IRC-Galleria

Eipä tässä taas muuta kun poetaan juhlien jälkeistä palautumista ja outoa olotilaa. Se on kummallinen tunne, jotain epätoivon/masentumisen/mielihyvän/onnellisuuden ja morkkiksen sekoitusta. Kummallista, että aina tulee kirjoteltua vaan niistä asioista. Kai ne muut tuntemukset/arkiset tekemiset on niin vähäpätöisiä/merkityksettömiä suurempien asioiden rinnalla, ettei niistä juuri ole sen enempää jorisemista.
Näin tuntuu olevan, että mitä harvemmin juo, niin sitä kivempaa on humalassa ja hyviä kännejä osaa arvostaa vasta sitten kun ei niitä joka viikonloppu vedä. Hyvää panoa osaa arvostaa vasta ku on kokenut ne huonot ja hyviä kavereita vasta kun on ollu huonossa seurassa. Niin se vaan menee.
...Ja joskus arvostaa vaan sitä panoakin niin vitusti, oli se sitten millasta tahansa.
Kyllä on sitten epäreilua ja myös jotenkin kohtuutonta, että ihmisen (tai ainakin meidän tiettyjen ihmisten) pitää näköjään aina maksaa onnellisuudesta -ja niistä pienistä onnen hetkistä etenkin- niin kovaa hintaa, oli se sitten fyysistä krapulaa tai henkistä potemista. Väärin, niin huutavan VÄÄRIN on se. Ja vielä enemmän VÄÄRIN on se, että ihminen (tai jotkut meistä) on rakennettu niin, ettei se tyydy syömään pelkkää kaurapuuroa sen jälkeen kun on saanut maistaa oikein hyvää ja rasvaista pizzaa. Ja voi helvetti että sitä puuroa onkin sitten riittänyt. Siihenkin vaan tottuu ja turtuu ja unohtaa sen pizzan ajan kuluessa. Kun sitten jostain kantautuu houkutteleva tuoksu tai sitä pizzaa jopa tullaan kutsuvasti heiluttelemaan nenän eteen, niin hulluhan sitä olisi jos ei siihen tarttuisi.
Nyt sitten podetaan vatsanpuruja kun sitä pizzaa tuli sitten vedettyä ja vatsa kun on vaan puuroon tottunut. Elimistö on sekaisin muutaman päivän.
Ja mitä siitä on oppinut? Kieltäytyykö sitä seuraavan kerran pizzasta ajatellen miten terveellistä se puuro olisikaan? No tasan tarkkaan ei. En minä ainakaan. Pidän haarukkaa ja veistä povitaskussa ja otan työkalut oitis esiin kun vaan mahdollisuus tulee eteen. Huono ihminen kun on, niin ei osaa edes katua, päinvastoin. Maku viipyilee vieläkin kielellä. Mielessä pyörii kuva pizzan syömisestä, miten hyvältä se näyttikään, maistui ja tuntui.... Eikä siihen kyllästy kuten puuroon. Sitä vaan kiittää luojaansa että vielä kerran pizzaa sai. Ja haaveksii jo seuraavasta oraalisesta kokemuksesta.

Jestas. Jos joku tietää miten tulla toimeen pelkällä harmaalla hiutalemössöllä niin vois ystävällisesti ottaa yhteyttä.