PERINPOHJAISIA MUUTOKSIA
Vuonna 1996 täytin 30 vuotta, ja palvelutyössäni tapahtui käänne, jonka en aavistanut muuttavan tulevaisuuteni täysin ja lähettävän minut joka puolelle maailmaa. Vuonna 1996 aloitimme nimittäin ensimmäisen Revivalnimisen sivustomme internetissä, joka oli silloin vasta lapsenkengissään. Ensimmäinen internetsivumme oli väriltään harmaa (jännittävää!) ja ulkoasultaan varsin vaatimaton. Alusta alkaen ihmisiä kuitenkin veti puoleensa suorasukainen kutsumme parannuksentekoon ja pyhyyteen, aitoon profeetalliseen julistukseen ja oikeaan herätykseen. Hyvin pian saimme ihmisiltä yhteydenottoja kaikkialta maailmasta. Samana vuonna aloitimme myös kansainvälisen sähköpostilistamme, eikä aikaakaan, kun sille oli liittynyt 300 ihmistä. Pian heitä oli 1000. Nykyään lista on nimeltään REVIVAL, ja sillä on yli 17 000 ihmistä kaikkialta maailmasta. Mies nimeltä Steve Schultz liittyi noina alkuaikoina listallemme, mutta hän ei näyttänyt juuri ymmärtävän kutsuamme parannuksentekoon tai asennettamme ”Torontoa” kohtaan. Hän päätyi lähtemään listalta aloittaakseen oman listansa, joka on nykyään nimeltään Elijah List. Sen oli määrä keskittyä julkaisemaan ”suurten nimien” profetioita ja myymään heidän kirjojaan, CD- ja DVD-levyjään jne. Jonkin aikaa Elijah List kasvoi, ja siitä tuli paljon mittavampi kuin meidän listamme, mutta viime aikoina sillä on näyttänyt olevan vaikeahkot ajat. Onko profeettaliikkeessä meneillään jotain, mikä aiheuttaa sitä? Vain aika näyttää.
OJENTAAKO JULKISESTI VAI YKSITYISESTI?
Käsitellessäni näitä asioita vältin vuosikaudet usein niin paljon kuin pystyin sitä, että olisin maininnut nimiä. Tietenkin jotkut kristityt vaativat, että jos palvelutyöhön liittyvästä asiasta pitää ojentaa tai kysellä, se täytyy aina joka tapauksessa tehdä YKSITYISESTI ja osoittaa vain asianosaisille johtajille, eikä se saisi koskaan olla julkista. (On tärkeää todeta, että vuosien varrella johtajia on todella lähestytty tällä tavoin monta kertaa. Näille lähestymisille on yleisesti ottaen viitattu kintaalla.) Joka tapauksessa en kuitenkaan voi olla yhtä mieltä siitä, että julkista eksytystä pitäisi vastustaa vain suljettujen ovien takana. Emme saa unohtaa, että vanhimpia käskettiin Uudessa testamentissa nuhtelemaan ankarasti (Tit. 1:13) ja nuhtelemaan syntiä tekeviä julkisesti (1 Tim. 5:20), joskin 2 Tim. 2:24-26 heitä neuvottiin ojentamaan lempeästi. Muista, että 2. Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali nuhteli Pietaria julkisesti ulkokultaisuudesta ja että Jeesus nuhteli Pietari avoimesti Matteuksen evankeliumissa ja jopa ajoi ruoskalla myyjät julkisesti ulos temppelistä Markuksen evankeliumissa (koska he tekivät Jumalan huoneesta ”ryövärien luolan”). Äärimmäisiä tapauksia käsitellessään apostoli Paavali itse asiassa kirjoitti kaikille, että hän luovutti ihmisiä Saatanan kuritettaviksi (ks. 1 Kor. 5 ja 1 Tim. 1:20). Raamatussa on hyvin selvästi, että yksi tärkeistä tehtävistämme on paljastaa pimeyden teot / nuhdella niistä (Ef. 5:11). Paavali kysyy (1 Kor. 4:21) ihmisiltä: ”Tulenko luoksenne piiska kädessä vai rakastavin ja lempein mielin?” Sama apostoli puhui rohkeasti (2 Kor 10:1) ja sanoi, ettei aio säästää ketään (2 Kor 13:1-2). Monet kristityt haluavat ehdottomasti, että Matteuksen evankeliumin kohtaa 18:15-17 käytetään joka tilanteessa.
