni." Mutta mitä merkitsee, että hän on tullut sinun Herrakseni? Se merkitsee sitä, että hän on lunastanut minut synnistä, Perkeleen vallasta, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta. Ennen ei minulla ollut Herraa eikä kuningasta, vaan olin vangittu Perkeleen valtapiiriin. Olin kuolemaan tuomittu, täysin synnin ja sokeuden vallassa.

Sillä kun meidät oli luotu ja kun olimme saaneet Jumalalta, Isältä, kaikenlaista hyvää, Perkele TULI luoksemme ja johdatti meidät tottelemattomuuteen, syntiin, kuolemaan ja kaikenlaiseen onnettomuuteen. Niin me jouduimme Jumalan vihan alaisiksi ja menetimme hänen armonsa. Saimme omasta syystämme ja ansiostamme tuomion ikuiseen rangaistukseen. Siihen ei löytynyt mitään apuneuvoa eikä lohdutusta, kunnes tämä ainoa ja iankaikkinen Jumalan Poika armahti pohjattomassa hyvyydessään meitä hätään ja kurjuuteen vajonneita ja astui taivaasta avuksemme. Näin karkotettiin KAIKKI nuo hirmuvaltiaat ja vanginvartijat. Heidän tilalleen astui Jeesus Kristus, elämän, vanhurskauden, kaiken hyvyyden ja autuuden Herra. Meidät kurjat ja kadotetut ihmiset hän tempaisi helvetin kidasta, voitti meidät vapaiksi ja saattoi TAKAISIN Isän suosioon ja armoon. Hän otti meidät omikseen, turvaansa ja suojaansa, hallitakseen meitä vanhurskaudellaan, viisaudellaan, vallallaan, elämällään ja autuudellaan.

Uskonkohdan ydin on siis siinä, että sana "Herra" yksinkertaisesti tarkoittaa lunastajaa, joka on siirtänyt meidät Perkeleen vallasta Jumalan tykö, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen sekä varjelee meidät siinä. Kaikki muut lausumat, jotka tässä uskonkohdassa seuraavat, vain selittävät lunastuksen sisältöä. Ne kertovat, kuinka hän kaiken teki. Ne ilmaisevat, mitä se maksoi hänelle, mistä hän joutui kieltäytymään ja mitä panemaan alttiiksi voittaakseen meidät omakseen ja valtakuntansa kansalaisiksi: Hän TULI ihmiseksi, sikisi ja syntyi ilman syntiä Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta voittaakseen synnin. Hän kärsi ja kuoli ja hänet haudattiin, jotta hän toimittaisi hyvityksen minun puolestani. Hän maksoi sen, mihin minä olin syyllistynyt. Tätä hän ei tehnyt kullalla eikä hopealla, vaan omalla kalliilla verellään. Kaiken tämän hän teki tullakseen minun Herrakseni, sillä itseään varten hän ei mitään tehnyt eikä hänen tarvinnutkaan tehdä. Sen jälkeen hän nousi kuolleista, nieli kuoleman ja astui viimein taivaaseen ottaen vallan Isän oikealla puolella. Perkeleen ja kaikkien valtojen on pakko kumartua hänen jalkojensa alle, kunnes hän viimeisenä päivänä vapauttaa meidät niistä kokonaan ja irrottaa meidät täysin pahasta maailmasta, Perkeleestä, kuolemasta ja synnistä.

Lyhyessä lastensaarnassa ei kuitenkaan pidä käydä kohta kohdalta selittämään näitä yksityiskohtia, vaan se on tehtävä vuoden mittaan laajemmissa saarnoissa, erityisesti niinä aikoina, jotka on varattu kunkin uskonkohdan perusteellisempaan käsittelyyn; nimittäin Kristuksen syntymän, kärsimisen, ylösnousemisen ja taivaaseenastumisen juhla-aikoina. Nojaahan koko evankeliumi, jota saarnaamme, siihen, että tämä uskonkohta käsitetään oikein. Sen varassahan on koko pelastuksemme ja autuutemme. Sen rikkaudesta ja laajuudesta riittää meille aina opittavaa.

Kolmas uskonkohta

Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
En osaa antaa tälle uskonkohdalle parempaa otsaketta kuin sen, minkä olen jo sanonut, nimittäin "pyhitys", sillä se ilmaisee ja kuvaa Pyhän Hengen ja hänen tehtävänsä: hän pyhittää. Meidän on siis nojattava sanoihin "Pyhään Henkeen", koska tämän uskonkohdan sisältöä ei enää lyhyemmin voida ilmaista. Raamatussa mainitaan näet monenlaisia henkiä: on ihmisen henki, on taivaallisia henkiä ja on paha henki. Mutta yksin Jumalan Henkeä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi.

