IRC-Galleria

Minut oli hakattu maahan,
Verille poljettu, nöyryytetty.
Olin kuin nauta ladon takana,
odottamassa.
Odottamassa teurastajaa,
joka armotta iski aseensa minuun.
Olin kahlittu,
naulattu arkkuun odottamaan loppuaan.
Tunnoton, kuollut sisältä,
kuumat kyyneleet poskilla.

Ja silti vain niin kovasti olisin halunnut olla elossa...

Hopea ei ole häpeä! Kiitos Leijonat!!

Kipu ei muuten kuole huutamalla alastomana lattialla....

Sain vihdosta viimein lähes kolmen kuukauden odottamisen jälkeen piskuisen Mitsuni kotiin. Olin niin onnellinen ja helpottunu että ei tartte enää elää muitten armoilla ja aina ruinata kyytiä tallille tai muualle. Suuren suuri kiitos siitä kuuluu korjaaja-Ristolle joka suostui laittaan pikkuiseni takaisin kuntoon muiden töitten ohella. Se mies pelasti mut!!
Ikuisuudeltahan tuo odottaminen kyllä tuntu mutta nyt kun sai murun takasin kauniimpana kuin koskaan ennen niin totesin että oli se odottaminen sen vaivan arvonen.
Äärettömän suuri kiitos täytyy myös osoittaa työkaverilleni ja rakkaalleni Riitalle jonka kyydillä oon töihin aina päässy ja saanu lainata autoo että pääsen tallille.
Ja tietenkin maailman parhaalle äidille joka jakso kuunnella mun kitinää ja kiukuttelua ja vielä senkin jälkeen lainas autoo että pääsen kattoon poikaani NuuNuuta.
Kiitos siis kaikille teille jotka mua autoitte tuona vaikeahkona aikana ja kun jaksoitte kuunnella kiukuttelua ja valitusta!
Olette korvaamattomia!! <3

Niin ja tietenkin Mitsulle joka urheana poikana kesti kovan kivun ja antoi korjata itsensä kuntoon! <3

Iski taas ihan järjettömän kauhean, suuren suuri ikävä mun omaa pikku Pimuani.
Antaisin mitä vain jos saisin sut kulta takas!!!!!!

On minulla niin pieni urhea poika. Olen siitä kovin, kovin ylpeä!!

Minä hukun.
Vajoan pinnan alle,
en saa henkeä.
Jokin painaa minua syvemmälle,
en pääse ylös.
Silmissäni sumenee,
en näe enää kunnolla.
Sydämeni tuntuu räjähtävän,
hakkaa rinnasta ulos.
Väkisin.
Olen väsynyt,
en jaksa taistella.
Pakokauhu on mennyt jo ohi,
en tunne mitään.
Keuhkoni lopettavat huutamasta apua,
eivät jaksa enää.
Yksinäisyys on saanut minusta tukevan otteen,
painaa päätä syvemmälle.
Tukehdun omaan tyhjyyteeni....

Aika menny kummallisen nopeesti... Yhtäkkiä sitä vaan huomaa että on taas vuoden vanhempi.. Mihin se kaikki aika on siitä väliltä menny ja miten se on menny... Hetken kuluttua sitä huomaa olevansa 30vuotias ja suurinosa koettu tai sitten kokematta...
On hetkiä jollon sitä kaipaa niitä hitaan riuduttavia hetkiä jotka sai hakkaan päätä seinään kun aika ei liikkunu mihinkään..
Tahtoisin ne päivät niin takaisin...
Tai sitten ainakin kymmenen tuntia lisää vuorokauteen...

Pesez le matin que vous n´irez peut-être pas jusqu´au soir,
Et au soir que vous n´irez peut-être pas jusqu´au matin.

Ota joka aamu huomioon, ettet ehkä kestä päivää loppuun,
ja joka ilta, ettet ehkä kestä yön yli.

Nukkumatti perkele on unohtanu mut taas kokonaan....