IRC-Galleria

Kristine poing jälleen..Torstai 31.05.2007 04:20

LOVE/HATE

Listaa 12 asiaa mistä pidät ja mistä et pidä. Voit hieman perustella.
Aina oppii ihmisistä jotain uutta!

HATE:

1. Hyväksikäyttäjiä
- Ihmiset, jotka näkevät vain sen mitä hyötyä toisesta ihmisestä on heille.
He, jotka imevät viimeisetkin tarvitsemansa hyödykkeet alistuvasta ihmisestä vain jättääkseen heidät yksin, mahdollisesti kuolemaan tuskaansa.

2. Kiusaajia
- Ne ihmiset, jotka nauravat kaikelle. Pilkkaavat ihmisten ongelmia, erikoisia ihmisiä jotka ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia elämän helmiä. Nämä ihmiset määrittelevät syrjintänormit ja toteuttavat niitä. Heille vain he itse ovat täydellisiä.. kunnes kaivaudutaan sydämeen ja nähdään heidän omat ongelmansa.

3. Alkoholia ja huumeita
- Ihmisten keksintöä tuoda elämään jotakin sellaista mitä siinä ei ennen ole ollut.
Ihminen tappaa itseään tuskallisen hitaasti ja kivuliaasti päihteiden sekakäytöllä.
Jotkut jopa tavoittelevat sitä. Hidas, tuskallinen ja petollinen itsemurha joka vie läheisten voimat.

4. Vihaa itseään
- Viha, suuttumus ja pelko kulkevat käsi kädessä. Ihminen ei kykene ajattelemaan vihassaan järkevästi. Ihminen sanoo vihoissaan asioita, joita ei tarkoita. Syntyy henkisiä, syviä haavoja joita ihminen ei voi unohtaa.

5. Ihmisiä, jotka eivät huolehdi itsestään
- Esimerkiksi menemällä ajoissa lääkäriin. Sen ihmiset ovat velkaa läheisilleen.

6. Materialistit
- On pakko, on välttämätön pakko saada jotakin mitä ei oikeasti tarvitse.
Turhuuskulutustavaraa, joka kuluu ja josta ei ole mitään iloa. Hankin itselleni tällaista varsin vähän ja pakon edessä..

7. Väkivalta
- Ihmiset voivat viihdyttää itseään ja toisiaan veriroiske-elokuvilla, jotka eivät palvele mitään.
Elämäntyylinä nuo elokuvat antavat vääriä vaikutteta. Niitä pitäisi näyttää vain järkeville ihmisille jotka eivät matki niitä. Parisuhdeväkivalta on tuomittavaa. Niin henkinen kuin fyysinenkin. Ihmisellä on säilyttävä määräysvalta omaan kehoonsa ja mielipiteisiinsä.
Pedofiilit, naisen- tai miehenhakkaajat, kiristäjät ja petturit eivät saa minulta sääliä.

8. Aragnofobia
- Vihaan sitä että pelkään hämähäkkejä. Minä todella pelkään niitä.
Tälle pelolle ei ole yksittäistä, selvää syytä. Pidän julmana sitä että ihmiset leikkivät tällä pelollani.

9. Sairaudet
- Sairauksia ei pitäisi enää olla nykyisessä "hyvinvointiyhteiskunnassa". Kukaan ei ansaitse elinikäistä, hetken kestävää tai muunkaanlaista sairautta. Ei kukaan eikä minkäänlaista.

10. Avoimen veden pelko
- Pelkään mennä uimaan yksin järveen. Järven rannalla olen turvassa, mutta vedessä minuun iskee pelko. En saisi hetkeksikään jäädä yksin veteen miettimään. Kauhu saattaa kangistaa minut fyysisesti paikoilleni.

11. Renesanssiaikainen 'pikkuaikuis'muotti
- Lapset ovat lapsia. Heidän on saatava leikkiä, olla ja iloita niin kauan, kun he itse ovat valmiita ryntäämään katsomaan maailman pahuutta. Lapset on suojeltava pakottavalta aikuisvaikutukselta. Lapselta ei pidä vaatia ymmärrystä maailman pahuudesta, väkivallasta tai lapsille kuulumattomista asioista. Jos näin toimitaan, kokonainen sukupolvi 'aikusia lapsia' pääsee valloilleen.

