IRC-Galleria

2.7.Maanantai 02.07.2007 17:51

Maanantai 2.7.

Oloni mangakahvilassa venahti aikomaani pidemmaksi, kun minulle tultiin heraamiseni jalkeen tarjoamaan 3 tunnin paivapakettia noin klo 10 aikoihin. En ollut viela lahellekaan valmis lahtemaan, joten se kuulosti varsin hyvalta.

Yritin kehittaa jotain suunnitelmia surffailuni aikana. Hostellilla pitaa olla ennen klo 21 eli ainakin yokatselmukset Tokyo Towerista piti unohtaa. Jatin myos keisarillisella linnalla vieraillun toiselle paivalle, koska halusin paasta sinne aurinkoisena paivana. Turisti-infosta saamassani esitteessa nakyi mielenkiintoisen oloinen onsen (kuuman lahteen paalle tehty kylpyla). Paikasta minulla ei kuitenkaan ollut muuta tietoa kuin nimi ja suuntasin Shibuyan juna-asemalle etsimaan paikkaa asemakartasta. Paikka oli sen verran kaukana, etta hautasin suunnitelmat rentouttavasta mineraalikylvysta. Varasuunnitelmana minulla oli Shinjukussa sijaitseva Sony Building Yurakuchon aseman lahella.

Kiertelin Sony Buildingissa hetkisen, mutta ei siella hirvean ihmeellista ollut. Jos televisiot, videokamerat tai musiikkilaitteet olisivat juuri nyt kiinnostaneet, niin olisi sielta johonkin voinut tutustua. Toivoin nakevani aibo-robottikoiria ja muuta ihmeellista kamaa. Poistuin rakennuksesta hieman pettyneena. Yurakuchon aseman laheinen alue oli jotain hammastyttavaa Tokion mittapuulla. Lahes jokaisesta kadunkulmasta loytyi infokartta, eika turisti-infoakaan oltu heitetty jonnekin kauas asemasta. Sain sielta hommattua hieman tietoa onseneista ja vahan vihia, etta kannattaa onsen-reissut jattaa jonnekin Tokion ulkopuolelle, jos kerran sinne olen menossa.

Minulla oli melko kova halu paasta jonnekin pulikoimaan ja lahdin Uenoon etsimaan sentooa, josta eraassa esitteessani oli maininta. Pelkka osoite ei kuitenkaan riittanyt sen loytamiseen, kiitos Japanin alyttoman osoitejarjestelman. En oikeastaan edes yrittanytkaan tosissani etsia. Heitin suuntani randomilla ja aioin etsia paikan, jos osoite alkaa edes jollakin tavalla tasmaamaan.

Kujien valista loysin takoyakia myyvan liikkeen. 6 pienen valipalapalleron jalkeen lahdin kohti Asakusassa sijaitsevaa hostellia. Kirjauduin sisaan hostelliin ja menin laheiseen sentoon pulikoimaan. On se vain aina niin kiva fiilis lillua kuumissa altaissa ja karistaa tohna iholta. Tasta sentoosta ei kuitenkaan loytynyt kylma-allasta, enka hirvean pitkaan pelkissa kuumissa altaissa jaksanut olla.

Kuosittumisen jalkeen kiertelin pitkin Asakusan kujia. Hamarat ja lahes autiot kujat kiehtoivat minua todella paljon. Paadyin matkallani syomaan todella hyvaa raamen-ateriaa riisilla ja jollain leivosjutuilla. Syonnin jalkeen etsin hostelliketjun baaria, jossa asukkaana sain ilmaisen oluen tai drinkin. Tutustuin olutta nautiskellessani ruotsalaiseen, jonka mukana paadyin poytaan, jossa istui pari englantilaista ja amerikkalainen. Istuskelun jalkeen lahdimme kompinin kautta hostellille. Melko aanekasta porukkaa olivat alkoholia nauttineena. Hostellilla viela istuskelimme ja juttelimme sohvilla. Siina ohessa tutustuin myos matkani kolmanteen suomalaiseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.