Mutta entä väärät opettajat? Yllä oleva kohta Matteuksen 18. luvussa sanoo, että jos veljeni tekee syntiä minua vastaan, silloin minun pitäisi mennä sen takia yksityisesti hänen luokseen, sen jälkeen yhden tai kahden todistajan kanssa, ja sitten, jos hän ei tee parannusta, on ilmoitettava koko seurakunnalle. Tämä on hyvin tärkeä menetelmä ongelmien ratkaisemiseksi silloin, kun veli on rikkonut minua vastaan henkilökohtaisesti. Mutta entä vakavanlaatuinen VÄÄRÄ OPPI / OPETUS? Entä jos se leviää tai alkaa saastuttaa kokonaisia Kristuksen ruumiin osia? Onko se yhä pelkästään yksityinen asia? Käsitykseni mukaan Uudessa testamentissa emme KOSKAAN näe Jeesuksen tai apostolien suhtautuvan väärään oppiin / opetukseen Matteuksen 18. luvun tapaan. Näemme heidän nuhtelevan ja oikaisevan julkisesti, yrittävän pysäyttää ”syövän”, ennen kuin se leviää yhtään pitemmälle. Tämä on RAKKAUDEN teko Kristuksen ruumista kohtaan. Se yrittää pysäyttää tuhon, ennen kuin liian monet kallisarvoiset lampaat vahingoittuvat. Väärää oppia / opetusta ja vääriä profeettoja ei koskaan kohdella Uudessa testamentissa miellyttävästi tai herttaisesti! (Sivumennen sanottuna en nyt puolustele nykyisiä harhaoppien ”metsästäjiä”, joiden uskon lähestyvän asioita usein täysin väärässä hengessä. Mutta esitän tässä muutamia raamatullisia suuntaviivoja). Tämä on varmasti tärkeä kysymys lopunaikoina, koska on sanottu, että vääriä profeettoja ja vääriä opettajia tulee olemaan paljon ja niin suuri eksytys on tulossa, että se johtaa, ”jos mahdollista, valitutkin harhaan”. On elintärkeää ymmärtää, mistä on kyse. Vääriä opettajia ja vääriä profeettoja nuhdeltiin Apostolien teoissa hyvin suorasukaisesti, ja Paavali jopa mainitsi nimiä joissain seurakunnille lähettämissään kirjeissä. Emmehän näin ollen tietenkään voi enää väittää, että kyseessä on Matteuksen 18. luvun kaltainen tilanne? Eikö asia varmasti olekin vakavampi kuin se ja vaatii radikaalimman reaktion? Tietenkin on puhuttava totuutta rakkaudessa ja pidettävä Kristuksen kallisarvoisten lampaiden suojeleminen ensisijaisena. Mutta eikö meidän pidäkin sanoa asiat suoraan ja jopa mainita nimiä, jos näemme todellisen vaaran Kristuksen ruumiille? Uskon ja rukoilen, että tässä kirjassa teemme niin oikeassa hengessä.
2. MIKÄ ON KUNDALINI?
Kuten ensimmäisessä luvussa näimme, viime vuosina seurakuntaan on tunkeutunut paljon sellaista, mikä tuntuu suoranaisesti itämaiselta / uusiaikalaiselta (New Age). Kundalini-termi on peräisin suoraan itämaisesta mystiikasta. Tätä termiä meidän tosiaan täytyy tutkia. Kun aloitimme internetsivustomme vuonna 1996, ensimmäisiä sinne panemiamme artikkeleja oli kirjoitukseni, jonka otsikko oli Toronton-kiista – huolestuttavia uusia tosiseikkoja historiasta (The Toronto Controversy – Disturbing New Facts from History). Seuraavassa on artikkelini ensimmäinen kappale. Olen varma, että ymmärrät, miksi se sai niin paljon palautetta! ”Herätyshistorian tutkija, jolla on läheiset yhteydet karismaattiseen ja profeettaliikkeeseen, nostaa tässä kirjoituksessa esiin seuraavat kysymykset: Miksi Toronton-manifestaatiot näyttävät täysin samanlaisilta kuin monissa väärissä liikkeissä, jotka kautta seurakunnan historian ovat koituneet aitojen herätysten tuhoksi? Ja miksi ne näyttävät samanlaisilta kuin kiinalaisessa okkulttisessa qigong-liikkeessä ja Franz Mesmerin okkulttisessa parantamistoiminnassa? Edelleen, miksi ne näyttävät samanlaisilta kuin manifestaatiot, joita esiintyy kaikkialla Rajneesh-, Ramakrishna- jne. Kundalini-kulteissa? Miksi sellaisia manifestaatioita esiintyy kaikkialla New Age -liikkeessä ympäri maailman, mutta Raamatussa niitä ei esiinny ei missään? Jos elämme kristikunnassa väkevän eksytyksen aikoja, joista Raamatussa puhutaan, ehkä meidän pitäisi olla hieman varovaisempia siinä, mitä sallimme tulla Jumalan seurakuntaan?”