Kamalinta maailmassa on se, että on refloissa ilman neuloja. Viime yönä rännitin vikalla ruiskulla ja se meni päreiksi. Neula katkesi keskeltä poikki. Kaipasin kuollakseni fiksiä, joten yritin vain tunkea katkennutta nysää suoneen... kaivoin ja raastoin ihoa yrittäessäni survoa tynkää sisään. Verta roiskui ympäri komeroa, ja minä vain ruiskutin krääsää minne tahansa ihoni alle ja toivoin, että se poistaisi tuskat. Luojan kiitos, se poistikin.
Tilanne alkaa olla se, että elämäni tuntuu jotenkin ymmärrettävältä vain silloin, kun olen täällä, komerossani.
En tajua ihmisiä... ei ole mitään paikkaa, jossa olo olisi siedettävä. En osaa elää. Tunnen itseni ulkoavaruuden olennoksi.
Kun ihmiset puhuvat minulle, en kuule niitä. Kun käyn jossakin, tunnen olevani yksin. Näen viestejä tv-ohjelmissa... kuulen ääniä, joita muut eivät kuule... tulkitsen ihmisten sanomiset väärin.
Olenko flipannut täysin? Joskus tuntuu, että itsemurha on ainoa ratkaisu.