Ihana, ihana päivä!
Juuri tällaisia pitäisi kaikkien vapaapäivien ollakin.
Herään aamulla ja ystävä haluaisi tavata minut lounaalla, joten lähden kohti Helsinkiä ja Vallilan kiinalaista ravintolaa. Höpöttelemme tärkeistä ja vähemmän ihmeellisistä asioista.
Olemme läheisiä ystäviä.
Puhelin pärisee, ja minua pyydetään kaffetille. Sovin tapaamisen toisen ystäväni kanssa parin tunnin päähän.
Ajamme kilpaa busseilla, sillä ystäväni istuu takanani olevassa aku ankka- bussissa.
Hän voittaa, täpärästi, ja halaamme kun näemme Rautatieasemalla.
Päätämme sittenkin suunnata perinteisten kahvilareissujen sijaan Kauppatorille ja nautimme upeasta auringonpaisteesta. Kiroamme erään myyjän mielessämme maanrakoon. Hän yrittää kaupitella "hylkeestä" tehtyä kassia. Ensinnäkin: Hylje. En voisi ostaa. Toiseksi: feikki. "Ehkä se onkin possua" - ja kehtaa pyytää 60 euroa rumasta kassista.
Mietimme, mitä voisimme tehdä seuraavaksi. Molemmilla oli vapaapäivä mielessä - minun oli tarkoitus tulla jälleen kerran laittamaan kotia kuntoon.
Suuntaamme pienelle risteilyalukselle, seilaamme 1.5h Helsingin edustalla ja kohotamme kuohuviinilasit ylös. Tällaista tämän elämän pitäisi olla. Nautinnollista.
Ihanaa.
Ystävät ovat jumalattoman tärkeitä.
Katselemme toinen toistaan upeampia asuintaloja mereltä käsin. Lähes jokainen niistä olisi sellainen, jossa minä voisin kuvitella haluavani asua tulevaisuudessa.
Ystäväni kysyy, josko haluaisin lähteä pussikaljoittelemaan Suomenlinnaan risteilyn jälkeen. Kumpikaan meistä ei tosin juo olutta. Mietimme mitä muuta olemme halunneet tehdä tänä kesänä, mutta mikä on jäänyt toistaiseksi toteutumatta.
Lähdemme Linnanmäelle.
Raitiovaunussa eräs vanhempi, ilman paitaa kulkeva ukkeli alkaa huutaa meille, sillä istumme invalideille varatuilla tuoleilla. Emme olleet edes huomanneet istuvamme kyseisillä paikoilla.
"Siinä sitä vittu istutaan niin. Ollaan siinä niin kauniita invalideja! Tule tule komea mies tänne näin sitä varmaan odotetaan siinä niin. Vittu."
Nousemme ylös ja annamme tilaa miehelle. Voisi sitä tuntemattomille puhua kauniimminkin, teki mieleni sanoa.
Kävelemme mäkeä ylös huvipuistoon. Kallion kupeessa mies myy todella hienoja tauluja. Ihmiset kiljuvat ja hymyilevät.
Ostamme iltahupirannekkeet. 23e. Huhhuh.
Tosin taksimatka baari-illan jälkeen keskustasta kotiin maksaa 33e. Suhteellista kaikki.
Käymme härveleissä ja toteamme että olemme tulleet vanhoiksi. Pari kertaa mustekalassa niin pala nousee kurkkuun ja lähtee purkalla pois. Miten joskus kävin Top Spinissä 12 kertaa putkeen? Huhhuh. Olin ehkä 13-vuotias silloin.
Viikinkilaivassa "joko tuntuu vatsassa, perkele" mölähtää suustani ulos kun masua vihlaisee. Vastapäätä oleva pentu kommentoi, etten saisi kiroilla. Nolottaa ja naurattaa.
Saan kyydin kotia ja nautin hyvästä elokuvasta. Illan päätteeksi pitää vielä muutama sähköposti vääntää ja käydä irkissä moikkaamassa tuttuja. Terveeseen aikaan taas olen hereillä.
Olen tyytyväinen elämääni. Aina jokin asia voisi mennä paremmin, mutta kuten olen jo aiemmin sanonut, onnellisuus on asenne. Ja minä olen päättänyt olla onnellinen.
Minulla on vain yksi elämä. Miksen siis tekisi siitä sellaista, jossa itse viihdyn.
Tänään tuntui hyvältä kaikki. Täydellinen, ihana päivä.
Kiitos teille, jotka olitte tässä päivässä mukana. Teitte siitä ikimuistoisen <3