On tapahtunut paljon surullisia ja pelottavia juttuja, jotka ovat vieneet suuren osan aikaani.
Kuitenkin, vaikka ajatuksissani olenkin iloinnut rakkaiden ystävieni juhlasta, en ole voinut siihen ottaa täysipainoisesti osaa.
Voisin olla tahditon ja käyttää vertausta Pessistä ja Illuusiasta, mutta vaikka kuinka yrittäisin mahduttaa heitä muuten sopivaan tarinaan, sydämessäni on tunne että heitä on luonnehdittava paljon paremmin. Harvoin näkee yhtä toisilleen sopivaa pariskuntaa kuin naapurimme terminaattorit.
Muistan ajan vielä, kun 'Pikku-Leena' muutti tähän taloon.
Odotin pikkuista Timoa ja tulin avustamaan Rudea kämpän siivoamisessa.
Mieleeni palasivat ne pienet hetket, joina olin Ruden yksiössä käynyt. Muistin sen hetken kun tulin hoivaamaan noroviruksessa makaavaa Pikkuista kotiin asti. En ole koskaan ollut kyläilevä ihminen,
tunnen itseni uhatuksi ollessani muualla vierailulla, mutta se onkin kokonaan toinen tarina.
Tähän muistoon palatakseni mieleeni palasivat ne monet kerrat kun Rude ja Leena olivat jo tehneet arvokkaan paljon meidän perheemme eteen. En voi koskaan unohtaa sitä pyyteetöntä (tai pyyteellistä.. ;) ) tukea jonka olen heiltä saanut. Siirtäessämme kamoja yläkerrokseen näin punapartaisen ystäväni silmissä onnen tuikinnan. Hänen elämässään oli kääntynyt kaunis mutta toisaalta raskas lehti, hän ei tiennyt kuinka he selviäsivät kaikkien muutoksien läpi joita elämä juuri oli tuomassa heidän eteensä. Kuitenkin - ylimaallisella oikealla rakkaudella oli paljon tekemistä asioiden jatkumisen kanssa. Monet karikot ja monet tyynet ajat he pysyivät yhdessä ennenkuin tekivät kauniin ratkaisun, tulla oikeaksi perheeksi ja kasvaa yhdessä samaan suuntaan.
Omalla uniikilla tavallaan he ovat kyenneet siihen, jota harva uskalsi sanoa näkevänsä.
Olen ylpeä teistä te yhdessä kauniit ihmiset.
Paljon onnea viikinkipäällikkö herra Rudelle ja hänen siroudessaan kauniille vaimolleen, [Kristine]lle.
Toivon teille kahdelle paljon onnea ja niin paljon nypittäviä ja revittäviä peruukkeja, kuin on tarpeen. Ne eivät edes harmaannu.
Maccu-mamma rakastaa teitä.