IRC-Galleria

LEDGERHEATH

LEDGERHEATH

cupid carries a gun

Blogimerkintä

-

23. joulukuuta 1987 Van Nuys, klo 9.30Perjantai 23.12.2011 11:30

Hajoamassa, epävarma, hämmentynyt, tarpeeton... tässä pisteessä elämäni on. Minun on joko lopetettava tai kuoltava - nyt on pakko päättää. Olen vetänyt keuhkoni ääriään myöten täyteen helvettiä ja olen yhä kuvioissa.

Ehkä Jumala on olemassa - ehkä - kenties on sellainen pelastusrengas. Jotakin tapahtui eilen illalla... jotakin hyvää, kuolin. Kuulostaa mielipuoliselta, eikö? Olo on tänään erilainen. Tuntuu, kuin olisin toiveikas ensimmäistä kertaa elämässäni. En muista koskaan olleeni onnellinen, mutta tuntuu kuin jokin olisi napsahtanut poikki. Olo on - en tiedä...

Eilisilta ei poikennut monista muista elämäni illoista - syöksyin kohti helvettiä ja toivoin, että kuolema toivottaisi minut tervetulleeksi syliinsä tai että voisin yksinkertaisesti turruttaa kivun ja täyttää sisälläni olevan tyhjiön. Olen liian heikossa hapessa kertoakseni koko illan tapahtumat, yritän tehdä sen myöhemmin. Siispä tässä tulee lyhyt versio:

Haimme Slashin, sen mimmifrendin Sallyn, Steven Adlerin ja Robbinin ja menimme Cathouseen. Paljon kolaa, viinaa, nappeja... en todellakaan muista yksityiskohtia. Jossain vaiheessa alkoi pätkiä niin kuin tavallisesti. Sitten palasimme Slashin hotelliin hakemaan vähän polakkaa. Olin liian tutkalla, joten annoin yhden jannun piikittää. Muutuin saman tien siniseksi. Kuulemma.

Steven ja Sally tulivat huoneeseen ja yrittivät elvyttää meikäläistä. Olen varma, että siinä vaiheessa nähtiin kaikki ne tavalliset kuviot, jotka liittyvät siihen, että nisti kuolee jonkun nurkkiin. Mutta sitten tapahtui jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut - en pystynyt palaamaan elävien kirjoihin. Jengi soitti ambulanssin ja olin hyvää vauhtia irtoamassa ruumiistani.

Näin jotain... vittu... okei, tässä sitä mennään. Olin paareilla, lakana lärvin päällä. Näin jotain... siinä oli meikäläisen limusiini. Siinä oli itkeviä ihmisiä. Siinä oli ambulanssi... lakanalla peitetty ruumis, jota nostettiin ambulanssiin. Se olin minä. Näin sen kaiken.

Leijuin ilmassa, sen kaiken yläpuolella. En voisi tietää tätä, jos olin kuollut. En ymmärrä. Mutta jokin tuntuu erilaiselta. Täytyy vain kirjoittaa siitä myöhemmin. Nyt täytyy koota ajatukset.
Luokiteltu yhteisöihin

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.