Vain hän siis on meidät pyhittänyt ja yhä edelleen pyhittää. Sillä niin kuin Isää kutsutaan Luojaksi ja Poikaa Lunastajaksi, niin on myös Pyhää Henkeä kutsuttava työnsä mukaisesti Pyhittäjäksi eli siksi joka tekee pyhäksi. Miten sitten tällainen pyhittäminen tapahtuu? Vastaus kuuluu: Samoin kuin Poika on syntymällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkinut vallan, jolla hän voittaa meidät omikseen, samoin Pyhä Henki toteuttaa pyhittämisen seuraavien vaiheiden kautta: pyhien yhteys eli kristillinen kirkko, syntien anteeksiantaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä. Hän johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan. Sen välityksellä hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo.

Sillä emme me, et sinä enkä minä, voisi koskaan saada Kristuksesta mitään tietoa emmekä voisi uskoa häneen ja saada häntä Herraksemme, ellei Pyhä Henki sitä aarretta tarjoaisi evankeliumin saarnan välityksellä ja lahjoittaisi sitä helmaamme. Pelastusteko on tapahtunut, se on suoritettu loppuun. Tämän aarteen on Kristus meille hankkinut ja voittanut kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Mutta jos tämä teko jäisi kätköön, niin ettei kukaan saisi siitä mitään tietää, se jäisi turhaksi ja menisi hukkaan. Jumala on antanut sanansa julkisesti saarnattavaksi sitä varten, ettei tuo aarre vain jäisi haudatuksi, vaan otettaisiin käyttöön ja nautittavaksi. Sanassaan hän on antanut Pyhän Hengen tuomaan lunastuksen aarteen luoksemme ja saattamaan sen omistukseemme. Pyhittäminen ei siis ole mitään muuta kuin viemistä Herran Kristuksen luo hänen hyviä lahjojaan vastaanottamaan. Itse, omin voimin, me emme voisi hänen yhteyteensä päästä.

Opi sen vuoksi ymmärtämään tämä uskokohta mahdollisimman selvästi. Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat sanoessasi "Minä uskon Pyhään Henkeen", osaat silloin vastata: "Uskon, että Pyhä Henki - nimensä mukaisesti - pyhittää minut." Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: "Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa, syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää." Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Tämän sanan hän ilmoittaa, ja sitä hän teroittaa. Hän valaisee ja sytyttää sydämet käsittämään sen, ottamaan sen vastaan, pitämään siitä kiinni ja siinä pysymään.

Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. Usko oli siellä viskattu nurkkaan, kukaan ei tuntenut Kristusta Herraksi eikä Pyhää Henkeä Pyhittäjäksi. Tarkoitan sitä, että kukaan ei uskonut Kristusta sellaiseksi Herraksi, joka ilman meidän tekojamme ja ansioitamme oli voittanut omaksemme lunastuksen aarteen ja tehnyt meidät otollisiksi Isälle. Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Hän ei ollut siellä ilmoittamassa ja saarnauttamassa tuota aarretta, vaan läsnä olivat vain ihmiset ja pahat henget, jotka opettivat meitä tulemaan autuaiksi omin teoin, ansaitsemaan armon itse. Siksi paavikunta ei ole mikään kristillinen kirkko. Sillä missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo. Tämä saa riittää uskonkohtamme pääsisällön selitykseksi. Koska eräiden siihen kuuluvien sanojen merkitys ei kuitenkaan ole oppimattomille aivan selvä, meidän on lyhyesti käsiteltävä myös niitä.

Uskontunnustus käyttää pyhästä kristillisestä kirkosta myös nimitystä communio sanctorum, "pyhien yhteys". 20 Molemmat merkitsevät samaa. Jälkimmäinen lausuma ei kuitenkaan ole alun perin kuulunut uskontunnustukseen. Se on sitä paitsi käännetty saksaksi huonosti ja epäselvästi sanoilla "eine Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Mikäli asia halutaan ilmaista selvästi, saksan kieli vaatii aivan toisenlaista sanontaa. Sana ecclesia pitäisi näet oikeastaan kääntää saksaksi sanalla

"Versammlung" (kokous). Me olemme kuitenkin tottuneet käyttämään sanaa "Kirche" (kirkko), mikä ei anna oppimattomalle ihmiselle mielikuvaa yhteen kokoontuneesta ihmisjoukosta, vaan vihitystä talosta tai rakennuksesta. Kuitenkin itse rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuosi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen sen jonkun mukaan, joka siinä kokoontuu. Sana "Kirche" ei siis oikeastaan ole merkitykseltään mitään muuta kuin "ein gemeine Sammlung"

(yhteinen kokous). Lisäksi se ei ole saksalaisperäinen sana, vaan juontuu kreikan kielestä (kuten myös sana ecclesia). Siinä kielessä se esiintyy muodossa kyria, latinaksi se on curia. Siksi se pitäisi ilmaista selvällä saksan kielellä, omalla äidinkielellämme, joko näin: "ein christliche Gemeine oder Sammlung" (kristillinen yhteisö ja kokous) tai kaikkein parhaiten ja selvimmin: "ein heilige Christenheit" (pyhä kristikunta).