12. Uskontoja
- Ei ole olemassa yhtään ainoata oikeaa eikä yhtään ainoata väärää. Ja kaikki näistä uskonnoista huutavat muiden olevan väärässä, pakanoita ja että he palavat helvetin tulissa.
Miksi ihmisen mieli ei saisi olla avoin ja löytää omat ratkaisunsa?

LOVE:

1. Perhe
- Perhe on monisäikeinen käsite lähi-ihmisistä.
Rakastan lähi-ihmisiäni eikä heille saa tapahtua mitään pahaa.

2. Lapset
- Rakastan yli kaiken lapsien viattomuutta, onnea ja naurua.
Onko maailmassa ihanampaa kuin pienen lapsen uusi into jokapäiväisiä asioita kohtaan ja tunne, kun saa luotsata pientä elämää maailman tyrskyissä eteenpäin häntä suojellen..

3. Piirtäminen ja maalaus
- Kaksi rakasta harrastustani. Kun sielu levittyy kankaalle nauttien avautumisestaan, toteutumisestaan. Elämä on luomista varten.

4. Kirjoittaminen
- Kirjoittaminenkin on itsensä toteuttamista. Tajunnanvirta on terapiaa, ihanaa leikkiä sanoilla, tapa kertoa ei kenellekkään mutta silti purkaa sydäntään.. ja samalla luoda toisen silmiin taidetta jonka hänen ymmärryksensä näkee eri värisenä, erilaisena teoksena.

5. Uiminen
- Uiminen on yksi suurista intohimoistani. Ihminen ei voi lentää kuin veden päällä, viileyden ja lämmön syleilyssä.

6. Tanssi
- Tanssi poistaa stressiä ja saa minut nauttimaan musiikista. Usein hymyilen onnen hymyä tanssiessani.. tietysti yksin.

7. Rakkaus ja välittäminen
- Onko tärkeämpiä asioita kuin toisesta ihmisestä välittäminen, hänen rakastamisensa ihmisenä, ystävänä, elämänkumppanina? Kuinka mielessäsi hiljaa palvot ihmistä hänen jalkojensa juuressa juuri siksi, että hän on mahtava tyyppi. Jaa miksi? Siksi, että hänkin on sinun ystäväsi, elinkumppanisi joka välittää sinusta.

8. Kirpeät, todella kirpeät karamellit
- Pirteä sitruunanmaku leikkii kielellä. Karamelli toisensa jälkeen päätyy suuhun ja levittää pirteän makunsa suuhun. Ja.. sitruuna turvottaa kielen. Pian pian, enemmän enemmän.. ennenkuin enää ei pysty koska kieli turpoaa niin..

9. Itsetutkimus
- Jos ihmiset tutkisivat itseään sisältä useammin ja katsoisivat peiliin muulloinkin kuin hiuksia harjatessa tai finniä puristaessa, he oppisivat enemmän. Toisistaan ja itsestään.

10. Kosketus
- Kosketus on yksi tärkeimpiä asioita maailmassa.
Halaus, joka kertoo että sinusta välitetään. Suudelma, jonka rakas painaa huulillesi.
Kutitus, joka saa sinut värähtämään hyväntuulisesti ja hymyilemään. Sormen hipaisu joka kertoo: Olen tässä.

11. Luonto
- Luonto ja sen ihmeet. Solisevat vedet, uskomattomat luonnonmullistumat. Sammaleet, jotka ovat vallanneet ihmiskunnan historiaa. Puut jotka havisevat vanhuuden ylpeinä. Puhtaus, vireys, elämä ei lopu koskaan.

12. Keskiaika/ Fantasia / Larppaus
- Nuo kolme asiaa nivoutuvat yhteen kauniiksi avioliitoksi jolla on makeita hedelmiä.
Keskiaika pukuineen, metsästystapoineen, lääkkeineen, kaavoihin kangistuneine sääntöineen. Kiehtovaa. Fantasia moninaisine vivahteineen, olentoineen, taikoineen. Ihmismielen tuolta puolen. Larppaus, jossa saat elää keskiajan tunnelmaa jota luodaan ympärillesi, fantasia, joka elää tarinassa ympäristössäsi ja odotat kuinka kaikki on järjestetty. Puvut, kaverit, propit, meikit.. On Game! ^_~


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.